Mitä mielestänne tarkoittaa,raamatunpaikka hän muuttaa ajat,ja lait.Sapattia,se ei tarkoita,koska raamattu vastaa siihen itse:Yksi pitää yhdenpäivän parhaana toinen taas toisen.Sekä älköön kukaan tuomitko,syömisestä,juomisesta,ja sapatin johdosta. Se on helppo ymmärtää,että vihollinen muuttaa lait,koska kaikenlainen laittomuus pääsee valtaan,esim murhista,ja rikoksista tuomitaan,vain lievästi. Mutta nimenomaan,muuttaa ajan,kuinka aikaa voi muuttaa edes sielunvihollinen,vastatkaa jos jollekin on selvinnyt.
Muuttaa ajat,ja lait.
29
1150
Vastaukset
- Nadasja-emilia
TOISELLE PÄIVÄLLE!
Aiemmin kun Jumalan siunaama lepopäivä oli vielä paikallaan, mutta juutalaiset kiivailivat sapatin pitämisestä, oli pakallaan se huomautus että ihminen saa itse päättää siitä, miten hän haluaa lepopäivänsäkin viettää! Koska me olemme vapaat MYÖSKIN sapatin orjuudesta, eli teoilla hankitusta hurskaudesta, mutta ihmisellä ei ole lupa repiä mitään Jumalan pyhittämää ja muuttaa toiselle päivälle!
Koska Jeesus oli sanonut, että Sapatti on IHMISTÄ VARTEN, eikä ihminen sapattia varten.
Jeesus ei halunut että me orjuuttaisimme toisiamme sapatinkaan tähden, vaan sanoi että hänen Isänsäkin tekee alati työtä, niin on ihmisenkin lupa tehdä hyvää myöskin sapattina.
Sapatin muuttaminen toiselle päivälle muutti sekä ajan että lain!
Näin minä tämän asian olen aina ymmärtänyt, vaikkakaan en Ellenin käskystä, koska en ole adventisti, vaan muuten, haluan Jumalan kunniaksi viettää sen päivän, jonka Jumala itse pyhitti ja siunasi!- EKI-50
Raamatulla,että sapattia,se ei voi tarkoittaa,tuollainen tulkinta kaventaa näkökykyä,tältä mielenkiintoiselta asialta.Tässä asiassa minua kiinnostaa enemmän tämä ajan muuttaminen,mutta epäilen että en saa siihen järkevää vastausta,vaan se on tätä kulunutta sapatti juttua.
- on se
EKI-50 kirjoitti:
Raamatulla,että sapattia,se ei voi tarkoittaa,tuollainen tulkinta kaventaa näkökykyä,tältä mielenkiintoiselta asialta.Tässä asiassa minua kiinnostaa enemmän tämä ajan muuttaminen,mutta epäilen että en saa siihen järkevää vastausta,vaan se on tätä kulunutta sapatti juttua.
että sapattikäsky on ajankäyttöön liittyvä käsky.
EKI-50 taitaa yrittää korvasyyhyynsä haalia samanhenkisiä opettajia pönkittämään harhaoppejaan. - EKI-50
on se kirjoitti:
että sapattikäsky on ajankäyttöön liittyvä käsky.
EKI-50 taitaa yrittää korvasyyhyynsä haalia samanhenkisiä opettajia pönkittämään harhaoppejaan.Melkein sen arvasinkin,teille on taottu tuota väärää tietoa,niin teidän päihinne,ei muuta mahdu. Täytyy käydä kysäisemässä muilta keskustelu sivuilta,jos sieltä saisi hengellisempiä vastauksia.
- syyhy helpota
EKI-50 kirjoitti:
Melkein sen arvasinkin,teille on taottu tuota väärää tietoa,niin teidän päihinne,ei muuta mahdu. Täytyy käydä kysäisemässä muilta keskustelu sivuilta,jos sieltä saisi hengellisempiä vastauksia.
vaikka juoksisit maailman ympäri.
