Aika ja todennäköisyysavaruuksissa matkustaminen on ollut jo ajat sitten mahdollista. Asiaa ei ole vain voitu kertoa ihmisille koska siitä tulisi liian iso järkytys ja se mullistaisi koko maailman kaikkeuden. Asiaa on yritetty kertoa ihmisille pikku hiljaa pala palalta mm. skifi sarjojen muodossa ja siten että atomikokeista on jo kerrottu mm. että hiukkastasolla elektroni voi olla useassa paikassa samaan aikaan ja että teleportaatio on mahdollista. Nämä asiat ovat toki jo mahdollisia suuremmillakin esineillä.
Ajassa matkustaminen ollut jo kauan sitten mahdollista
47
4460
Vastaukset
- tiedät
tämän mistä? Sci-fi sarjoista? vai oletko kenties ex-cia/fbi/nasa/kgb/fsb agentti? vai joku entinen tiedemies joka palveli yhdysvaltain ilmavoimissa/nasassa/merivoimissa? näitä riittää nimittäin, ehkä olet yksi niistä
- Ennustus !
Vasta vuoden 3000 tienoilla ajat laitetaan uusiksi, silloin ihmisolio ei enää ole ajan vanki, toki systeemiä valvotaan tiukasti ja ajassa voi matkustaa vain luotettu eliitti.
- Aika sen näyttää
Ennustus ! kirjoitti:
Vasta vuoden 3000 tienoilla ajat laitetaan uusiksi, silloin ihmisolio ei enää ole ajan vanki, toki systeemiä valvotaan tiukasti ja ajassa voi matkustaa vain luotettu eliitti.
'Ja ajassa voi matkustaa vain luotettu eliitti'. (Ennustus!) Eli sama peli jatkuisi, niinkö? eiköhän olisi sitten jo parasta, että poksautamme itsemme tyhjyyteen. Jos vuosituhansien aikana ihminen ei ole oppinut kunnioittamaan, jakamaan hyvää (mammonaa) niille heikoille ja köyhille ja pitämään erilaisia ihmisiä tasavertaisinen itsensä rinnalla.
Edelleenkö sama riisto ja alistaminen jatkuisi?
Uskon, että ajassa matkustaminen ollut jo kauan sitten mahdollista, ja mikä osuus on ollut Nikola Teslalla? - ...........
Aika sen näyttää kirjoitti:
'Ja ajassa voi matkustaa vain luotettu eliitti'. (Ennustus!) Eli sama peli jatkuisi, niinkö? eiköhän olisi sitten jo parasta, että poksautamme itsemme tyhjyyteen. Jos vuosituhansien aikana ihminen ei ole oppinut kunnioittamaan, jakamaan hyvää (mammonaa) niille heikoille ja köyhille ja pitämään erilaisia ihmisiä tasavertaisinen itsensä rinnalla.
Edelleenkö sama riisto ja alistaminen jatkuisi?
Uskon, että ajassa matkustaminen ollut jo kauan sitten mahdollista, ja mikä osuus on ollut Nikola Teslalla?Tesla oli lopulta aivan sekopää, sen juttuja on liioiteltu.
- ...
jatka vain samaan malliin!
- Reino
Tiedossa jo Suomessa 80-luvulla. Tällöin kekkonen ja kumppanit hakivat tulevaisuudesta tietoa matkapuhelimista ja luovuttivat ne silloiselle valtion yhtiälle Nokialle, joka sitten tekikin ko. tietojen phjalta matkapuhelimia ja suomesta oli tulla talousvalta. Tämä kuitenkin loi toisen rinnakkais todellisuuden nykyisen rinnalle ja valitettavasti me elämme tässä peukaloidussa todennäköisyydessä. Jossain muualla elää samoista lähtökohdista haarautuneet meidän kaltaiset mutta erilaiset ihmiset sitä peukaloimatonta todellisuutta. Siitä meillä ei taas ole tietoa koska vierailu tuossa todennäköisyydessä haarauttaisi taas nykyisen todennäköisyyden kahdeksi eikä kukaan tiedä mihin suuntaan :/ Valitettavasti kukaan ei tiedä sitäkään montako todennäköisyyttä Kekkonen& kumppanit onnistuivat 80-luvulla haarauttamaan, mutta se on varmaa että jossain näissä Kekkonen on vieläkin ja porskuttaa. Ilmeiseti Kekkonen käpäilöi vieläkin tätäkin haaraa, on pääteltävissä mm. pressan vaalien tuloksista jne. asioista :(
- Mutta mutta..
mm. rinnakkaistodellisuus ja maailmankaikkeus ovat yhdyssanoja.
