Vanhanen: Miksi Koskelo kelpasi, Pokka ei?

.

Raskaasti vasemmalle vetävä nimityspolitiikka on leimannut Tarja Halosen uraa. Niissäkään kohdin joissa hallituksella ja Matti Vanhasella olisi ollut jokin asema asettua poikkiteloin, - ja jos ei muuten niin Keskustalla suurimman puolueen painolla julkisuuden kautta vaikuttaminen -, ei hän eikä Keskusta ole ottanut laisinkaan kantaa Halosen moniin omituisiin temppuihin, joissa usein on päähänpotkittavana ollut juuri keskustalainen poliiitikko.

Karkeista esimerkeistä karkeimmat ovat Erkki Liikasen härski nimittäminen SP:n pääjohjaksi sekä pätevyyden alarajoilla liikkuvan Pauliine Koskelon nimittäminen KKO:n presidentiksi ohi pätevän hakijan. Koskelo on vain oik.kandi, ja hän onkin KKO:n historian presidenteistä kautta aikoijen alkaisin oppiarvoltaan. Hänen nimityksestään lisää tässä jutussa jäljempänä.

Tuorein tapaus Keskustalaisen ohittavalla saralla tapahtui taannoin, kun Hanne Pokka oli tarjolla oikeuskansleriksi, mutta valtioneuvosto esityksessään ohitti hänet ja asetti etusijalla Jaakko Jonkan. Hänen pätevyydessään ei ole huomauttamista, mutta hän on henkilö joka säilyy ikuisesti leimattuna apulaissyyttäjän asemassaan surullisessa valtakunnanoiden oikeusfarssissa vuonna 1993, SDP:n masinoimassa Juhantalon omituisessa leimaamisessa rikoliseksi.

Miksi sitten Pokka ei kelvannut, Vanhanen?

Jos Vanhanen ei tohdi, niin olkoon nämä tässä kehotussanat sitten Keskustan ministereille:

Siivotkaa KKO!

Totta on, että:

KKO:n PRESIDENTTI PAULIINE KOSKELO ON
PUNAKONEEN NIMITÄMÄ HALOSEN SUOSIKKI JA
PERHETUTTAVA.

KKO:n presidentti Pauliine Koskelo on Tarja Halosen läheinen perhetuttava ja äärivasemmistolaisten ( stalinisteja ) juristien salaseuran jäsen, joka soluttautui oikeusministeriöön 1970 -luvulla.
Ryhmään kuuluivat Tarja Halosen ja Koskelon lisäksi entiset KKO:n presidentit Olavi Heinonen ja Leif Sevon. Myös Koskelon aviomies kuuluu tuohon stalinistien ydinjoukkoon, sillä Koskelo on naimisissa entisen kuluttaja-asiamiehen, oikeustieteen lisensiaatin Gerhard af Schulténin kanssa.

Af Schultén on tunnettu sosiaalidemokraatti ja myös Heinosen ja Leif Sévonin, KKO:n entisten presidentien ystävä. Hän on aikanaan ollut demarien ehdokkaana useissa virkanimityksissä.

Af Schultén kuuluu myös Tarja Halosen kansalaisvaltuuskuntaan, joka sinällään on ymmärrettävää aatetoveruuden ja perhetuttavuudenkin kannalta. Hän on toiminut useissa vaaleissa Halosen valtuuskunnan johdossa.

******************************************************************
PERUSTLAILLINEN VALLAN KOLMIJAKO REMPALLAAN:

VALLAN KOLMIJAON MUKAISESTI SIIHEN KUULUU OSANA ITSENÄISEN OIKEUSLAITOS. SEN HUIPPU ON SEN JOHDON OSALTA VÄÄRISTETTY VÄRISUORAN KÄSIKASSARAKSI ÄÄRIVASEMMISTOLAISTEN SOLUTTAUTUJIEN TOIMESTA. KKO:N PRESIDENTIN ISTUIN ON STALINISTIEN VALLASSA JO KOLMANNEN PERÄKKÄISEN PRESIDEN HALLITESSA.

ERITYISENÄ HUOMIONA MAINITTAKOON ETTÄ VUONNA 1992 JÄRJESTETYN NS. KOIVISTON KONKLAAVIN SIHTEERINÄ TOIMI KKO:n PRESIDENTTI OLAVI HEINONEN, KLIKIN JÄSEN.
NYT ESIIN NOUSEVISSA KRIITTISISSÄ ARVIOISSA TODETAAN, ETTÄ ILMAN HEINOSTA JA PUNAKONEEN VASEMMISTOLAISTA TOVERUUTTA EI KOIVISTO OLISI EDES SAANUT SANELLUKSI NOITA PERUSLAKIAMME JA MONIA MUITA LAKEJA JA KANSALAISOIKEUKSIA RIKKOVIA LAMAN UHREJA TAPPAVIA TEESEJÄÄN.

