2 krt/vko

Olen 20-vuotias tyttö, joka aloitti salilla käynnin jokunen kuukausi sitten. Pääsen käymään salilla kahdesti viikossa. Olisiko parempi tehdä molemmilla kerroilla treeni koko kropalle (kuten tähän mennessä olen menetellyt), vai toisena päivänä ala-, toisena yläkroppa? Perusteluita kehiin!

Kiittää Milla.
3322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei ole tarkkaa tiedettä. Kokeilemalla ja vaihtelemalla oppii uutta ja pysyy mielenkiinto yllä. Koko kroppa kerrallaan pari kertaa viikossa kuulostaa oikein hyvältä joten jatka vaikka sitä.

Liikkeiden tekniikat jo varmaan suurin piirtein osaatkin, mutta onko kehitystä muuten tullut painoissa tai peilikuvassa?

Äänestä
  • taidanpa jatkaa ihan samaa rataa siis. Kaveri neuvoi alkuun tekniikoiden suhteen, joten perustekniikka lienee siis suhtkoht hallussa. Ja tähän mennessä olen tehnyt 3x10 -sarjaa laitteessaan, lienee hyvä määrä? Ja mahdollisimman isoilla painoilla, niin että tuskin jaksaisin suorittaa 12-15 toistoa enempää, ainakaan puhtaasti.

    Aluksi tulokset nousivat huimaaa vauhtia, nyt ne ovat jääneet junnaamaan paikoillaan, enää pientä nousua havaittavissa. Mikä kuitenkin lienee ihan normaali kehityskaari. Eli eivät kai ne tulokset jatkuvasti voikaan nousta, jos treenimäärä pysyy samana?

    Paino on pysynyt suurinpiirtein samana kuin aloittaessa (166 cm/60 kg), mutta kiinteytynyt olen kovasti, mikä oli tavoitekin. Entiset farkut ovat aavistuksen löysät. Varsinkin jalkojen lihakset ovat kasvaneet selvästi, kädetkin kiinteytyneet jonkin verran.

    Äänestä

  • vastauksesta, kirjoitti:

    taidanpa jatkaa ihan samaa rataa siis. Kaveri neuvoi alkuun tekniikoiden suhteen, joten perustekniikka lienee siis suhtkoht hallussa. Ja tähän mennessä olen tehnyt 3x10 -sarjaa laitteessaan, lienee hyvä määrä? Ja mahdollisimman isoilla painoilla, niin että tuskin jaksaisin suorittaa 12-15 toistoa enempää, ainakaan puhtaasti.

    Aluksi tulokset nousivat huimaaa vauhtia, nyt ne ovat jääneet junnaamaan paikoillaan, enää pientä nousua havaittavissa. Mikä kuitenkin lienee ihan normaali kehityskaari. Eli eivät kai ne tulokset jatkuvasti voikaan nousta, jos treenimäärä pysyy samana?

    Paino on pysynyt suurinpiirtein samana kuin aloittaessa (166 cm/60 kg), mutta kiinteytynyt olen kovasti, mikä oli tavoitekin. Entiset farkut ovat aavistuksen löysät. Varsinkin jalkojen lihakset ovat kasvaneet selvästi, kädetkin kiinteytyneet jonkin verran.

    vaihtelu olis hyvää,älä treenaa jatkuvasti "isoilla"painoilla,kevyitä treenejä säännöllisin väliajoin välissä.siis palauttavia jaksojakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


salille, --- kirjoitti:

Olen 20-vuotias tyttö, joka aloitti salilla käynnin jokunen kuukausi sitten. Pääsen käymään salilla kahdesti viikossa. Olisiko parempi tehdä molemmilla kerroilla treeni koko kropalle (kuten tähän mennessä olen menetellyt), vai toisena päivänä ala-, toisena yläkroppa? Perusteluita kehiin!

Kiittää Milla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu