kuinka olette selvinneet vatsanahankiristyksestä hengissä! Mulla on leikkauksesta noin viikko. Maha on niin iso ettei sovi mitkään vaatteet päälle. Olen ihan mustelmilla ja maha kupruinen. Napa on järkyttävän näköinen( napaa siirrettiin).
Ulostaminen on parin tunnin urakka. Koska oikein helpottaa!!!????
Ulostaminen on parin tunnin urakka. Koska oikein helpottaa!!!????
Vastaukset 8
Vanhimmat
Lähinnä nyt tuohon ulostamisurakkaan haluaisin puuttua.
Älä hyvä tyttö ponnistele itsellesi tyrää ,peräpukamia tai jopa haavan aukeaminen arveluttaa....
Kipin kapin apteekkiin. Sieltä saat helpotusta vaivaan. Pienoisperäruiske auttaa välittömästi ja sen jälkeen päivittäin nyt paranemisen alkuvaiheessa voit käyttää jotain pehmentävää, hieman stimuloivaa lääkettä. Farmaseutit osaavat kertoa ja neuvoa ihan kiitettävästi.MM. kipulääkkeet aiheuttavat ummetusta. Hyvää paranemista sinulle.
Olin toisentyyppisessä leikkauksessa, mutta sen jälkeen oli erityisesti kielletty kaikenlainen ponnistaminen (ulostettaessakin). Siksi ostin jo ennakkoon kotiin odottamaan Duphalac-jauhetta jota pistelin säännöllisesti aamiaisen yhteydessä. Annoskokoa joutui vähän hakemaan, ettei mennyt ihan ripulille. Minulla oli vielä kiusana rautatabletit, koska leikkauksen jälkeen tuli verenhukkaa ja hemoglobiini putosi alas.
Missä leikkauksesi tehtiin? Olisi itsellä aikomus tehdä sama juttu, en vain tiedä mihin kannattaisi ottaa yhteyttä. Paljonko sinulla tuli maksamaan kaikkiaan? Ja onko tullut muita ongelmia. Kyselen kun vähän pelottaa, mutta kun on tuo 'pussi' ollut jo niin kauan, siksi mietin leikkausta. Olen myös hieman ylipainoinen, ottaako ne rasvaa samalla vaikka jenkkakahvoista, jos sopii?
hei
itselläni on 2,5 viikkoa aikaa ko leikkauksesta,
jossa myös jenkkakahvat imettiin samalla pois.
ensimmäinen viikko oli todella paha, paineliivi kuristi niin, ettei henkeä meinannut saada. Mutta, heti ekan viikon jälkeen alkoi helpottamaan.
Kipulääkkeet aiheuttivat mullakin ulostamisvaikeuksia, ja heti kun jätin ne pois, niin sekin asia alkoi helpottamaan,
toinen asia, on sauna, kun ekan viikon jälkeen pääsi saunaan, se vähensi turvotusta itselläni paljon. En yllytä saunomaan, mutta itselläni luki
ohjeissa, että saunomista tulee välttää viikon ajan leikkauksesta, ja heti kun viikko oli mennyt, niin sinne menin. Jos sulla on ohjeet toiset, niin noudata niitä.
mustelmat häviää parissa viikossa.
Parin viikon jälkeen tuli sitten muuten vähän kiristävä olo, koko
mahassa, kun arpikudos kasvaa ihon alle leikkaushaavaan, ja
iho tietty turvotuksen jälkeen supistuu. Tuo arpikudos pehmenee muutamassa kuukaudessa, ( tiedän sen aikaisemmasta aivan eri tason leikkauksestani ).
itselläni on napa aika erikoisen näköinen vielä, mutta jospa se sekin siitä "saa näyttävyyttä" ajan kanssa,
operaatioon olen kaiken kaikkiaan jo nyt tyytyväinen, vyötäröltä on jo nyt hävinnyt kaiken kaikkiaan 9 cm, ja se on paljon kun aikaisempi ympärysmitta ennen leikkausta oli 88 cm.