KUTEN TUNNETTUA ON TARJA HALONEN JULISTANUT SALAISIKSI KONKLAAVIN ASIAKIRJAT, VARMUUDEN VUOKSI,JOITAKUITA, AINAKIN KOIVISTON JOS PUNEKONEENKIN TEKEMISIÄ SALATAKSEEN JA SUOJELLAKSEEN.

**********************************************************************

KKO:n presidenteillä Heinonen, Sevon ja Koskelo on kiistattomat yhteyden Tarja Haloseen ja punaisen värisuoran ylimpään tasoon. Yhteys nojautuu perhetuttavuuden ja heidän yhteisen äärivasemmistolaisen maailmankuvansa kautta sen muotoiseksi, että peruslaillinen vallan kolmijako ei voi tältä osin toimia itsenäisen oikeuslaitoksen ja toimeenpanovaltaa edustavan presidentti-instituution suhteen lain tarkoittamalla tavalla.

Saattaa olla että jotkun tahot protestoivat Pauliine Koskelon nimeämistä entisten stalinistien joukkoon kuuluvaksi. Kuten tunnettua äärivasemmistolaisten peite –ja salailutoiminta on aggressiivisuudessaan huomattavan ärhäkkää. Niinpä esitetään väitteitä että noita viidennen kolonnan pettureita, stalinisti-kommunisteja ei olisi edes esiintynyt 1960 –ja 1970 lukujen vallankumouksellisissa riennoissa.

Totuus ei pala tulessakaan ja voimmekin myös luottaa jo tapahtuneeseen poliittisen pääsuunnan muutokseen ja myös uskoa värisuoran soluttautumisen päättyneen. Käytännössä muutos tarkoittaa huomattavia henkilömuutoksia useilla valtiohallinnon ja sen alaisilla tahoilla, muiden muassa myös KKO:ssa.

Edellä esitetyssä on lainattuna joitakin kohtia A TV-ohjelman teksteistä 6.1.2006.

Seppo Hietanen
”kerimäki st”
CITY-Keskusta

PS:

SUOSITTELEN LUETTAVAKSI TUON OHJELMAN TEKSTIT KOKONAISUUDESSAAN:

Seuraavana kooste sittemmin hiljaisuuteen väkisin haudatusta Pauliine Koskelon KKO:n presidentin nimitysjutusta, varsinkin jos kiinnostaa tutustua tarkemmin miten punakone soluttautui kolmannelle peräkkäiselle kaudelle KKO:n presidentin korkeaan virkaan.

SUOMALAISTA AVOIMUUTTA:
JURISTIEN PIENI PIIRI SUPATTELI KORKEIMMALLE OIKEUDELLE PRESIDENTIN

Toimittajat: Juha Ristamäki ja Boris Salomon

Juristit ympäri maata kokoontuivat viime perjantaina perinteisille asianajajapäiville Kalastajatorpalle Helsinkiin. Tilaisuuden odotetuin puhuja lieni korkeimman oikeuden uunituore presidentti, Pauliine Koskelo.

Koskelo vaati puheessaan juristeja tekemään parempaa työtä, jotta oikeuslaitoksen ylikuormitusta pystyttäisiin purkamaan.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen nimitti Koskelon KKO:n presidentiksi juuri ennen joulua.

Koskelon valinta käynnisti vilkkaan keskustelun kahdestakin syystä:

Koko valintamenetelmää on syytetty epädemokraattiseksi.

Toiseksi, Koskelo ohitti valinnassa ainakin yhden selvästi itseään ansioituneemman hakijan.

OTSIKKO: KKO:n kuningatar valittiin kuiskuttelemalla

Korkeimman oikeuden presidentin valitsevat käytännössä korkeimman oikeuden jäsenet, oikeusneuvokset.
Kun oikeusneuvokset ovat valinneet suosikkinsa, oikeusministeri esittelee hänet tasavallan presidentille - ja tämä nimittää hänet virkaansa.

KKO:n presidentti Leif Sevon ilmoitti yllättäen viime lokakuussa jättävänsä korkeimman oikeuden presidentin viran. Sevonilla on ongelmia verenpaineensa kanssa.

Saman tien KKO:n seinien sisällä alkoi kova junttaus Pauliine Koskelon puolesta.

Koskelon nimeä kuiskuteltiin oikeusneuvosten korviin hyvissä ajoin jo ennen kuin edes muut virkaan pyrkijät olivat selvillä.

