kyselee, löytyykö täältä tai muualta vertaisryhmää? Olisi kiva vaihtaa ajatuksia ja purnata loppuneesta elämästä. Olen 49v nainen
Aivohalvaukseen ja afasiaan sairastuneen
puoliso
6862
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
tiedän, joissa se terveeksi jäänyt puoliso on jättänyt sen sairastuneen ja vaihtanut kalskeampaan nuorempaan urhoon tai uuteen nuoreen naiseen ja uusien lastensa äitiin
julma maailma vai realistinen, nääs, vaikka kyllä sitä jotkut sairastuneetkin antaa luvan siipalleen lähteä uuteen elämään eikä hoivata sitä toista loppuikä, vaikka kuinka rakkauttakin olisi joskus ainakin ollut parisuhteen perusteena
toisinkin voi käydä tiätty
pysytkö rinnalla hoitajana tai joka tapauksessa kumppanina, vaikka muut hoitavat, vai
lähdetkö tai onko kumppanisi sanonut sinulle, että lähde vaan ja jatka toisenlaista elämää, ei sekään nyt niin itsekästä olisi
jos itse olisi se halvauksen kärsinyt tai muuten vammautunut vaikka auto-onnettomuudessa, voi vaan miettiä, haluaako elää taakkana vai antaa toisen mennä ja elää yksin tai ei yksin vaan uudenlaisten ystävien kanssa
nämä on näitä, johon ei voi yleistää eikä pidäkään antaa kaavamaista määräystä, miten toimia missäkin tilanteessa, eikö vain, eiköhän siinä ole taas alan asiantuntijat joiden kanssa keskustella (lääkärit, psykologit, papit alan ammattilaisina vaikkei mihinkään uskoisikaan)
ei hän tässä mitään tosiseikkoja alleviivata...
kuoli viime kesänä 65 vuotiaana.
..maailmanloppu ole..
tilanne vaatii kärsivällisyyttä ja voimia molemmilta.. kuntoutua voi, ei ehkä varmastikkaan entiselleen, mutta tuen ja turvan kautta..
tilanne masentaa varmasti molempia, puolisoa, että sairastunutta itseään!!
tsempiä teille.. vertaisryhmiä kyllä on, voit kysellä asiaa miestäsi hoitaneelta yksiköltä!! tai netistäkin varmasti löytyy kyseisen liiton sivuilta tietoa..
syksyllä viisivuotta. Kuntoutusta on tapahtunut, mutta puhuminen on edelleen hankalaa. Oikea käsi on täysin toimintakyvytön ja oikea jalkakin on heikompi. Kävely on vaappuvaa.
En ole todellakaan eroamassa tai etsimässä salaista seuraa. Etsinnästä huolimatta, en ole läytänyt täältä netistä vertaisryhmää.
Joskus ottaa pattiin tosi kovasti, jo toisen näkeminen. Viisi vuotta aina yhdessä, ennen puolisoni oli paljon töissä. Sopeutumista on vaatinut ja tulee edelleen vaatimaan.
Mutta sanotaanhan, "Paistaa se vielä risukasaankin." Uskon tuohon sanontaan täysin.
http://www.mielenterveys-taimi.fi/verkko/keskustelu
Luulen että tuolta saat ymmärtäviä ihmisiä tueksesi....
omalla paikkakunnallani toimii omaishoitajien tukiryhmä johon saa osallistua kerran kuussa.Kannattaa kysellä olisko sielläkin...
voimia sinulle!