Kiitos. - todellakin
on mahdollista. Tosin elollisiin olentoihin sitä ei kai(!?) vielä ole kokeiltu onnistuneesti.
"Nykytekniikalla on onnistuttu kaukosiirtämään fotoneita ja atomeita.[1].
Australialainen tutkimusryhmä onnistui siirtämään lasersäteen paikasta toiseen. Tämä mullistava tieteen läpimurto voi olla yksi tulevaisuuden teleportaation kulmakivistä. Nimittäin aikaisemmin on vain pystytty teleporttaamaan hiukkanen paikasta toiseen, kun taas laasersäde sisältää miljardeja hiukkasia. Tämän kaltaisen tekniikan avulla pystyttäisiin nopeuttamaan tietoliikennettä sekä se mahdollistaisi nykyistä paljon nopeammat kvanttitietokoneet. Yleensäkin teleportaation sovellusmahdollisuudet ovat erittäin mielenkiintoisia tulevina vuosikymmeninä"
http://fi.wikipedia.org/wiki/Teleportti - niin sitä pitää
voi, miksi, oi mikseivät ne kekkonen&kumppanit käyneet riittävän kaukana tulevaisuudessa, että olisi nuo NMT-tiilikivimatkapuhelimet jäänyt kokonaan suunnittelematta. ne ovat häpeällisiä muistoja...
- Vara-Reiska
aikaa ole loppupeleissä edes olemassa, me elämme oman kollektiivisen alitajuntamme tuottamassa "todellisuudessa", joka muuttuu sen mukaan mitä uskomme sen olevan. Me olemme sekä kuvittelija että kuvitelma.
- on...
... CIA:n keksimä salajuoni. Ei sitä oikeasti olekaan.
- matkustan ajassa
'eteenpäin' - joskus on kelattava eilisiäkin ja silloin mennään taapäin?
- liittyen
kannattaa katsella BBC:n 3-osainen dokumenttisarja:
The Elegant Universe
Osa 1: Einstein's dream
Osa 2: Strings the thing
Osa 3: Welcome to the 11th dimension
Teoreettista fysiikkaa, säieteoriaa, ulottuvuudet ja aikamatkailu. - Skezpikko
Eikös aika ole muutenkin vain Illujen valhe.
Heittäkää se vekkari navetan taakse niin aikaa ei enää ole. - kronoksessa
Illuminaatit Kairoksessa. Senkin takia NWO:ta on vaikea ymmärtää.
- ingen kööri
hsstt.. ollaan ihan hiljaa ettei ihmiset vauhkoonnu. mulla on ollut laite jolla voi siirtyä ajassa jo vuodesta 1984. nötköttipurkeissa on mullistavaa energiaa.
- puust
haiskahtaa vähä puustiselt tää
- nukkumatti98
=)
Ajassa matkustaminen on ollut ajat sitten mahdollista?
:D :D :D
Tietenkin. Jos tulevaisuudesta voi matkustaa menneisyyteen,
on se silloin ollut mahdollista koko sen aikavälin? Vaiko?
Onko joku lörppö tulevaisuudenmatkustaja paljastanut
tämän salatun tiedon ollessaan reinon menneisyydessä?
Ja nyt reino pisti koko jutun internettiin. Reinolle ei tulevaisuudessa (eikä menneisyydessä)
kannata ilmeisesti kertoa näistä "salajutuista" tämän enempää ...
zzz - Ajkamatkaaja
Miksi tulevaisuudesta matkustettaisiin tähän aikaan, jos ajassa matkustaminen olisi tulevaisuudessa mahdollista? Eihän nykyajalla ole mitään tietellistä arvoa jne.
- opisu78
Eihän sitä tiedä syitä kaikkeen. Joku aika sitten vietimme asuntoyhtiömme väen kanssa näitä venetsialaisia, eli kesän päättäviä juhlia yhtiön pihassa grillaten ja hiukan alkoa ottaen.
Yllättäen pihan keskellä olevasta pienestä muutaman puun metsästä tai oikeammin pusikosta ilmaantui pari täysin tuntematonta tyyppiä jotka tulivat grillille mukaan, molemmilla aivan samanlainen täysin tahraton asu, ne asut vaan muistuttivat täysin 70-luvun lopun tuulipukuja.