Hyvää matkaa kuitenkin. - poistui
syyhy helpota kirjoitti:
vaikka juoksisit maailman ympäri.
Hyvää matkaa kuitenkin.Peto, muuten, muuttaa ajat ja lait. Luulen, että se määrää lauantain lepopäiväksi ja aloittaa ajanlaskun vuodesta 1844 - erään profeetan kunniaksi.
- meinaat että
poistui kirjoitti:
Peto, muuten, muuttaa ajat ja lait. Luulen, että se määrää lauantain lepopäiväksi ja aloittaa ajanlaskun vuodesta 1844 - erään profeetan kunniaksi.
adventistit rukkaa almanakkaa tai aloittaa ajanjaksot 1844, niin erehdyt.
Suomessa almanakan muutos tuli voimaan 1973/74, jolloin viikon seitsemäs päivä muuttuikin sunnuntaiksi lauantain sijaan.
Tämä eräs profeetta ei ollut kuin 17v. tuonna vuonna.
Tuskinpa tuolle on kunniaa annettu. - Profeetta oli
meinaat että kirjoitti:
adventistit rukkaa almanakkaa tai aloittaa ajanjaksot 1844, niin erehdyt.
Suomessa almanakan muutos tuli voimaan 1973/74, jolloin viikon seitsemäs päivä muuttuikin sunnuntaiksi lauantain sijaan.
Tämä eräs profeetta ei ollut kuin 17v. tuonna vuonna.
Tuskinpa tuolle on kunniaa annettu.siis vuonna 1844 17-vuotias.
Tark. huom. hox ja pax.
- mutta se on
nimen omaan lain käsky, joka koskee aikaa, siis sapatti.
- ja pysyy 10:ssä käskyssä,
vaikka sitä ihmiset yrittää vaikka miten päin kumota ja vääntää. Kristikunta on lähtenyt melkein yksimielisesti pyhittämään sunnuntainta, poikeuksia löytyy.
Jumalan lain muutos on Sapatin muuttaminen sunnuntaille. On siirretty (Suomen) kalenterissa päiviä niin, että viikon 7. päivä on sunnuntai. Aikaa on myös muutettu, kellojen väännöt, tunti sinne, tunti tänne.
”Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.” Kol 2:16-17.
Juutalaisilla oli kahdenlaisia sapatteja. Viikkosapatti perustui jumalalliseen esimerkkiin ja annettiin jo luomisessa ihmiselle.
Israelille annettiin myös vuosisapatteja, joita vietettiin määrättyinä päivinä kerran vuodessa. Kuten suuri sovintopäivä ja soittamisen sapatti, uudenkuun juhlapäiviä ja vuosisapatteja, jotka viittasivat Kristukseen ja kumoutuivat Hänessä täyttymyksenä
Gal. 4:10 ”Te otatte vaarin päivistä ja kuukausista ja juhla-ajoista ja vuosista.”
Eihän sapatin viettäjät ota vaarin näistä. He ottavat vaarin vain Herran sapatista.
Mutta ottaako kristikunta tänä päivänä vaarin päivistä? (sunnuntai, monia vuosijuhlia ja juhlapäiviä)
Kristityllä on vapaus valita päiviä erilaisiin tarkoituksiin, kunhan ei niistä tee käskyjä, mutta lepopäivän on Jumala hänelle valinnut itse.
Jumalan armo ei ole vapautta laittomuuteen ja Jumalan käskyjen rikkomiseen. Me olemme vapaat vanhan liiton juhlista ja päivistä sekä ympärileikkauksesta- EKI-50
Voi joka paikkaan sotkea,niin kuin ei pedonmerkkiinkään.
- olet
EKI-50 kirjoitti:
Voi joka paikkaan sotkea,niin kuin ei pedonmerkkiinkään.
Ei sapattia saa sotkea. Sapatti on sapatti (lauantai)Jumalan siunaama ja pyhittämä päivä, lepopäivä.
Väärin on se sotkea sunnuntaihin, tai johonkin muuhun.
