Onko kellään sattunut samanlaista kuin minulla ja kaverillani kun vierailimme naapurikunnan autoliikkeessä? Mentiin pikkukaupungin mukasuureen (ihan tahallaan kirjoitettu yhteen) autokauppaan ja koeajettiin sitten pari autoa, yksi japsi, yksi saksalainen ja yksi ruotsalainen. luvattiin miettiä asiaa ja palata astialle. kun päivää myöhemmin astelimme autokauppaan, näimme että meitä palvelleen autokauppiaalla oli asiakkaita. päätimme jättää heidät rauhaan ja odottellessamme katselimme muita autoja ja istuttiin niissä, että saatiin vähän tuntumaa. hetken päästä toinen myyjä tuli luoksemme ja rupesi selittämään että jos ette kerran mitään täältä osta niin voisitteko poistua, koska meillä on muitakin asiakkaita. olimme sen verran hämillämme että unohdimme ostopuuhamme ja kävelimme tyrmistyneinä ulos autoliikkeestä. Luulikohan myyjät siellä että ihan huviksemme niitä autoja kattelimme, mutta boikottiin meni koko liike.
kiitos
ja hei
6688
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
...että olette pelkkiä persaukisia idiootteja, jotka ei osta mitään. Ihan oikein tekivät.
Itke nyt vaan ihan rauhassa kotosalla kamalaa kohtaloasi.
varaa on ostaa ;) siitä ei ole kysymys.
....Ja aamulla heräsin ja hammaskeiju oli tuonut euron tyynyni alle.
mennä autoliikkeillä liian hyvin. Ainakin niiden omasta mielestä.
Asiaan. Oli sitten liikkeellä ostoaikeissa tai vain katselemassa mahdollisia vaihtoehtoja, niin mainitsemasi tapaus oli törkeää autoliikkeen kohdalta. Kyllä varmaan muualta löytyy autokauppiaita, jotka eivät ylenkatso mahdollisia asiakkaita vaan tekevät kaikkensa saadakseen myyntiprovikat.
Autoliikkeitä on maailma täynnä. Jos yhdessä ei palvella, muissa sitten siitäkin edestä.
Tuntuu tuo esimerkki kyllä aika omituiselta.
yksi ilta myös mietittiin että mikä heidät sai näin käyttäytymään meitä kohtaan. yhtenä syynä epäilemme sitä että kävimme paikallisen autokoulun omistajan kanssa koeajamassa uusia volkswagen autoja, ryhmään siis kuului jetta, passat, golf ja polo. tämä tapahtui talvella ja silloin teimme selväksi että olemme autokoulun matkassa ja etsimässä heille uutta opetusautoa, emme siis ole ostamassa itse autoa. en sitten tiedä uskoivatko he niin, vai vituttiko se heitä, että autokoulu sitten päätyi poloon ja sitten oli pakko purkaa se meille. mutta onneksi lähialueelta löytyi hyvä autokauppa josta saatiin tehtyä hyvät kaupat. mutta enää ei tähän yhteen liikkeeseen visitoida.