Elikkä olen koko ikäni ollut masentunut "26vuotta" kärsinyt kaikenlaisesta kiusaamisesta ja yksinäisyydestä koko ikäni ja joka päivä on kovan työntakana päästä sängystä ylös ainoa asia mistä olen löytänyt helpotusta on ollut viime vuosina huumeet "opiaatit" mutta niiden vuoksi olen ajautunut ojasta allikkoon.
En tiedä enää mitään konstia että saisin elämäni siedettäväksi niin kai sitä jumala juttuakin on kokeiltava mutta en saa oikeen yhteyttä yläkerran herraan eli oisko täällä jotain vinkkejä mitä tehdä.. sori sekavaa tekstiä mut toivottavasti joku käsitti.
En tiedä enää mitään konstia että saisin elämäni siedettäväksi niin kai sitä jumala juttuakin on kokeiltava mutta en saa oikeen yhteyttä yläkerran herraan eli oisko täällä jotain vinkkejä mitä tehdä.. sori sekavaa tekstiä mut toivottavasti joku käsitti.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Masennus ei ole helppo vaiva ja silloin on tosi hankala saada itseään niskasta kiinni kun ei mitään voimavaroja eikä kykyä ole. Ehdotan että koitat kuitenkin lopettaa vaikka väkisin noiden huumeiden käytön, vaikka hankalaa olisi. Tosiasiassa kasaat itsellesi vain enemmän ongelmia ja estät toipumisesi. Itse olen ollut myös keskivaikeasti masentunut ja selvinnyt siitä täysin, tosin muutama vuosi vierähti. Omakin tilanteeni oli sellainen etten päässyt sängystä muualle kuin vessaan. Nyt olen kuitenkin elänyt jo muutamia vuosia normaalia elämää ja käynyt töissä, vaikka aikoinaan olin ihan varma ettei tämä parane koskaan.Kärsivällisyyttä (ja periksiantamattomuutta!!) vaaditaan masennuksen kanssa, elämänlaatu kyllä paranee itsestään kun masennus saadaan hoidettua mutta kovin nopeasti se ei käy. Voihan se olla mahdollista ettei lääkityksesi ole aivan kohdallaan tai paras mahdollinen. Itse sain vaihtaa useita kertoja lääkkeitä ja vaihtaa lääkäriä ennenkuin löytyi sellainen joka todella osasi.
en saa oikeen yhteyttä yläkerran herraan
Riittää että esim rukoilet silloin kun sille tuntuu. Ota vaikka päivittäiseksi tavaksi. Ei tarvitse mitenkään erityisesti ponnistella asian eteen tai stressata. Luotat vain Jumalaan ja siihen että rukouksesi kuullaan. Kyllä se yhteys siitä syntyy.
Kun olin itse sairaana pyrin ottamaan tavaksi tehdä päivittäin tunnin kävelylenkin. Liikunta piristää ja on hyväksi. Energiaa ei usein sitten mihinkään muuhun enää ollutkaan.
Rukoileminen ja yhteyden saaminen yläkerran herraan on varmasti ainakin aluksi yksin vaikeaa. Kehoittaisin sinua menemään rohkeasti johonkin kotikaupunkisi seurakuntaan - ehkä vapaakirkkoon, helluntaiseurakuntaan tai babtistiseurakuntaan. Seurakuntien tilaisuuksissa on usein lopussa mahdollisuus kertoa henkilökohtaisesti tilanteestaan jollekin diakonille tms. ja saada rukousapua.
Kiitos vastauksista.. ehkä vielä rohkaisen itseäni ja käyn joskus seurakunnalla.