Sapatti ei todellakaan ole pedon merkki. - EKI-50
olet kirjoitti:
Ei sapattia saa sotkea. Sapatti on sapatti (lauantai)Jumalan siunaama ja pyhittämä päivä, lepopäivä.
Väärin on se sotkea sunnuntaihin, tai johonkin muuhun.
Sapatti ei todellakaan ole pedon merkki.Näsäviisas.
- EKI-50
EKI-50 kirjoitti:
Näsäviisas.
On se jotain paljon suurempaa,kuin teidän oletettu lepopäivän muutos. Ei kukaan ole Juutalaista sapattia mihinkään muuttanut kyllä se on ihan oikealla paikalla. Kristityt vain pitävät eri lepopäivän.
EKI-50 kirjoitti:
On se jotain paljon suurempaa,kuin teidän oletettu lepopäivän muutos. Ei kukaan ole Juutalaista sapattia mihinkään muuttanut kyllä se on ihan oikealla paikalla. Kristityt vain pitävät eri lepopäivän.
Ihan samoilla linjoilla olen eki sinun kanssa.
Sen huomaan vaan tästäkin,
en uskovana mitenkään koe huonoa omatuntoa eripäivien välillä. Joka ikinen päivä on kuitenkin, se Herralle elettävä päivä (lahjaksi saatua). Näen sunnuntain olevan ihan hyvä kristityille tarkoitettu lepopäivä.- Nadasja-emilia
Juuri näin on asia raamatun mukaan ymmärrettävissä!
Suurin joukoin kristittyjä haluaa siirtyä viettämään Jumalan pyhittämää ja siunaamaa lepopäivää.
KAIKKI ne joille PYHÄ HENKI on tämän asian uudestisyntymässä valaissut.
Jeesus ITSE sanoo:"Hyvin te noudattatte isiltänne opittuja perinnäissääntöjä ja HYLKÄÄTTE JUMALAN KÄSKYN!" - elohim
Nadasja-emilia kirjoitti:
Juuri näin on asia raamatun mukaan ymmärrettävissä!
Suurin joukoin kristittyjä haluaa siirtyä viettämään Jumalan pyhittämää ja siunaamaa lepopäivää.
KAIKKI ne joille PYHÄ HENKI on tämän asian uudestisyntymässä valaissut.
Jeesus ITSE sanoo:"Hyvin te noudattatte isiltänne opittuja perinnäissääntöjä ja HYLKÄÄTTE JUMALAN KÄSKYN!"Kymmenen käskyn laki säädettiin Jumalan valitulle kansalle, israelilaisille, jotka Jumala oli pelastanut Egyptin orjuudesta. 5 Moos. 5:3 korostaa myös, että laki säädettiin Mooseksen päivinä eläville israelilaisille ja kuinka Jahve ei tehnyt tätä liittoa Egyptistä vapauttamiensa israelilaisten esi-isien kanssa. Eli ei myöskään Aadamim,Nooan tai patriarkkojen kanssa ( päinvastoin kuin adventismin teologiassa väitetään). Kymmenen käskyn laissa 2 Moos.20 puhuteltava "sinä" on siis israelilainen, Israelin kansa - ei ihmiskunta universaalisti.
Sapatti on tämän Jahven ja Egyptistä vapautettujen israelilaisten välisen liiton merkki. Sapatti on nimenomaan Israelin kansalle annettu erityinen merkki heidän ja Jahven välisestä liitosta, Israelilaisten asemasta muista kansoista erottuna valittuna kansana (2 Moos.31:12-18). Sapatti säädettiin israelilaisille ikuiseksi, sukupolvesta toiseen jatkuvaksi velvollisuudeksi, jonka rikkominen rangaistiin kuolemalla.
5 Moos.5:15 korostaa edelleen, kuinka Herra antoi israelilaisille sapatin noudatettavaksi, jotta he muistaisivat orjuutensa Egyptissä, mistä Herra vapautti heidät. - pyhittäjät
EKI-50 kirjoitti:
On se jotain paljon suurempaa,kuin teidän oletettu lepopäivän muutos. Ei kukaan ole Juutalaista sapattia mihinkään muuttanut kyllä se on ihan oikealla paikalla. Kristityt vain pitävät eri lepopäivän.
Ovat ANTIKRISTITYJÄ ei siitä mihinkään pääse ja myös kumartavat petoa, sunnuntai kun pedon merkki.
Sapatti taas on Jumalan MERKKI.
Katolinen kirkko sanoo: Me muutimme tuon päivän.
Convert's Catechism
Kysymys: Miksi vietämme sunnuntaita lauantain sijaan.
Vastaus: Vietämme sunnuntaita lauantain sijaan siksi, että katolinen kirkko Laodikean kirkolliskokouksessa (364 jKr.) siirsi sen pyhyyden lauantailta sunnuntaille.- 2. painos, s.50.
Eräs korkea-arvoinen kirkonmies kirjoitti taannoin sanomalehdessä:
Vielä 1970- luvun alussa viikkomme alkoi sunnuntaista.
Kristityt olivat jo varhain KEKSINEET tehdä sapatin jälkeisestä päivästä varsinaisen juhlapäivän, vaikka yleinen lepopäivä siitä tuli vasta 300 luvulla.
(Auringon päivä Sunday).
v.1973 Sunnuntai muutettiin seitsemänneksi päiväksi.
Ennustus muutetaan ajat ja lait on toteutunut.
Kannattaa ostaa silmävoidetta, että näkö paranis. - elohim
pyhittäjät kirjoitti:
Ovat ANTIKRISTITYJÄ ei siitä mihinkään pääse ja myös kumartavat petoa, sunnuntai kun pedon merkki.
Sapatti taas on Jumalan MERKKI.
Katolinen kirkko sanoo: Me muutimme tuon päivän.
Convert's Catechism
Kysymys: Miksi vietämme sunnuntaita lauantain sijaan.
Vastaus: Vietämme sunnuntaita lauantain sijaan siksi, että katolinen kirkko Laodikean kirkolliskokouksessa (364 jKr.) siirsi sen pyhyyden lauantailta sunnuntaille.- 2. painos, s.50.
Eräs korkea-arvoinen kirkonmies kirjoitti taannoin sanomalehdessä:
Vielä 1970- luvun alussa viikkomme alkoi sunnuntaista.
Kristityt olivat jo varhain KEKSINEET tehdä sapatin jälkeisestä päivästä varsinaisen juhlapäivän, vaikka yleinen lepopäivä siitä tuli vasta 300 luvulla.
(Auringon päivä Sunday).
v.1973 Sunnuntai muutettiin seitsemänneksi päiväksi.
Ennustus muutetaan ajat ja lait on toteutunut.
Kannattaa ostaa silmävoidetta, että näkö paranis.Kuten Apt.20:7-11 kuvaus osoittaa, alkukristityt alkoivat kokoontua hyvin varhain viikon ensimmäisenä päivänä eli sunnuntaina leipää murtamaan ja opettamaan evankeliumia. "Leivän murtaminen" viittaa yhteisiin rakkauden aterioihin ja ehtoolliseen. Paavali ylipäätään käytti hyväksi mitä tahansa sopivaa paikkaa ja aikaa, kuten Ateenan Areiopagia minä päivänä tahansa evankeliumin julistamiseen.
Apostolien tekojen jälkeen Uusi testamentti vaikenee sapatista eikä kerro mitään sapatin viettämisestä eikä sisällä mitään käskyjä tai opetuksia sapatin vietosta, mikä on sangen merkillepantavaa.
