Keskustan puoluesihteerin Jarmo Korhosen mukaan kansanedustaja Kimmo Tiilikaiseen (kesk) kohdistuva talousrikosepäily ei vaikuta hänen ministeripestiinsä.
Poliisin epäily liittyy Imatralla toimineen pitopalveluyrityksen Saimaan Ruokapalvelu Oy:n konkurssiin. Tiilikainen oli aiemmin kerrotun mukaan tiiviisti mukana yrityksen hallinnossa ja ilmeisesti niitä aikoja poliisi nyt tutkii. Syyte voidaan tietysti olla nostamatta tai se hylätä näytön vähäisyydesta johtuen, mutta se ei tarkoita etteikö jotakin ole ilmassa.
Poliisi on tiettävästi kertonut, että asia siirtyy syyteharkintaan. Poliisilla on tänään talousrikoksiin perehtyneet ryhmänsä. Tuskin he lähtisivät viemään asiaa eteenpäin ellei jotain ole olemassa, jonka perusteella juttu menee syyttäjälle.
Taannoin lyötiin demarien ministeri Luhtasta miehen tekemisten vuoksi, joissa kuitenkaan ei ollut mitään rikokseen viittaavaa. Taisivat keskustalaiset hallituskumppanit olevan liikkeellä varmistaaksen oikeistovoiton vaaleissa.
Kyseiselle Tiilikaiselle Kesksutapuolue lupasi pääsyä vallan kiemuroihin, kun hänestä leivotaan minsiteri. Kohtuullista olisi nyt, että ministeriksi aikovat jäädyttäisi itse hallituskuumeensa, jotta Suomi edes jotenkin säilyisi oikeudenmukaisena. Taitaa vain olla niin, että Keskustassa ei tiedetä mikä on oikeudenmukaisuus. Ehkä siten, että kaikki pois palkansaajilta maatalouteen ja ruokayrityksiin.
Sitä vartenhan ajetaan ruoan arvonlisäveron alennustakin, että kaikki kepulaiset ruokayritykset pärjäisivät paremmin.
Pääministeri ja puoluejohtaja ei peruuta Tiilikaiselle antamaansa lupausta vihreästä oksasta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Eriasteiset rötökset ja epäilyt ovat nykyisin vain suositus valtioneuvoston jäsenyyteen tai puolueen johtotehtäviin. Jälkimmäinen koskee kylläkin erityisesti kokoomusta. Asiakirjojen väärennyksiä, vääriä valoja, rattijuopumuksia, pahoinpitelyjä...
Ei uskoisi, että on kyse maan hallituksesta.
Keskusta kohtelee tulevaa ministeriään Kimmo Tiilikaista yhtä tasapuolisesti kuin demariministeri Leena Luhtastakin. Koska Vanhanen ei erottanut Luhtasta ministerintehtävästään pelkän rikosepäilyn takia, miksi hänen pitäisi erottaa etukäteen Tiilikainen.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200706076209762_uu.shtml
Mutta palataan asiaan!