Otimme heidät totta kai ystävällisesti vastaan ja alettiin juttelemaan, heput innostuivat jopa laulamaan jotain vanhaa biisiä, kyselimme heiltä, että minne matka? Vastauksena oli että ravintolaan pitää vielä ehtiä, totesimme talon väen (vajaa kymmenen henkilöä) kanssa, että paikalliset ravintolat ovat jo kiinni, kello on sen verran paljon, vieraat kertoivat kuitenkin, että xxxx-ravintola (nimi poistettu)on tietysti auki vielä joitain tunteja. Emme tästä sitten puhuneet enempää, mutta näiden vieraiden mainitseman ja kehuma ravintola oli suljettu jo kolmekymmentä vuotta sitten, toivotimme kuitenkin hyvää matkaa heille... - Olivat
opisu78 kirjoitti:
Eihän sitä tiedä syitä kaikkeen. Joku aika sitten vietimme asuntoyhtiömme väen kanssa näitä venetsialaisia, eli kesän päättäviä juhlia yhtiön pihassa grillaten ja hiukan alkoa ottaen.
Yllättäen pihan keskellä olevasta pienestä muutaman puun metsästä tai oikeammin pusikosta ilmaantui pari täysin tuntematonta tyyppiä jotka tulivat grillille mukaan, molemmilla aivan samanlainen täysin tahraton asu, ne asut vaan muistuttivat täysin 70-luvun lopun tuulipukuja.
Otimme heidät totta kai ystävällisesti vastaan ja alettiin juttelemaan, heput innostuivat jopa laulamaan jotain vanhaa biisiä, kyselimme heiltä, että minne matka? Vastauksena oli että ravintolaan pitää vielä ehtiä, totesimme talon väen (vajaa kymmenen henkilöä) kanssa, että paikalliset ravintolat ovat jo kiinni, kello on sen verran paljon, vieraat kertoivat kuitenkin, että xxxx-ravintola (nimi poistettu)on tietysti auki vielä joitain tunteja. Emme tästä sitten puhuneet enempää, mutta näiden vieraiden mainitseman ja kehuma ravintola oli suljettu jo kolmekymmentä vuotta sitten, toivotimme kuitenkin hyvää matkaa heille...Väärässä ajassa tai pahasti myöhässä.
- Entä jos
opisu78 kirjoitti:
Eihän sitä tiedä syitä kaikkeen. Joku aika sitten vietimme asuntoyhtiömme väen kanssa näitä venetsialaisia, eli kesän päättäviä juhlia yhtiön pihassa grillaten ja hiukan alkoa ottaen.
Yllättäen pihan keskellä olevasta pienestä muutaman puun metsästä tai oikeammin pusikosta ilmaantui pari täysin tuntematonta tyyppiä jotka tulivat grillille mukaan, molemmilla aivan samanlainen täysin tahraton asu, ne asut vaan muistuttivat täysin 70-luvun lopun tuulipukuja.
Otimme heidät totta kai ystävällisesti vastaan ja alettiin juttelemaan, heput innostuivat jopa laulamaan jotain vanhaa biisiä, kyselimme heiltä, että minne matka? Vastauksena oli että ravintolaan pitää vielä ehtiä, totesimme talon väen (vajaa kymmenen henkilöä) kanssa, että paikalliset ravintolat ovat jo kiinni, kello on sen verran paljon, vieraat kertoivat kuitenkin, että xxxx-ravintola (nimi poistettu)on tietysti auki vielä joitain tunteja. Emme tästä sitten puhuneet enempää, mutta näiden vieraiden mainitseman ja kehuma ravintola oli suljettu jo kolmekymmentä vuotta sitten, toivotimme kuitenkin hyvää matkaa heille...Tulevaisuudessa ei saa edes dokata, tupakointikin ollaan jo kieltämässä, pään saisi sekoittaa vaikka vain erilaisilla mielikuvituskirjoilla, itse ainakin pyrkisin kiireesti vapaaseen menneisyyteen ja kaataisin kaksin käsin kunnon whiskyä nieluun. Ehkä tulevaisuuden gestat sitten hakevat pois vaikka väkisin.
- On muuten
Entä jos kirjoitti:
Tulevaisuudessa ei saa edes dokata, tupakointikin ollaan jo kieltämässä, pään saisi sekoittaa vaikka vain erilaisilla mielikuvituskirjoilla, itse ainakin pyrkisin kiireesti vapaaseen menneisyyteen ja kaataisin kaksin käsin kunnon whiskyä nieluun. Ehkä tulevaisuuden gestat sitten hakevat pois vaikka väkisin.
Hyvä syy matkustaa menneisyyteen, tästä on tehty jo tieteiselokuvakin, ellei kaksikin.
- Ei dokata
Entä jos kirjoitti:
Tulevaisuudessa ei saa edes dokata, tupakointikin ollaan jo kieltämässä, pään saisi sekoittaa vaikka vain erilaisilla mielikuvituskirjoilla, itse ainakin pyrkisin kiireesti vapaaseen menneisyyteen ja kaataisin kaksin käsin kunnon whiskyä nieluun. Ehkä tulevaisuuden gestat sitten hakevat pois vaikka väkisin.
Jonkinlainen kauhuskenaario tuolla:
"Päihteiden ongelmakäyttö on Suomessa todella harvinaista vuonna 2020. Tämä johtuu siitä että suomalainen kulttuuri on laajamittaisesti löytänyt kateissa olleen voimavaran, elämänmyönteisen kristillisen spiritualiteetin. Lisäksi tavallisesta elämästä osataan nauttia paremmin kuin ennen.
- Kouluissa ei tarvitse opettaa uskontoa vain historiana ja perinteenä, vaan kouluissa on myös suosittuja vapaaehtoisia rukous- ja ylistystyöpajoja.
- Työpaikoilla pidetään normaalina että yksi työpaikan taukotiloista on kappeli."
jne.
http://perttupulkkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/177009-visio-2020
Aikamatkustaminen on mahdotonta.
Muuten esim. Kennedyn murhatilaisuudessa olisi ollut MILJOOONIA aikamatkaajia pällistelemässä.
Muutenkin heti tiedettäisiin että kohta tapahtuu jotakin jännää kun JOKA PUOLELLA näkyy noita aikamatkaajia.- Trixx
Ufot ovat vain aikamatkustusvälineitä. Ja niiden on käsketty olla muuttamatta tapahtumia historiassa. Vaikka mistä sen tietää, jos joku ei tottele. Vaikka Kim Jong Unin pikku sairaus olisikin oikeasti aikamatkaajan tekemä epäonnistunut murhayritys.
- Krononautti
Ei ole epäonnistunut murhayritys, vaan upseerien vallankaappaus.
- Ja sitten
Krononautti kirjoitti:
Ei ole epäonnistunut murhayritys, vaan upseerien vallankaappaus.
Perustelut lähdeviitteineen.
- Reino1929
Aukaisen vaikenemisen muurin.
Me 75 vuotta täyttäneet kansalaiset tiedämme että
aikamatkailu, teleportaatio ja telepatia ovat totta.
Nuoremmille kansalaiselle tätä ei kerrota.
Ei kerrota myöskään kuinka öiseen aikaan matkutelemme toisilla planeetoilla ja ajassa taaksepäin ja muutamme historiaa jatkuvasti.
Kuolemaakaan ei ole sillä voimme vaihtaa ulottuvuutta.
Tätä ei ole aiemmin nuoremmille paljastettu, mutta asia on syytä kertoa,
että eri ikäpolvet ymmärtäisivät toisiaan paremmin.Älä kersku olemattomilla saavutuksilla. Ulottuvuuksien välillä kulkeminen on naurettavan helppoa. Itse asiassa sinun ei tarvitse tehdä mitään tehdäksesi niin.
- efwegtwr
Aika on olemassa vain 3D-universumissa.
- okkigaam
Shamaani matkalla. Hakiessani alisesta voimaelämeni. Jouduin rautakauden paalukylään. Sitä ennen olin nähnyt voimaeläimeni. Paalukylässä näin miehen joka oli tässä elämässä tuttu.
En osaa selittää, se kuitenkin antoi aiheen ajattelulle, että menneisyys on olemassa ja tulevaisuuskin jotenkin tärkeine suunta viittoineen.- Voimaeläimesi
on hiiri
- efwegtwr
Tulevaisuus, menneisyys ja nykyisyys ovat samaan aikaa esillä NYT- hetkessä ajan ulkopuolella.
- Reino1929
Viime yönä matkustin taas ympäri galaxia
ja kävin jälleen kerran 1500-luvulla nauttimassa kunnon bordelleista
Ranskassa ja antiikin Roomassa. Loppuyön juhlin
eskimoiden kanssa karhunkaatajaisia 1100-luvun perintein.
