Matkailua

Kaksi viikkoa olen nyt samaan putkeen harrastanut palstan mukaista touhua, karavaanari matkailua. Tässä iltasella saavuin puhelimen tavoittamattomista korpien kätköistä maalikyliin. Huomenna aamupäivällä, viimeisten ostosten jälkeen suunnataan takaisin omaan rauhaan. Eväät riittävät pitkälle ohi Jussin. Paluuajankohdan koittaessa onkin etelän päivä jo lyhenemässä, eikä pitenemässä, kuten vielä nyt tapahtuu. Meillä täällä valoisaa riittää pari kuukautta yhteen putkeen.

Kahden viikon aikana tulleita juttuja selaillessani huomasin kloonin kirjoitelleen muutamia vastauksia. Yleensä kloonit yrittävät olla ulkopuolisille huomaamattomia, ettei vieras eroittaisi kloonin kirjoitusta alkuperäisen viestistä. Tämän kloonin mielipiteet erottuvat aivan selvästi alkuperäisen ajatuksista.

Klooni voi jatkaa taas tästä eteenpäin yksinään. Ilmoittelen olemassaolostani, kun seuraavan kerran tulen puhelimen kantama-aleelle.
1374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kukakohan se on alkuperäinen rekisteröity ja kuka klooni, terveisiä korpeen, ei tuu ikävä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sepä se kirjoitti:

Kaksi viikkoa olen nyt samaan putkeen harrastanut palstan mukaista touhua, karavaanari matkailua. Tässä iltasella saavuin puhelimen tavoittamattomista korpien kätköistä maalikyliin. Huomenna aamupäivällä, viimeisten ostosten jälkeen suunnataan takaisin omaan rauhaan. Eväät riittävät pitkälle ohi Jussin. Paluuajankohdan koittaessa onkin etelän päivä jo lyhenemässä, eikä pitenemässä, kuten vielä nyt tapahtuu. Meillä täällä valoisaa riittää pari kuukautta yhteen putkeen.

Kahden viikon aikana tulleita juttuja selaillessani huomasin kloonin kirjoitelleen muutamia vastauksia. Yleensä kloonit yrittävät olla ulkopuolisille huomaamattomia, ettei vieras eroittaisi kloonin kirjoitusta alkuperäisen viestistä. Tämän kloonin mielipiteet erottuvat aivan selvästi alkuperäisen ajatuksista.

Klooni voi jatkaa taas tästä eteenpäin yksinään. Ilmoittelen olemassaolostani, kun seuraavan kerran tulen puhelimen kantama-aleelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu