Sanotaan että Mannerheim, Airo ja kumppanit eivät ottaneet kuuleviin korviinsa varoituksia Neuvostoliiton kesän 1944 suurhyökkäyksestä. Mielestäni tämä tuntuu todella oudolta, kun ottaa huomioon että Saksa oli jo reippaasti aiemmin saanut selkäänsä Stalingradissa ja liittoutuneet olivat nousseet maihin Normandiassa. Olisiko kokenut sotapäällikkö Mannerheim ollut tässä tilanteessa niin tyhmä tai naivi että olisi laiminlyönyt tiedustelun ja Neuvostoliitto olisi rauhassa voinut tuoda hurjan määrän kalustoa ja miehiä Kannaksen tuntumaan ilman että hänelle olisi tullut tietoa siitä? Mielestäni homma haiskahtaa.
Luulen että Suomen sodanjohdolla oli aika selkeä kuva missä mennään. Valtiojohto oli siinä vaiheessa ollut tietysti yhteydessä liittoutuneiden johtoon epävirallista tietä. Sodanjohdolla saattoi olla joitain viitteitä siitä mitä Suomen varalle oli suunniteltu.
Oletan että Jaltalla oli päätetty että Suomen oli mahdotonta uumoilla yhtään sen edullisemmista rajoista kuin Moskovan rauhassa 1940 vedetyt. Neuvostoliiton ja länsiliittoutuneiden näkökulmasta Suomi oli kesällä 1941 lähtenyt sotaan Saksan rinnalla. Tästä häviäjien puolelle jäävä Suomi ei tietenkään saisi hyötyä. Olennainen ero on siis se että suomalaiset ajattelivat Talvi- ja Jatkosotaa kokonaisuutena, liittoutuneet taas rajasivat tarkastelun pelkästään Jatkosotaan. Suomen ei siis missään tapauksessa olisi annettu pitää itsellään Talvisodassa menetettyä ja Jatkosodassa takaisinvallattua Karjalaa.
Jos ajatellaan että Suomen sodanjohto tiedosti tämän tilanteen jo suhteellisen varhaisessa vaiheessa, niin miten he mahtoivat silloin ajatella?
Suomi oli valloittanut takaisin katkerasti menetetyn Karjalan ja vielä Itä-Karjalakin oli valloitettu. Miten kansalle olisi saatu markkinoitua sellaisen rauhan, että nyt pitää pakata kimpsut ja kampsut ja vetäytyä kiltisti takaisin Moskovan rauhan rajojen taakse. Toinen uhkatekijä oli Saksa jolla oli sotaväkeä Lapissa ja joka miehitti Baltiaa. Se oli veitsi Suomen kurkulla, sillä Saksa olisi muitta mutkitta miehittänyt hetkessä Suomen jos olisi saanut vihiä siitä että Suomi neuvottelee erillisrauhasta.
Suomen sodanjohto valitsee uuden taktiikan. Muurmannin rataa ei katkaista. Laatokan jään yli menevät ruokakuljetukset piiritettyyn Leningradiin jätetään rauhaan, eikä itse piiritykseenkään osallistuta kovin suurella innolla. Sanomalehdistä sensuroidaan Neuvostoliittoa solvaavia artikkeleita. Linnoitustöiden painoalue keskitetään Salpalinjalle ja Saimaalle, ei Kannakselle. Kannaksella pidetään vain uskottavuuden kannalta riittävä miehitys. Talin-Ihantalan solmukohdan merkitys tiedostettiin jo hyvissä ajoin, ja sen puolustus suunniteltiin etukäteen niin hyvin kuin mahdollista.
Kesäkuussa 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäys alkaa Kannaksella. Alueella olevat, täysin riittämättömät suomalaisjoukot pakenevat hyvässä epäjärjestyksessä. Ryti vakuuttelee Saksalle Suomen pysyvän sen rinnalla ja saa Saksan toimittamaan Suomelle aseapua. Viipuri menetetään "taktisen virheen" seurauksena. Siitä luoteeseen päin eteneviä puna-armeijan joukkoja oli kuitenkin jo vastassa vahva torvisoittokunta. Tämä oli ensimmäinen kohta jossa Suomen sodanjohto tosissaan pisti kovan kovaa vastaan Neuvostoliiton hyökätessä. Yleisesti luullaan että se oli viimeinen mahdollisuus pelastaa Suomi, mutta näin ei ole; vastassa olisi ollut vielä Salpalinja ja Saimaan rikkonaiset vesistöt. Tulevan rauhanteon kannalta oli toki äärimmäisen edullista että Suomea vastaan hyökänneen puna-armeijan suurin sotainto oli viety jo Talin-Ihantalan kohdalla ja häivytetty kokonaan Ilomantsissa, suureksi osaksi Moskovan rauhan rajan ulkopuolella.
Saksa oli jo riittävän heikko että Suomi saattoi jo alkaa neuvotella julkisesti rauhasta. Vorošilov halusi työntää rajan Kymijoelle, Suomen kanssa vänkäämään kyllästyneet Molotov ja Stalin kuitenkin päätyivät siihen että Suomi joutuu 1944 luopumaan lopullisesti vain Petsamosta ja 1947 Jäniskosken-Niskakosken alueesta. Aluemenetysten osalta Suomi päästettiin siis naurettavan vähällä tilanteeseen nähden. Todellisuudessahan Suomi ei menettänyt Karjalaa uudelleen, se oli ollut koko Jatkosodan ajan Neuvostoliiton aluetta de jure.
Suomen onni oli todennäköisesti länsiliittoutuneiden vahva poliittinen tuki ja Stalinissa herännyt jonkinlainen kunnioitus Suomea kohtaan.
Mitähän aarteita Moskovan arkistoissa mahtaa vielä piillä...?
Luulen että Suomen sodanjohdolla oli aika selkeä kuva missä mennään. Valtiojohto oli siinä vaiheessa ollut tietysti yhteydessä liittoutuneiden johtoon epävirallista tietä. Sodanjohdolla saattoi olla joitain viitteitä siitä mitä Suomen varalle oli suunniteltu.
Oletan että Jaltalla oli päätetty että Suomen oli mahdotonta uumoilla yhtään sen edullisemmista rajoista kuin Moskovan rauhassa 1940 vedetyt. Neuvostoliiton ja länsiliittoutuneiden näkökulmasta Suomi oli kesällä 1941 lähtenyt sotaan Saksan rinnalla. Tästä häviäjien puolelle jäävä Suomi ei tietenkään saisi hyötyä. Olennainen ero on siis se että suomalaiset ajattelivat Talvi- ja Jatkosotaa kokonaisuutena, liittoutuneet taas rajasivat tarkastelun pelkästään Jatkosotaan. Suomen ei siis missään tapauksessa olisi annettu pitää itsellään Talvisodassa menetettyä ja Jatkosodassa takaisinvallattua Karjalaa.
Jos ajatellaan että Suomen sodanjohto tiedosti tämän tilanteen jo suhteellisen varhaisessa vaiheessa, niin miten he mahtoivat silloin ajatella?
Suomi oli valloittanut takaisin katkerasti menetetyn Karjalan ja vielä Itä-Karjalakin oli valloitettu. Miten kansalle olisi saatu markkinoitua sellaisen rauhan, että nyt pitää pakata kimpsut ja kampsut ja vetäytyä kiltisti takaisin Moskovan rauhan rajojen taakse. Toinen uhkatekijä oli Saksa jolla oli sotaväkeä Lapissa ja joka miehitti Baltiaa. Se oli veitsi Suomen kurkulla, sillä Saksa olisi muitta mutkitta miehittänyt hetkessä Suomen jos olisi saanut vihiä siitä että Suomi neuvottelee erillisrauhasta.
Suomen sodanjohto valitsee uuden taktiikan. Muurmannin rataa ei katkaista. Laatokan jään yli menevät ruokakuljetukset piiritettyyn Leningradiin jätetään rauhaan, eikä itse piiritykseenkään osallistuta kovin suurella innolla. Sanomalehdistä sensuroidaan Neuvostoliittoa solvaavia artikkeleita. Linnoitustöiden painoalue keskitetään Salpalinjalle ja Saimaalle, ei Kannakselle. Kannaksella pidetään vain uskottavuuden kannalta riittävä miehitys. Talin-Ihantalan solmukohdan merkitys tiedostettiin jo hyvissä ajoin, ja sen puolustus suunniteltiin etukäteen niin hyvin kuin mahdollista.
Kesäkuussa 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäys alkaa Kannaksella. Alueella olevat, täysin riittämättömät suomalaisjoukot pakenevat hyvässä epäjärjestyksessä. Ryti vakuuttelee Saksalle Suomen pysyvän sen rinnalla ja saa Saksan toimittamaan Suomelle aseapua. Viipuri menetetään "taktisen virheen" seurauksena. Siitä luoteeseen päin eteneviä puna-armeijan joukkoja oli kuitenkin jo vastassa vahva torvisoittokunta. Tämä oli ensimmäinen kohta jossa Suomen sodanjohto tosissaan pisti kovan kovaa vastaan Neuvostoliiton hyökätessä. Yleisesti luullaan että se oli viimeinen mahdollisuus pelastaa Suomi, mutta näin ei ole; vastassa olisi ollut vielä Salpalinja ja Saimaan rikkonaiset vesistöt. Tulevan rauhanteon kannalta oli toki äärimmäisen edullista että Suomea vastaan hyökänneen puna-armeijan suurin sotainto oli viety jo Talin-Ihantalan kohdalla ja häivytetty kokonaan Ilomantsissa, suureksi osaksi Moskovan rauhan rajan ulkopuolella.
Saksa oli jo riittävän heikko että Suomi saattoi jo alkaa neuvotella julkisesti rauhasta. Vorošilov halusi työntää rajan Kymijoelle, Suomen kanssa vänkäämään kyllästyneet Molotov ja Stalin kuitenkin päätyivät siihen että Suomi joutuu 1944 luopumaan lopullisesti vain Petsamosta ja 1947 Jäniskosken-Niskakosken alueesta. Aluemenetysten osalta Suomi päästettiin siis naurettavan vähällä tilanteeseen nähden. Todellisuudessahan Suomi ei menettänyt Karjalaa uudelleen, se oli ollut koko Jatkosodan ajan Neuvostoliiton aluetta de jure.
Suomen onni oli todennäköisesti länsiliittoutuneiden vahva poliittinen tuki ja Stalinissa herännyt jonkinlainen kunnioitus Suomea kohtaan.
Mitähän aarteita Moskovan arkistoissa mahtaa vielä piillä...?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mannerheimin Saksaa kohtaan tuntemat antipatiat tulivat joissain yhteyksissä esiin. Saksa oli Suomelle hyvin pitkälle "pakkoavioliitto", johon Neuvostoliiton agressio pakoitti Suomen.
Hitlerin lupausta siitä, että kaikki talvisodassa menetetyt rajat saataisiin takaisin, tuskin ketään realistista sodanjohtajaa suoraan vakuutti. Suomen politiikka: "parempi katsoa kuin katua" toisaalta saattoi olla osasyy Saksan häviöön, mutta eipä nuo voimavarat nyt niin massiiviset olisi olleetkaan. Kyllä sodasta Neuvostoliittoa vastaan oli vastuussa nimenomaa Saksa. Suomi oli pelkkä sivustaseuraaja, joka yritti pitää pelkästään omasta itsenäisyydestään kiinni.
Tämä politiikka tulikin sitten esiin monissa yskityiskohdissa, kuten Muurmanskin radan rauhoittamisessa, Leningradin piirityksen välttämisessä, sotavankien kohtelussa, yms. yms.
Jos Suomi olisi sitoutunut sotaan koko tahdollaan, niin tällaisia puutteita hyökkäyksessä ei olisi esiintynyt: Muurmanskin rata olisi katkaistu ja Leningrad valloitettu sekä sidottu Neuvostoliittolaisia joukkoja pontevammin Saksan auttamiseksi. Suomi ei kuitenkaan kokenut Hitlerin asiaa omakseen.
Mannerheim kävi varovaista sotaa, joka tuottikin sitten hyvän lopputuloksen tilanteen huomioonottaen. Monen mielestä jopa liiankin varovaista. Hitlerin mukana pelin menettämisen mahdollisuus oli varmaankin jokaisen mielessä jatkuvasti, varsinkin sen jälkeen kun USA liittyi sotaan.
Suomi ei jäänyt häviäijien puolelle, koska Suomea ei koskaan miehitetty liittoutuneiden toimesta. Jokainen tietää, että sellaisessa maassa, jossa ei ole miehitysjoukkoja ei ole myöskään mitään sananvaltaa. Sillä mitä liittoutuneiden retoriikassa sanotaan, ei ole painoarvoa, koska todellisuudessa raaka voima ratkaisee asiat viimekädessä.
Suomen miehittäminen olisi tullut Neuvostoliitolle ja liittoutuneille niin kalliiksi, että siihen ei ryhdytty. Mutta mahdotonta se ei olisi ollut, kallista tosin.
Näin ollen en allekirjoita esitettyä häviämisnäkökantaa. USA:lla ja muilla liittoutuneilla Neuvostoliitosta poiketen EI ollut mitään Suomea vastaan, joten näin ollen Neuvostoliitto joutui sietämään Suomea itsenäisenä valtiona ja lopulta tänä päivänä vain Suomen valtio on enään olemassa. Neuvostoliitto hävisi sotansa lopullisesti 1990-luvulla, kun se hajosi mahdottomuuteensa.
..siis johtopäätöksenä voimme todeta että Suomi kävi omaa erillistä sotaansa Saksan rinnalla?
Kaikki täällä palstalla käyty väittely tästä teemasta on sitten ratkaistu. Totisesti.
Mutta voitaisiinko olettaa, että suomalaiset lähtivät kuitenkin siitä olettamuksesta liikkeelle että saksalaiset joko voittavat, taikka sitten heikentävät olennaisesti Neuvostoliittoa niin paljon että suomalaiset olisivat lopputuloksena saamassa ainakin vuoden -39 rajat takaisin? Mahdollisesti enemmänkin? Eikai sitä jatkosotaa olisi lähdetty edes aloittamaan ilman näitä toiveita.
Vastuullisilla suomalaispäättäjillä näytti olevan varsin totuudenmukainen kuva tästä tulevasta koitoksesta jo varsin varhaisessa vaiheessa. Täällä näytti olleen poliittisen- ja sodan johdon käsitys jo sodan alussa aikalailla selkeästi se että itärintaman lopputuloksen ratkaisee nimenomaan saksalaiset, ei suomalaiset. Tämä ajattelu tulee esiin kohtuullisen hyvin juuri tuossa suomalaispuolen tavoitteiden asettelussa joka edellytti nimenomaan ensin saksalaismenestystä.
Suomalaisten innokas sodankäynti näytti loppuneen jo marraskuussa -41...niin mistä syystä näin kävi? Mahdollisesti näköpiirissä alkoi kuitenkin olla kuva jossa olisi se että jouluksi ei tosiaankaan tulla kotiin tuolta reissulta ja pelko että oltiin kuitenkin hypätty häviäjän kelkkaan?? Vaiko vain armoton painostus lännen taholta?? Tähän samaan saumaan osuu USA:n kautta tullut ensimmäinen yritys saada Suomi erillisrauhaan venäläisten kanssa...johon suomalaiset eivät tarttuneet.
Rajaan nyt nämä asiat vain syksyyn ja alkutalveen -41...
> > "kuten Muurmanskin radan rauhoittamisessa"
Kyllä sinne Murmanskin radalle yritettiin yhdessä Saksan kanssa useampaankin kertaan ja niin, että siinä meni ensin 760 jänkäjääkäriäkin, ja sitten vielä itsensä Himmlerin kanssa vuoden 1942 aikana - operaatio Lachsfang... ja muuta sellaista!
> > > "Leningradin piirityksen välttämisessä"
Leningradin hyökkäykseen kannaksella ei tietysti riittäänyt voimavaroja, mutta kyllä sitäkin Saksan kanssa kovasti yritettiin ensin Laatokalta, Talvelan operaatio "Brasilia", ja sitten suunniteltiin hyökkäystä aseveljen apuun Syväriltä vielä niinkin myöhään kuin loppuvuodesta 1943 - ja panssaridivisioonankin avustamana.
> > > sotavankien kohtelussa"
Suomesta luovutettiin ainakin 3.000 venäläistä sotavankia Gestapon ”hautausurakoitsijoille” sekä Puolan ja Eestin keskitysleireille.
Se joka huutaa korkeimman luvun on paras nettipunaperse?
Menkkä kottiin kasvamaan!
>
Pidähän saatanan NATSI-ROTTA pienempää ääntä
ja matalampaa profiilia!
Tutkimustieto on kansallisarkiston tutkimushankkesta
"Sotavankikuolemat ja ihmisluovutukset vuosina 1939-55
tutkitaan":
http://www.narc.fi/Arkistolaitos/luovutukset/index.html
> Kyllä sinne Murmanskin radalle yritettiin
> yhdessä Saksan kanssa useampaankin kertaan..
Mutta ei tosissaan, koska rata jäi ja pysyi toiminnassa. Saksan rauhoittamiseksi mahdollisesti tehtiin joitain näytösoperaatioita. Mutta ylemmän sodanjohdon todellinen tavoite se ei voinut olla.
> Talvelan operaatio "Brasilia", ja sitten
> suunniteltiin hyökkäystä aseveljen apuun
> Syväriltä vielä niinkin myöhään kuin
> loppuvuodesta 1943 - ja panssaridivisioonankin
> avustamana.
Joitain ponnettomia sivuhaaroja pääuomasta poiketen. Leningradiin ei selvästikkään ollut haluja.
> Suomesta luovutettiin ainakin 3.000 venäläistä
> sotavankia Gestapon ”hautausurakoitsijoille”
> sekä Puolan ja Eestin keskitysleireille.
Niin, mutta tässäkin oltiin Saksan kanssa välikädessä. Suomi ei kyseisiin vankeihin itse kajonnut, vaan oli pakotettu heidät luovuttamaan. Ei kai kyseisessä tilanteessa voi täysin neutraaliksi ruveta. Kyllä Suomella silti oli sotatila Neuvostoliiton kanssa.
Eikö operaatio Lachsfang - Lohenpyynti - sinun mielestäsi ollutkaan "tosiyrittämistä" Murmanskin radalle?
Pelkkää pelleilyä vaan tuo Hitlerin direkriivi 44, Himmlerin juoksentelu Suomessa ja Lapissa, von Manstein vetäminen Leningradin rintamalle ja SS-Obergruppenführer Matthias Kleinheisterkampin siirtäminen Ukrainasta SS-Nordin johtoon.
"Mutta voitaisiinko olettaa, että suomalaiset lähtivät kuitenkin siitä olettamuksesta liikkeelle että saksalaiset joko voittavat, taikka sitten heikentävät olennaisesti Neuvostoliittoa niin paljon että suomalaiset olisivat lopputuloksena saamassa ainakin vuoden -39 rajat takaisin? Mahdollisesti enemmänkin? Eikai sitä jatkosotaa olisi lähdetty edes aloittamaan ilman näitä toiveita."
Tämäkin varmasti oli jatkosodassa houkuttimena, mutta toisaalta Suomella ei ollut paljon mahdollisuuksia jäädä sen ulkopuolelle. Saksa valmisteli hyökkäystä itään ja oli miehittanyt Baltian ja Norjan. Suomen olisi ollut siinä tilanteessa erittäin vaikea olla joutumatta sotatantereeksi.
Toisalta siitäkin oli vahvoja viitteitä että Neuvostoliitto valmisteli uutta hyökkäystä Suomeen. Ehkä sotaan lähteminen oli sen hetken tiedon valossa perusteltu päätös.
Suomen ja Neuvostoliiton välisen sodan tulosta ei kuitenkaan ratkaissut yksinomaan näiden yhteisten rintamien tapahtumat, vaan sota oli osa laajempaa kokonaisuutta, halusimme me sitä tai emme. Mielestäni siitä ei ole epäselvyyttä että liittoutuneet eivät halunneet antaa Suomen hyötyä Saksan kanssa kaveeraamisesta. Tämän luulisi olleen myös Suomen poliittiselle johdolle selvä asia.
Toisin sanoen, Saksan hävitessä Suomen rajat olisivat joka tapauksessa Moskovan rauhan rajoja huonommat siitä riippumatta kuinka edulliset rintamalinjat Suomella olisi ollut. Tämä oli suurin syy miksi Kannaksen ja Viipurin puolustukseen ei kannattanut panostaa.
Olette te aika vellikultia!
Se olisi voitto, kun harmaat ruttupuseroiset, nälän ja väsymyksen runtelemat suomalaiset olisivat vieneet rajapyykin Uralin korkeimpaan kohtaan. Siellä heleä siniristilippu sitten navakassa tuulessa olisi hulmunnut.
Eteläinen pyykki iskettäisiin tietenkin Moskovan itäpuolelle! Baltit olisimme tietysti alistaneet joukkoomme. Sellaisen voiton me saimme 1944 kesällä.
Miten saatanassa se mannegayheim ja muut lahtarit eivät löytäneet niitä rajapyykkiä vietäväksi? Miksi helvetissä ei Moskovajoella soiteta nyt kesäillanvalssia ja Äänisenaaltoja? Miksi vanhempani raatoivat 13 tuntisia työpäiviä 6 viikossa tehtaassa, että maksoimme Stalinille 300 miljoonaa kultamarkkaa sotakorvauksina?
Sellainen loistavan vaoitto se oli jannut!
..oli jo luettavissa noissa kirjoituksissa. Suomen säilyminen itsenäisenä , toki tiukasti Neuvostoliiton etupiiriin kuuluvana maana ,oli se voitto.
Terveiset Pravdan yleisönosastolta...
Jos mietit niitä miesmääriä, joita Suomella oli asettaa peliin, niin nillä ei olisi juurikaan Leningradia pitemälle menty edes parhaassa tapauksessa edellyttäen, että Saksa olisi menestynyt erinomaisesti.
Leningrad oli Suomen kokoinen asukasluvultaan (n. 4 miljoonaa) ja sillä oli jokseenkin vasraavat voimavarat sotilaallisesti. Näin ollen koko Neuvostoliiton operaatio riippui ensisijaisesti Saksan menestymisestä taikka sen puutteesta. Suomella ei ollut mitään halua eikä tarvetta edetä enempää kuin omien alueiden pelastaminen edellytti, varsinkaan jos Saksa kuitenkin aiko hävitä sodan.
Suomi oli siis liian pieni maa asukasluvultaan ja Saksan liittolaisuus ei olisi riittänyt kaikkia liittoutuneita vastaan. Tämä oli sodan kylmää aritmetiikkaa, ei muuta.
Tuon perusteellahan "Kannaksen halkijuoksu" oli suunniteltu juttu. Miksi tosiaan puolustaa viimeiseen mieheen aluetta joka tiedettiin hävittävän joka tapauksessa? Täten kesän -44 taktiikka oli olennaiselta osin sama kuin joulukuussa -39, sillä erolla että pääpuolustuslinja ei nyt ollutkaan Summan-Taipaleen tasalla vaan paljon syvemmällä. Täällä on paljon kritisoitu sitä että ei oltu kuunneltu saksalaisten opetuksia suurhyökkäyksen torjumisesta. Taisipa kuitenkin oltu, ja pantiin vielä paremmaksikin, saksalaisethan eivät torjuneet ainuttakaan suurhyökkäystä, suomalaiset sen sijaan sen yhden ja ainoan joka pitikin.
Jos tämä tulkinta kesästä -44 on lähelläkään totuutta, herättää se muutaman kysymyksen:
- Koska tätä päätettiin alkaa toteuttaa ja näkyykö se joukkojen sijoittelussa ja huollon yms. järjestelyissä esim vuoden 1943 aikana?
- Miksi uskallettiin luottaa siihen että hyökkäyksen alettua joukkoja voitiin liikutella siten kun sitten voitiin? Olihan vastustajalla melkoinen ilmaylivoima ja länsirintamalla nähtiin mitä se merkitsee joukkojen siirtelyn kannalta.
- Mannerheim ei muistelmissaan kerro mitään tähän viittaavaa - aihe oli ilmeisesti liian arka? Oliko tämä myös syynä siihen ettei Airo kirjoittanut omia muistelmiaan? Kannasta ei ollut tarkoituskaan puolustaa, mutta sitä ei saa kertoa kansalle?
Mannerheim nimenomaa kertoo Suomalaisen sotilaan olevan altis pakenemaan ja poikkesi siten esimerkiksi muista hänen tuntemistaan sotakansoista, joten on aivan selvää, että hän sovitti strategian Suomalaisen sotilaan luontaisiin ominaisuuksiin.... pakoon ja sitten taas hieman yritetään pidätellä, mutta ei liikaa ja taas pakoon, jne.
Tällainen strategia on yleensäkin kaikkein tehokkain tilanteessa, jossa vihollinen on ylivoimainen. Ei saa tuhota omia pieniä joukkoja vastustuksessa viimeiseen mieheen, koska se on kohtalokasta. Pitää osata irrottautua ja silloin tarvitaan maata perääntymistä varten. Kannas oli tähän sopivaa maastoa.
Koko puolustuksen järjestely useine vetäytymislinjoineen osoittaa tällaisen taktiikan olleen kyseessä. Erittäin pätevää sodanjohtoa! Ja yksi syy sille, että koulussa ei ole pakkovenäjää...