Näissä epävirallisissa junttaustilaisuuksissa olivat mukana useimmat oikeusneuvokset, paitsi virkaa hakeneet Koskelo ja oikeusneuvos Mikko Tulokas.

Presidentti Pauliine Koskelo, Korkein oikeus: "Mulla ei ole tietoa siitä, miten se on tapahtunut.."

Miten prosessi eteni ja miten oikeusneuvokset päätyivät Koskeloon - siitä ei ole mitään dokumenttia, eikä asiaa kommentoida KKO:n ulkopuolelle.

Oikeustieteen emeritus professori Aulis Aarnio on ryhtynyt niiden nokkamieheksi, jotka haluavat muutoksen KKO:n presidentin valintamenettelyyn.

Oikeustieteen emeritus professori Aulis Aarnio: "Tätä verhoaa suuri salaperäisyys. Sitä lisää se, ettei ole saatavilla minkäänlaisia kokouspöytäkirjoja, äänestyslausumia tai aineistoa, jonka perusteella voitaisiin päätellä korkeimman oikeuden mielipide."

Oikeusneuvoksia varoiteltiin päätymästä muuhun nimeen kuin Koskelo. Heidän annettiin ymmärtää, että elleivät he halua Koskeloa presidentikseen, talon johtoon nostetaan joku talon ulkopuolelta.

Valintamenettelyn erikoisuuksiin kuuluu myös se, että presidentiksi haluavia ei kuultu, ei haastateltu.

Heistä ja heidän ominaisuuksistaan vain supateltiin näiden seinien sisäpuolella, ja vähän ulkopuolellakin - ja päädyttiin sitten Koskeloon.

(Savu nousee piipusta Vatikaanissa)

Tämä on suomalainen versio Paavin valinnasta. Suljettu seura valitsee keskuudestaan uuden johtajan.

Helsingin Etelärannasta puuttui vain piipusta tupruava merkkisavu.

Toimittaja: "Miksi teidät valittiin?"

Koskelo: "Mä luulen, että se liittyy ehkä tähän yhteistyökykyyn ja sen suuntaisiin asioihin, en tiedä…"

Toimittaja: "Valittiinko korkeimman oikeuden presidentiksi hakijoista pätevin henkilö?"

Aarnio: "Tätä on mahdoton sanoa juuri siksi, kun ei tiedetä perusteluja. Jos tiedettäisiin perustelut, voitaisiin arvioida, onko pätevin. Saattaa hyvin olla. Mutta jos kiinnitetään huomiota siihen ammatilliseen pätevyyteen, jonka puolesta minä olen puhunut eli akateemiset meriitit, kokemus tuomioistuintoiminnasta, asianajotoiminnasta, niin silloin ei valittu. Mutta voi olla muita perusteluja, jotka oikeuttavat tämän valinnan, mutta niitä ei tiedetä."

Koskelon noste virkaan oli sen verran väkevää, etteivät monet pätevät oikeustieteilijät edes hakeneet tehtävään.
Kisaan mukaan lähteneillekin oli käytännössä selvää, että he eivät tule Koskelolle pärjäämään.

OTSIKKO Vahvat tukijat, sopiva tausta

Korkeimman oikeuden presidentin julkinen merkitys on siinä, että hän on lainopillinen mielipidevaikuttaja.

Länsimaissa korkeimpien oikeuksien presidentit ovat yleensä aina tieteellisesti ansioituneita, pitkän tuomioistuin- tai asianajokokemuksen omaavia.

Tällainen ehdokas oli nytkin tarjolla, oikeusneuvos Mikko Tulokas.

Hän hävisi kamppailun Koskelolle - oikeusneuvosten salaisessa äänestyksessä.

Koskelo on oikeustieteen kandidaatti, ei tohtori, niin kuin presidentit yleensä ovat. Eikä hänellä ollut tuomioistuinkokemusta ennen kuin hän pääsi KKO:n jäseneksi vuonna 2000.

Aarnio: "Nyt on muita kriteerejä, joilla presidentti on valittu.."

Näitä muita kriteerejä voidaan vain arvailla, kun niitä ei ole asetettu tärkeysjärjestykseen.

Toimittaja: "Entäs tämä kansainvälinen kokemus. Luuletteko, että se oli ratkaisevaa?"

Koskelo: "Emmä usko, että se sinänsä on ratkaisevaa, mutta, mutta..."

Useat eri lähteet kertovat, että Koskelon valinnan taustavoimina KKO:ssa toimivat erityisesti hänen edeltäjänsä Leif Sévon ja oikeusneuvos Gustaf Möller.

Sévon kiistää toimineensa takapiruna, samoin Möller.

Möller kertoi puhelimitse, että eräs oikeusneuvos vaan ilmoitti hänelle ennen hakuajan umpeutumista, että "se on sitten Koskelo". Möller ei kerro, kuka oikeusneuvos oli asialla.

Leif Sévon on aiemminkin edesauttanut Koskelon uraa.

Hän toimi Koskelon esimiehenä 80 -luvulla oikeusministeriössä, sittemmin he ovat julkaisseet yhteisiä teoksia.

Koskelo on naimisissa entisen kuluttaja-asiamiehen, oikeustieteen lisensiaatin Gerhard af Schulténin kanssa.

Af Schultén on tunnettu sosiaalidemokraatti ja Sévonin ystävä. Hän on aikanaan ollut demarien ehdokkaana useissa virkanimityksissä.

Af Schultén kuuluu Tarja Halosen kansalaisvaltuuskuntaan.

Toimittaja: "Onko teillä jokin poliittinen taipumus?"

Koskelo: "Ei ole, mä en ole ikinä ollut minkään poliittisen puolueen jäsen."

Koskelo esiintyi -90 -luvun alkuvuosina velkajärjestelyiden ja yrityssaneerauksen asiantuntijana.

Hänen tuolloisiin pohdintoihinsa tutustuneet oikeustieteilijät määrittelisivät hänet "maltilliseksi vasemmistolaiseksi".

Toimittaja: "Näiden töiden perusteella he määrittelisivät teidät lievästi vasemmistolaiseksi."

Koskelo: "Ei pidä paikkaansa, ei voi sillä perusteella määritellä.."

Koskelolla on pitkä kokemus oikeusministeriöstä. Hän on niinsanotusti ministeriöläisiä, aivan kuten Leif Sévonkin ja seitsemän nykyistä oikeusneuvosta.

Koskelo toimi ministeriössä muun muassa lainsäädäntöneuvoksena kymmenen vuotta ennen lähtöään Euroopan investointipankkiin yksikönjohtajaksi.

Koskelon kilpailijalla KKO:n presidentiksi, Mikko Tulokkaalla, ei ole oikeusministeriötaustaa.

Tulokas on ollut sitä mieltä että oikeuslaitos pitäisi siirtää pois oikeusministeriön alaisuudesta, omaksi hallintosektorikseen - niin kuin asia on esimerkiksi Ruotsissa.

Oikeusministeriössä luonnollisesti pidetään tällaisia kaavailuja lähes sodanjulistuksena.

Tämän lisäksi Tulokas ei ole vasemmistolainen.

Näistä syistä oikeusministeriössäkin päädyttiin Koskeloon.

Oikeusministeri Leena Luhtanen, SDP, käväisi korkeimmassa oikeudessa, missä hänelle kerrottiin oikeusneuvosten suosikin nimi.

Luhtanen konsultoi asiasta myös tasavallan presidentin kanssa.

Ja lopuksi Luhtanen esitteli suosikin Tarja Haloselle, SDP, joka nimitti Koskelon virkaansa.

Halosen vaalikampanja sai mukavaa lisäpotkua, kun hän sai nimittää Koskelon korkeimman oikeuden presidentiksi.

Koskelon valinnan nostaman kritiikin Halonen on pyrkinyt kääntämään tasa-arvokysymykseksi.

Halonen: "Mä toivon, että se ei häiritse, että hän on nainen.."

Aarnio: "Nimityksen pitää olla pätevyyden perusteella, oli kyseessä mies tai nainen."

Halonen viittasi vaalipaneelissa Tampereella nimityksen valmistelupapereihin, joista kävisi ilmi muun muassa, kuinka oikeusneuvokset olivat äänestäneet Koskelon ja Tulokkaan välillä.

Muun muassa professori Aarnio on vaatinut valintaperusteiden julkistamista nyt ja tulevaisuudessa.

Me pyysimme oikeusministeriöstä nähtäväksemme tämän valmisteluaineiston.

Ministeriö vastasi, ettei mitään kirjallista valmisteluaineistoa olisi olemassakaan.

Suomen korkeimman oikeuden presidentin valinnan valmisteluaineisto on vain suullista tietoa - ja tämä on ministeriön mukaan käytäntö, jota ei ole syytä muuttaa.

Millä perusteella Koskelo sitten oli hakijoista paras? Ministeriön vastaus jää ympäripyöreäksi: "Koskelo täytti parhaiten vaatimukset".
3308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olee.

Äänestä
  • Hauskat kakkilaakit sulla ja sittarilla.

    Äänestä

virkoihin nimittää pelkästään kepulaisia? Sehän olisi maalaisliittomafiaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7173133 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu