Hei!
Piti kirjoittaa tänne foorumille pohje/jalkakivustani.
Olin maanantaista perjantaihin työmatkalla Norjassa. Matkalla istuin paljon autossa. Yleensä jaloittelimme noin 2 h välein, mutta päivässä saatoimme ajaa semmoiset 700 km huonoja teitä. Yksi automatka kesti jopa 4 h, joten päivän aikana istuin jotain 8 h autossa. Perjantaina lensimme kotiin.
Tiistaista lähtien jalkani alkoi kipeytyä ja perjantaina oli jo todella kipeä. Pelkäsin veritulppaa, minkä takia ostin tukisukat lentokentältä. Näitä käytin kotilennoilla.
Nyt jalka on ollut kotonakin kamalassa kunnossa. Koko ajan särkee. Liikunta on auttanut, sillä olen käynyt lenkillä. Jos istun vähänkin aikaa sattuu aivan hirvittävästi. Tänään kun istuin jotain 5 min autossa, en meinannut enää pystyä kävelemään. En tajua. Ylöspäin pitäminenkään ei auta, vaan sattuu edelleen. Kipu ei ole yhdessä kohdassa. Minulla sattuu nilkkaan (taakse/eteen), jalan päälle ja pohkeeseen. Kipu on siis polven alapuolella. Jalka ei ole turvoksissa, eikä satu, kun sitä painaa. Verisuonet eivät pullota. Jalka puutuu helposti.
Huomenna on kai mentävä lääkäriin. Äitini uskoo, ettei ole veritulppa. Hänellä on ollut - kuulemma sattui vain yhteen kohtaan ja kävely tuntui pahimmalta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
suoliluun irtoaminen ja samalla lantiokori kipannut eteen joka mahdollistaa em oireet.
Voi olla myös hermo puristuksissa välilevyn pullistumisen takia eli iskias.