Päinvastoin apostoli Paavali korostaa kristittyjen vapautta kaikista päivistä sekä ruokasäännöistä osoittaen, että kristityt elävät lähimmäisen rakkauden ohjaamassa vapaudessa. Room.14:1-14 mukaisesti mikään ruoka ei ole enää "epäpuhdasta" eikä kiellettyä, eikä mikään päivä ole pakollinen noudattaa. Huomattakoon myös, että vegetarismi on "heikkouskoisuutta" Paavalille, eikä suinkaan mikään "kristillinen ruokavalio". Alkukristityt eivät olleet "vegaaneja" eikä vegetaristeja - tämä on riidaton tosiasia. - sanoma.........
elohim kirjoitti:
Kuten Apt.20:7-11 kuvaus osoittaa, alkukristityt alkoivat kokoontua hyvin varhain viikon ensimmäisenä päivänä eli sunnuntaina leipää murtamaan ja opettamaan evankeliumia. "Leivän murtaminen" viittaa yhteisiin rakkauden aterioihin ja ehtoolliseen. Paavali ylipäätään käytti hyväksi mitä tahansa sopivaa paikkaa ja aikaa, kuten Ateenan Areiopagia minä päivänä tahansa evankeliumin julistamiseen.
Apostolien tekojen jälkeen Uusi testamentti vaikenee sapatista eikä kerro mitään sapatin viettämisestä eikä sisällä mitään käskyjä tai opetuksia sapatin vietosta, mikä on sangen merkillepantavaa.
Päinvastoin apostoli Paavali korostaa kristittyjen vapautta kaikista päivistä sekä ruokasäännöistä osoittaen, että kristityt elävät lähimmäisen rakkauden ohjaamassa vapaudessa. Room.14:1-14 mukaisesti mikään ruoka ei ole enää "epäpuhdasta" eikä kiellettyä, eikä mikään päivä ole pakollinen noudattaa. Huomattakoon myös, että vegetarismi on "heikkouskoisuutta" Paavalille, eikä suinkaan mikään "kristillinen ruokavalio". Alkukristityt eivät olleet "vegaaneja" eikä vegetaristeja - tämä on riidaton tosiasia.Raamattu vuodelta 1903.
Joh.Ilm.22:13-14 Minä olen A ja O, alku ja loppu, ensimmäinen ja viimeinen.
Autuaat ovat ne, jotka Hänen käskynsä pitävät, että heidän voimansa elämän puussa olisi, ja he porteista kaupunkiin sisälle menisivät.
Uusi Testamantti ei vaikene Jumalan käskyistä, vaan ne ovat ikuiset ja muuttamattomat, joka ainoa niistä.
Lakiin ja todistuksiin ellei he näin sano ei heillä aamun koittoa ole.
Kadotettujen ihmisten määrä tulee olemaan kuin merenhiekka VALITETTAVASTI.
- Nadasja-emilia
kieltä:Jes. 24: 5-6
5) "Maa on saastunut asujiensa alla, sillä he ovat rikkoneen lait, MUUTTANEET KÄSKYT, hyljänneet IANKAIKKISEN LIITON.
6) Sentähden kirous kalvaa maata, ja sen asukkaat syystänsä kärsivät; sentähden maan asukkaat kuumudesta korventuvat ja vähän jää ihmisiä jäljelle."
Uudempi raamatun painos:ILMESTYS LOPUNAIKOJEN TAPAHTUMISTA: Jumalan tuomio kohtaa maailmaa. Jes. 24: 5-6
5) "Maa muuttuu saastaiseksi jalkojen alla, SILLÄ SEN ASUKKAAT OVAT HYLJÄNNEET LAIN; RIKKONEET KÄSKYT; TEHNEET TYHJÄKSI IKUISEN LIITON.
6) SIKSI kirous syö maan, sen asukkaat saavat maksaa teoistaan. Siksi maan asukkaat käyvät vähiin, vain muutama harva jää jäljelle ihmisen suvusta."
Ilm. 14: 12 "Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, NIILTÄ jotka noudattavat JUMALAN KÄSKYJÄ ja USKOVAT JEESUKSEEN."
Tämä osoittaa kuitenkin, että LOPPUUN asti ON NIITÄ jotka noudattavat JUMALAN käskyjä ja uskovat Jeesukseen.
