Suomalaiset osasivat "näytellä" tai olla luontevampia Suomi filmien aikoihin ja vielä 60-luvullakin (miksei 70-luvullakin) - suomalaiset olivat elokuvissa huomattavasti eläväisempiä, luontevampia ja ilmeikkäämpiä. Nykyään suomalaiset näyttelijät ovat kummallisia, kipsiin valettuja, jäykkiä, ilmeettömiä, ujoja, arkoja - MISTÄ H.ELVATASTA TÄMÄ JOHTUU!? Siis siitä että jättäydyimme muun maailman ulkopuolelle ja uudet sukupolvet eivät pinnallisista ulkomaan kokemuksistaan huolimatta ole oppineet että näytteleminen on työtä, ei paistattelua parrasvaloissa - koko Kotikadun tiimille terveisiä, ansaitsette potkut kaikki tyynni!
Suomalaisten Tv-sarjojen surkea näytteleminen
Joskus vaivautunut
52010
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vertaat jotain halpaa saippuaoopperatelevisiosarjaa elokuvatuotantoihin?
Itse en kyllä pitänyt 60- ja 70-lukujen näyttelyä vielä kovin luontevana. Teatteritaustainen ylinäytteleminen oli vielä mukana, vaikkei niin pahana kuin vielä varhempina vuosikymmeninä.
Suomalaiset eivät ole eläväisiä, vaan pääosin jäyhiä. Jäykkyys on paitsi tietysti tyylivalinta, myös realismia.
Aivan sama onko kyseessä saippuaooppera (mitä Kotikatu ei ole vaan draamasarja - Salatut Elämät on saippua), rikossarja, ns. komedia, mikä tahansa elokuvatyyppi - Levottomat (elokuvahistorian tylsimpiä ja hölmöimpiä leffoja). Kaikki mättää - käsikirjoituksista alkaen, ja näyttelijöiden alisuorittaminen.
Wikipediasta:
Saippuasarja (joskus englanninkielisen termin soap opera mukaan saippuaooppera, usein puhekielessä pelkästään saippua) on televisiossa tai radiossa esitettävä jatkuva fiktiivinen sarjamuotoinen ohjelma. Saippusarjoissa on jatkuva juoni: tarinalla ei ole loppua vaan juonenkäänteet johtavat yhä uusiin tapahtumiin.
Eniten minua huvittaa suomalaisten näyttelijöiden ammattitauti nimeltä maneerisuus. Hyviä esimerkkejä ovat luonnottomat painotukset, hidastelut ja nopeuttamiset repliikeissä. Tällainen on osoitus siitä, ettei näyttelijä *tunne* roolihenkilönsä tunteita ollenkaan vaan posottaa vain läpi käsikirjoituksen. Tällaisella näyttelemisellä on moni intesiivisesti kuvattu kohtaus muuttunut lähes parodiseksi.
Muistan eräästäkin 90-luvulla tehdystä leffasta miehen ja naisen käyskentelyn puutarhassa kuunvalossa. Kyseisen kohtauksen oli kai tarkoitus välittää päähenkilöiden kytevää intohimoa. Nimeltä mainitsematon miesnäyttelijä kuitenkin painotti sanoja luonnottomasti ja muunteli puheensa rytmiä niin kömpelösti, että koko kohtaus oli naurettava. Epäröinnin tai hapuilun dramaattisena kuvauksena kyseinen suoritus oli ala-arvoinen. Kyse oli siis tunnetuista suomalaisista näyttelijöistä.
Vaikka pidänkin Kotikadusta( vaikken sen kaikista, nimeltä mainitsemattomista roolihahmoista)ja seuraan sitä säännöllisesti, niin yhdyn kyllä keskustelun aloittaneen mielipiteeseen. Me Tammelat, Naapurilähiö, Tuulensuun(?) Tupa,Omenan kukissa lunta-sarjat oli ilo seurata. Tosin, ehkä vähän enemmän romantiikkaa ja rakkautta niihin olisi saanut ympätä, mutta se oli sitä aikaa, jolloin intohimon näyttäminen tv-sarjassa oli vähän jokseenkin "vierasta". Nykysarja vaatii(?), lähestulkoon aina, mukaansa pakollisen homoparin tai lesboparin, rikollisen taustan omaavan tai jotakin muuta "epämääräistä". Kotikatu on siksi minulle tästä pakkopullasta poikkeava ilo. Ainakin toistaiseksi ollut. Uusien käsikijottajien myötä sarjan taso on vähän kärsinyt. Hyviä näyttelijöitä sarjassa minun mieleeni kyllä on, joitakin suorastaan ihailen. Ehkäpä joku vastaava sarja-uutuus voisi tuoda pientä kilpailua mukaan ja saisi Kotikadun näyttelijät näyttämään osaamistaan. Ja sitä rakkautta mukaan. Suomalainen, pitkän talven eläjä, tarvitsee sitä: niin että pusuja lisää, Niina ja Teemu ja lujuutta suhteeseen,vaikkapa häiden muodossa, Ninni ja Janne,lemppariparini!