Tsemppiä toipumiseen,
on yli sata ja olen siro rakenteinen muuten.s-m kokoa siis.Joten voi kuvitella mikä elinikänen raskaus mulla on päällä.Olen myös ko operaatioo miettinyt.En vaan tiedä mistä tää homma alkaa rullaan..eli mihin asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä.Lahti olisi kaupunki ,mutta en tiedä ketään kuka olisi täällä käynyt missään operaatiossa.Kuinka onnistutaan ja Lilius leikkaa myös Hesassa vissiin itse maistron klinikalla..jossain kuitenkin.Käyttekö useammilla ottamassa arvioinnin?Ja paljon tollanen imu kiristys noin maksaa?sekä paljon ottavat maksimissaan?
"En yllytä saunomaan, mutta itselläni luki ohjeissa, että saunomista tulee välttää viikon ajan leikkauksesta, ja heti kun viikko oli mennyt, niin sinne menin."
Vähän hurjalta kuulostaa omiin ohjeisiini verrattuna! Olen ollut tässä kevään aikana parissakin plastiikkakirurgisessa leikkauksessa. Ensimmäisessä paikassa (yksityinen) saunominen kiellettiin kuukaudeksi. Suihkussa piti käydä ahkerasti. Toisessa paikassa (julkinen) saunomiskielto oli parisen kuukautta, vedoten voimakkaisiin lämpötilaeroihin.
Noita ohjeita olen noudattanut "varmuuden vuoksi", vaikka kuinka olisi tehnyt mieli saunomaan.
mikähän eri ohjeistus eri lääkäreillä on tuohon saunonta ohjeeseen,
yhtä hygienistä se joka tapauksessa on kuin suihkukin, ja hikoillaanhan sitä joka tapauksessa tuolla 25 asteen helteessä...
30 minuuttia 50 asteen lämpötilassa, kuitenkin irrottaa sopivasti nestettä, ja olo paranee,
Kylläpä kuulostaa tutulta. Viikko on lyhyt aika ja turvotusta voi osalla olla vielä viikkoja. Itselläni on leikkauksesta reilu kuukausi ja vasta nyt alkaa kuprut tasaantumaan ja napa on oikein nätti, tosin kirkuvan punainen. Vielä kaksi viikkoa sitten luulin, etten enää koskaan voisi pitää bikineitä napani takia, mutta sekin muuttui.
Ulostamisen helpottamiseen suosittelen vaikkapa Duphalacia, jota saa apteekista. Luumut ym. aiheuttavat usein sellaiset ilmavaivat ja turvotuksen, että kivut tulevat täysin sietämättömiksi. Minulle tuskaisin hetki taisi olla se, kun samaan aikaan (myös noin vko leikkauksesta) alkoivat pahimmat ja kipeimmät kuukautiseni naismuistiin ja samalla piti yrittää toimittaa "asioita" vessassa. Luulin oikeasti kuolevani, toimittelin "asioita" toista tuntia itkien tuskan hiestä märkänä.
Tsemppiä! Uskoin vakaasti ensimmäiset 3 vkoa, että olin tehnyt todella pahan virheen ja että mahastani tuli vielä pahempi toimenpiteen jälkeen kuin ennen sitä. Nyt kun turvotus on laskenut, mustelmat kadonneet, kuprut tasaantumassa, napatikit eivät kiristä, vaatteet mahtuvat päälle ja vyötä ei tarvitse enää pitää -tiedän tehneeni oikean ratkaisun. Koskaan vatsani ei ole ollut yhtä kaunis (makuasia tietysti) ja litteä. Kuumimpina päivinä pidin ensimmäistä kertaa vuosiin bikineitä ja ne näyttivät hyvältä. Niin käy vielä sinullekin, usko pois!