Haluatko kuulua Jeesuksen vai paholaisen seuraajiin?- elohim
Jesajan kirjassa on kysymys on juutalaisten pelastamisesta ja kokoamisesta Babylonian pakkosiirtolaisuudesta takaisin Luvattuun Maahan sekä temppelin jälleenrakentamisesta Jerusalemiin. Jahve nuhtelee pakkosiirtolaisuudessa olevia juutalaisia sapatin ja paastopäivien vääränlaisesta viettämisestä (Jes. 58).Jälleenrakennettu uusi temppeli Jerusalemissa on auki myös "muukalaisille", jotka tahtovat liittyä samaan liittoon Herran kanssa kuin israelilaiset. Uudessa temppelissä sekä juutalaiset että pakanakansoista Herran palvelijoiksi kääntyneet muukalaiset saavat yhdessä uhrata uhreja ja pitää sapattia.
- Lue 1992 raamattu
elohim kirjoitti:
Jesajan kirjassa on kysymys on juutalaisten pelastamisesta ja kokoamisesta Babylonian pakkosiirtolaisuudesta takaisin Luvattuun Maahan sekä temppelin jälleenrakentamisesta Jerusalemiin. Jahve nuhtelee pakkosiirtolaisuudessa olevia juutalaisia sapatin ja paastopäivien vääränlaisesta viettämisestä (Jes. 58).Jälleenrakennettu uusi temppeli Jerusalemissa on auki myös "muukalaisille", jotka tahtovat liittyä samaan liittoon Herran kanssa kuin israelilaiset. Uudessa temppelissä sekä juutalaiset että pakanakansoista Herran palvelijoiksi kääntyneet muukalaiset saavat yhdessä uhrata uhreja ja pitää sapattia.
Jes. 24:5-6. Luvun alkuotsake on tämä:
"Ilmestys lopunaikojen tapahtumista"
24) 1)Katso Herra hävittää maan ja autioittaa sen, runtelee sen kasvot ja lyö hajalle sen asukkaat.
2) Samalla tavalla käy papin, kuin kansankin, niin isännän kuin orjankin, niin emännän, kuin orjattaren, niin myjän kuin ostajan, niin lainan antajan kuin sen saajan, niin vekojan kuin velallisenkin.
3) Autioksi maa autioituu, tyhjäksi se ryöstetään. Näin on HERRAN SUU PUHUNUT.
4) Maa kulottuu ja kuivuu, maan lailla taivaskin riutuu.
5) Maa muuttuu saastaiseksi jalkojen alla, sillä sen asukkaat ovat hyljänneet lain, rikkoneet käskyt, tehneet tyhjäksi ikuisen liiton.
6) Siksi kirous syö maan, sen asukkaat saavat maksaa teoistaan. siksi maan asukkaat käyvät vähiin, vain muutama harva jää jäljelle ihmisen suvusta.
Kuulutko sinä IHMISEN sukuun? - tarkasti
Lue 1992 raamattu kirjoitti:
Jes. 24:5-6. Luvun alkuotsake on tämä:
"Ilmestys lopunaikojen tapahtumista"
24) 1)Katso Herra hävittää maan ja autioittaa sen, runtelee sen kasvot ja lyö hajalle sen asukkaat.
2) Samalla tavalla käy papin, kuin kansankin, niin isännän kuin orjankin, niin emännän, kuin orjattaren, niin myjän kuin ostajan, niin lainan antajan kuin sen saajan, niin vekojan kuin velallisenkin.
3) Autioksi maa autioituu, tyhjäksi se ryöstetään. Näin on HERRAN SUU PUHUNUT.
4) Maa kulottuu ja kuivuu, maan lailla taivaskin riutuu.
5) Maa muuttuu saastaiseksi jalkojen alla, sillä sen asukkaat ovat hyljänneet lain, rikkoneet käskyt, tehneet tyhjäksi ikuisen liiton.
6) Siksi kirous syö maan, sen asukkaat saavat maksaa teoistaan. siksi maan asukkaat käyvät vähiin, vain muutama harva jää jäljelle ihmisen suvusta.
Kuulutko sinä IHMISEN sukuun?Kenen kanssa Jumala teki ikuisen liiton, jonka merkkinä oli sapatti, sinunko kanssa?
Kenelle annettiin lait ja käskyt, sinulleko?
Jesajakin oli vaan ihminen ja on kirjoittanut niistä asioista, mistä tiesi. Silloin ei ollut kristittyjä olemassakaan, kun Jesaja on ennustuksiaan väsännyt.
- XXYX
Aikainhistoriasyklit viimeisinä päivien loppupuolella kuvautunee jaksoina 1917,
1947, 1977,1997,2027 ja kenties jakso alkaen noin 1948 jatkunee edelleen
muttei luultavimmin yli 120 vuotta kenties vain 80v. jolloin voimaevankeliointi
alkaen v. 1947 ja luopumuksen yleisluontoinen peruuttamattomuus alkaen
noin 1978 kerkiävät saavuttaa päätöksen ja luopumuskypsyyden. Näin aika
on täyttynyt Messiaaniseen aikakausalkuun jolloin Jeesuksen uskossanassa
vaeltaneet saapuvat Messiaansa kanssa maailmaa kaudeksi hallitsemaan
ennenkuin ikiperustetun Uuden Jerusalemin elämänmuoto on yksin ja aina.
Selvä on että pelastus on uskon kautta Jeesukseen tänään eikä koskaan ole
riippuvainen mistään aikatulkinnasta vaikka ajan merkkijä kuuluukin tarkata.- pyh!
Ja höpönlöpön sun aikamäärees.
Hep-
"Älköön kukaan siis tuomitko....jne sapatin syömisien johdosta, yms, jne, tms...." ?
Ei koskaan ihminen ketään tuomita saa, Kaikenlainen tuomio ilkeä nimittelykin merkitsee ihmisen suusta lausuttuna tuomiota eikä sellaiseen ole sopivaa ryhtyä. Miksi?
- Ihmisen suusta sellaiset lausumat merkitsevät ikäänkuin lopullisuutta, tuomiota, mutta toisella poloisella on vielä pitkäkin elämä edessään. Ihmiset muuttavat tapojaan ja arvojaan elämänsä aikana. Taantuvat ja nousevatkin.
Huominen päivä on pian eilistä päivää.
Jaak 2:12-13, Matt 7:1.
Maallista oikeutta pitää käydä että maa säilyisi oikeusvaltiona. Meillä Suomessa onneksi on sellainen valtakunta missä oikeuslaitokseen voi luottaa ja sen lait ovat eettisen moraalin kannalta suojelevia ja oikeuksia turvaavia jotka edustavat etiikan moraalin kannalta "oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoisuutta.
- Mutta kun parannus on tehty on jokainen velvollinen anteeksi antoon. Kukan ei ole iänkaiken syyllinen kun teoista on parannus tehty. Asiat vanhenevat itselläänkin pois päiväjärjestyksestä.
Ihmiselle pitää aina suoda mahdollisuuksia, ei tuomita.
Jes 1:18.
Huomioi asiayhteydessä että siihenkin aikaan erilaisia "päiviä" joita kutsuttiin "sapateiksi" oli aivan samalla tavalla kuin meidän allakassamme tänään liputuspäiviä. Itämailla päiviin liittyi erilaisia rituaaleja pesuja, pirskotettiin ja kylvettiin. "Yksi usko, yksi kaste" siis kristinusko ja parannuksen kaste piti osata erottaa näistä.
Syömisissä ja juomisissa oli kyse monenlaisesta erilaisista "ruokamääräyksistä" paastopäivistä- erilaisista- joita liittyi sen ajan tapakulttuuriin.