Eivät ole paljoa muuttuneet vuosien saatossa...
Tänään aika terveyskeskukseen.
Kirvely vaivaa aamuvirtsalla ja kankkunen näitten reissujen
jälkeen.Kannattaa elää näin vanhaksi niin voi kiertää
vähän maailmaa.
Ensi yönä Imodiumit mukaan.
Tiedossa iloista grillausta Papualla ,naapuriheimon metsästys onnistui hyvin vuonna 1386.
- Uppista...
Nostetaas tää noiden palstaa pilaavien häiriintyneiden gs-ketjujen ohi.
- No tehdääs
Niin.
- Fysiikan lait
Miten kvanttimekaniikkaa ja pimeä aine
liittyvät aikamatkailuun?- ................
Kolmatta tyyppiä olevat ratkaisuehdotukset ajan suunnan ongelmaan perustuvat siihen ajatukseen, että luonnonlait eivät ole ajan suhteen symmetrisiä. Esimerkiksi tietyt kvanttimekaaniset prosessit, liittyen heikkoon vuorovaikutukseen, ovat ajan suunnan suhteen epäsymmetrisiä eli ne eivät ole ajan suhteen käännettävissä (pitäen mielessä, että kvanttimekaniikan tapauksessa ajan suhteen käännettävyyden määritelmä on monimutkaisempi).
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ajan_ja_avaruuden_filosofia - Radhuiter
................ kirjoitti:
Kolmatta tyyppiä olevat ratkaisuehdotukset ajan suunnan ongelmaan perustuvat siihen ajatukseen, että luonnonlait eivät ole ajan suhteen symmetrisiä. Esimerkiksi tietyt kvanttimekaaniset prosessit, liittyen heikkoon vuorovaikutukseen, ovat ajan suunnan suhteen epäsymmetrisiä eli ne eivät ole ajan suhteen käännettävissä (pitäen mielessä, että kvanttimekaniikan tapauksessa ajan suhteen käännettävyyden määritelmä on monimutkaisempi).
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ajan_ja_avaruuden_filosofiaVoiko siis nykyinen todellisuutemme olla vain kaksiuloitteinen, joka ikäänkuin koostuisi pikseleistä, jolloin aika venyttäisi sen kolmiuloitteiseksi?
X,y koordinaateilla päästään oletuksena esim. Pariisin Eiffel tornin juurelle, mutta jos kolmas z akseli määriteltäisiin nyky hetkeä kuvaavasta nolla arvosta arvoksi, joka olisi tunti taaksepäin, olisimme silloin siinä hetkessä milloin se paikka x,y hetkessä 0 oli hetkessä z. Vai olisimmeko sellaisessa paikassa kasiuloitteista avaruutta, jossa hetken z arvo on 0 kun x ja y säilyy muuttumattomana kuvastaen avaruuden kaksiulotteista pikseliä...? Eli mikä on linnunradan vauhti, ja riittääkö meillä edes tarkkuus naapurin ovelle?
Eli siis... Aikakoneella määritellään ensin paikka x,y,0 joka on lähtöpiste. Sitten asetetaan arvo x,y,5000. Olemmeko silloin siinä paikassa avaruuden tasoa missä se piste x,y oli olemassa nykyhetkessä eli z:n ollessa 0? - Hyvä kysymys
Radhuiter kirjoitti:
Voiko siis nykyinen todellisuutemme olla vain kaksiuloitteinen, joka ikäänkuin koostuisi pikseleistä, jolloin aika venyttäisi sen kolmiuloitteiseksi?
X,y koordinaateilla päästään oletuksena esim. Pariisin Eiffel tornin juurelle, mutta jos kolmas z akseli määriteltäisiin nyky hetkeä kuvaavasta nolla arvosta arvoksi, joka olisi tunti taaksepäin, olisimme silloin siinä hetkessä milloin se paikka x,y hetkessä 0 oli hetkessä z. Vai olisimmeko sellaisessa paikassa kasiuloitteista avaruutta, jossa hetken z arvo on 0 kun x ja y säilyy muuttumattomana kuvastaen avaruuden kaksiulotteista pikseliä...? Eli mikä on linnunradan vauhti, ja riittääkö meillä edes tarkkuus naapurin ovelle?
Eli siis... Aikakoneella määritellään ensin paikka x,y,0 joka on lähtöpiste. Sitten asetetaan arvo x,y,5000. Olemmeko silloin siinä paikassa avaruuden tasoa missä se piste x,y oli olemassa nykyhetkessä eli z:n ollessa 0?Kavanttifysiikan superäsieteoria vastaa, että kaikki on mahdollista
Heisenbergin epätarkkuusperiaate on Werner Heisenbergin vuonna 1927 esittämä kvanttimekaniikan perusperiaate, jonka mukaan tiettyjen observaabeliparien arvoja ei voida määrittää samanaikaisesti äärettömän tarkasti. Tällaisia observaabelipareja ovat esimerkiksi hiukkasen paikka ja liikemäärä, joille epätarkkuusperiaatteen mukaan pätee kaava
\Delta x \Delta p \ge \frac{\hbar}{2} ,
missä \Delta x on hiukkasen paikan epätarkkuus, \Delta p hiukkasen liikemäärän epätarkkuus ja \hbar = \frac{h}{2 \pi} on redusoitu Planckin vakio.
Vastaavanlainen epätarkkuusrelaatio on voimassa myös energialle ja ajalle:
\Delta E \Delta t \ge \frac{\hbar}{2} ,
missä \Delta E on hiukkasen energian epätarkkuus ja \Delta t sen ajanhetken epätarkkuus, jolloin hiukkasen energia oli tietyn suuruinen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Heisenbergin_epätarkkuusperiaate
Monimaailma on kvanttimekaniikan postulaatti, joka puolustaa universaalin aaltofunktion objektiivisuutta, mutta kieltää aaltofunktion romahduksen, ja sisällyttäen sen että kaikki vaihtoehtoiset historiat ja tulevaisuudet ovat todellisia – jokainen edustaa todellista "maailmaa" tai ("universumia"). Se tunnetaan myös nimillä MWI (engl. many-worlds interpretation)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Monimaailmatulkinta
http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/epatarkkuus_on_elaman_ehto
"Voi hyvin sanoa, että kukaan ei ymmärrä kvanttimekaniikkaa."
-Richard Feynman - No ewi
Hyvä kysymys kirjoitti:
Kavanttifysiikan superäsieteoria vastaa, että kaikki on mahdollista

-Richard FeynmanSe Feynman aivan tuolla tavalla sanonut, hän sanoi sen paljon hauskemmin. Supersäieteoriasta on hyvä sivusto englannin kieltä taitaville
http://superstringtheory.com/
Siellä on vaihtoehdot enemmän ja vähemmän ymmärtäville, eli voi valita joko
Basics, tai kaavojen kanssa Mathematics. - Sieltä
No ewi kirjoitti:
Se Feynman aivan tuolla tavalla sanonut, hän sanoi sen paljon hauskemmin. Supersäieteoriasta on hyvä sivusto englannin kieltä taitaville
http://superstringtheory.com/
Siellä on vaihtoehdot enemmän ja vähemmän ymmärtäville, eli voi valita joko
Basics, tai kaavojen kanssa Mathematics.Space, time and strig theory.
http://superstringtheory.com/blackh/blackh4.html - Taitaa kuitenkin
Sieltä kirjoitti:
Space, time and strig theory.
http://superstringtheory.com/blackh/blackh4.htmlMennä liian vaikeaksi palstan väelle.
- Päiväni trullina
Aikamatkailu on väärin. Jo 37 kertaa olen yrittänyt estää koko sivuston perustamista ja yhtä monta kertaa epäonnistunut. Päätyen aina kirjoittamaan
päivän typerimmän kommentin juuri tänne.
Historiaa ei kai sitten voi muuttaa.- Krononautti
Sen voi muuttaa vain rinnakkaisessa jatkumossa. Minun piti vastata tähän ensin, mutta vastasinkin viimeiseksi. Aikamatkustus aiheutti paluuvääristymän jatkumossa. Se ilmenee vain tässä kohtaa.
- Q...
Krononautti kirjoitti:
Sen voi muuttaa vain rinnakkaisessa jatkumossa. Minun piti vastata tähän ensin, mutta vastasinkin viimeiseksi. Aikamatkustus aiheutti paluuvääristymän jatkumossa. Se ilmenee vain tässä kohtaa.
Se jatkumo, se on vain Star trekissä, ei muualla.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Star_Trek_–_uusi_sukupolvi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5743814Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483298- 382781
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662719Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192114- 322071
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121917- 291835
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171770Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471729