- Ravinto on puhdas terveysasia ja jokainen syö ja juo niinkuin omassa ymmärryksessään tietää, ei ole sidottu paastomääräyksiin siis. Kyse on terveydestä huolehtimisesta, ei muusta. 3 Moos 11 neuvoo puhtaat eläimet jotka ovat ravintoketkun ensimmäisiä eläimiä eivätkä siten kerää saasteita ja tauteja ravintoketjussa syömällä muita eläimiä. Logiikka on näin yksinkertainen ja selvä tässäkin.
1 Kor 6:19-20, 3:16.
Viikottainen lepopäivä kuuluu 10- käskyn siveyslakiin joka on aina voimassa opettamassa synnin. Room 3:20.
Viikottainen lepopäivä on siis yksi lain käsky ja aina voimassa, Luuk 16:17, Matt 5:17-18, 1 Joh 5:3-4, mm. >> Ilm 14:12, 12:17.
Tuossa Danielin kirjan kohdassa on kyse keskiajasta. Dan 7:25.
Näin monet Raamatun tutkijat ovat tulkinneet.
Jumalan siunausta
Jari Laurila- Miettiskä
EKI-50: Tässä eräs mielipide tai pohdiskelu.
Raamatun mukaan lopun ajan antikristus on laittomuuden ihminen, kadotuksen lapsi. Hän siis muuttaa lain, joka on säädetty Jumalan kymmenen käskyn mukaan, eli jos tarkastelemme nykyistä lainsäädäntöä, sitä muotoillaan ja väännellään moneen malliin ihmisen mukaan, ihmisoikeuksien pohjalta. Jumalan laki velvoitti ihmistä johonkin ja kielsi mielitekojen ja himojen noudattamisen, nykyinen laki hakee vaativan ja ahnaan ihmisen "oikeuksia". Mutta toisen oikeus polkee aina jonkun toisen oikeuksia. Lakien kirjavuus on jo kuin verkko jossa vain sen solmuihin ja reikiin perehtynyt hämähäkki selviää- jos ei vastaan tule vahvempaa hämähäkkiä.
Ajan muuttaminen tapahtuu myös ihmisen mukaan, kellonaikoja rukataan edestakaisin niin että globaali markkinatalous ja liikennöinti yms. helpottuisivat. Kauppiaiden kyltymätön ahneus ja ihmisten mukavuudenhalu vaativat, että kaupat ovat auki yötä päivää seitsemän päivää viikossa. Työaikoja, opiskeluaikoja ja eläkkeellepääsyä muutellaan, pidennetään tai lyhennetään ja lopullisen ratkaisun määrää raha - ei ihmisen hyvinvointi.
Jumalasta ei enää puhettakaan että katsottaisiin miten hän ohjasi muinoin israelilaisia pitämään lepopäiviä, riemuvuosia, juhla-aikoja ym jota sekä ihminen ja eläimet että maa, josta hän sai elantonsa saivat myös levätä ja kaikilla oli syötävää
Nämä muutokset ovat jo käynnissä. Nykyinen kaaos vaatii uutta muutosta. Ehkä antikristus pääsee ratkaisemaan uudella tavalla kaupankäynnin lait ja ajat ja hallitsee niitä muka yhteisen hyvinvoinnin ja järjestyksen ja turvallisuuden takaamiseksi.. Vai oliko se "kestävä kehitys"? Sitä täytyy nyt vain jonkun keskushallinnon pidettävä kontrollissaan josta kukaan ei saa poiketa. - Anonyymi
Muuttavat ajan ja lait on jo tapahtunut. Ajanlasku muutettiin gregoriaanista kalenteriin, joka meillä on käytössä, eli ns. aurinkokalenteri. Samalla hyljättiin raamatullinen kuukalenteri, jossa kuukausi vaihtuu aina uudenkuun aikaan ja raamatulliset Jumalan asettamat juhlapyhät osuvat aina täydenkuun aikaan.
Laki on muutettu, kun kymmenestä käskystä poistettiin käsky, joka kieltää kuvan tekemisen Jumalasta. Sitten Älä himoitse käsky haettiin kahteen osaan, jotta käskyjen lukumäärä pysyisi samana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982