Tuo joukkojen siirtely on hyvä kysymys, olettaisin että laskettiin Kannasta puolustavien joukkojen kykenevän hidastamaan etenevää puna-armeijaa riittävästi jotta joukkoja voisi siirrellä lisää hätiin. Mutta toisaalta Talin-Ihantalan taistelun voitto perustuu enemmän onnistuneeseen epäsuoran tulen käyttöön kuin mieslukuun.
Talin-Ihantalan tienhaara oli ainoa kohta jossa hyökkäävät joukot olivat sopivasti samassa kiilassa, jolloin hyvin järjestetyllä tykistötulella saatiin aikaiseksi huomattavaa vahinkoa vihollisen joukoissa.
En ihmettele miksi Mannerheim ja muut eivät olisi maininneet asiasta muistelmissaan, tässä taktiikassahan oli jätetty huomattava määrä joukkoja Kannakselle oman onnensa nojaan. Joukkojen tarkoitushan oli silloin ensisijaisesti näyttää riittävän uskottavilta sekä saksalaisille asevelille että Suomen kansalle. Jos saksalaiset olisivat saaneet vihiä erillisrauhasuunnitelmasta silloin kun Suomen rintamatilanne oli edullinen, he olisivat ilman muuta syyttäneet Suomen johtajia oman kansansa pettureiksi.
Rytin saama aseapu Saksasta sai aikaan sen että vihollinen kyettiin torjumaan jo ennen Moskovan rauhan rajan saavuttamista. Se on kuitenkin puppua että tämä paikka olisi ollut viimeinen kohta missä suomalaiset olisivat kyenneet pysäyttämään etenevät neuvostojoukot. Paikka oli tätä ajatellen kyllä sekä paras että ensimmäinen. Seuraavana esteenä oleva Salpalinja on arvoitus - en tiedä mikä siinä vaiheessa olisi ollut sen kyky torjua motorisoitua armeijaa, mutta sen jälkeen olisi ollut linnoitettu Saimaa ja maasto olisi muuttunut muutenkin hankalammaksi sen aikaisille hyökkäysvaunuille. Hyökkäyksen edessä oli siis paljon muitakin torjunta-asemia ja Suomi olisi voinut säilyttää itsenäisyytensä vielä silloinkin, mutta raja olisi saattanut kulkea sen jälkeen Kymijoella.
Sankaritarina viime hetkellä tapahtuneesta Talin-Ihantalan torjuntavoitosta vain sopi todella hyvin sekä Suomen silloiselle johdolle että muille sen ajan eläneille suomalaisille. Kannaksen ja Viipurin vapaaehtoinen menettäminen olisi varmasti katkeroittanut monien mielet maan johtajia kohtaan. Tuskin tavalliset kansalaiset olisivat ymmärtäneet että alue oli tuomittu joka tapauksessa menetetyksi. Rauha oli helpompi niellä kun Kannas ja Viipuri oli jo sotatilanteessa menetetty.
Suomen sodanjohto pelasi siis erittäin taitavaa mutta toisaalta myös uhkarohkeaa peliä. Vaatii kyllä aikamoista kanttia jättää Kannas puolustamatta ja toisaalta pitää piilossa todellinen suunnitelma Saksalta, joka varmasti seurasi Suomen liikkeitä suurennuslasin kanssa. Rintamasta lipeävät maat, kuten Unkari, kokivat tylyn kohtalon.
Voi olla että tähän liittyvät asiakirjat on joko hävitetty tai julistettu äärimmäisen salaisiksi määräämättömäksi ajaksi. Ulkomaiden arkoistoista sen sijaan voi olla helpompi löytää tietoa Suomen johdon kanssa käydyistä keskusteluista.
Mietin vain että en kai voi olla ainoa jolle on tullut mieleen tämä vaihtoehto tapahtumien kulusta. Omasta mielestäni tämä selittäisi aika monta avoimeksi jäänyttä kysymystä Jatkosodan tapahtumista, toisaalta se herättää samalla uusia kysymyksiä.
Kannas linnoitettiin,mutta Karjalankannaksen pääpuolustuslinjaa ei juurikaan.Laatokan pohjoispuolen linnoituksiin satsattiin huomattavasti,koska sodanjohto oletti suurhyökkäyksen tulevan sieltä.Karhumäki oli NL:ta vallattua aluetta ja strategisesti puolustus oli järkevää kohdentaa sinne.Mutta Kannaksen pääpuolustuslinjan linnoittamisen laiminlyöntteihin on tarjottu jos jonkinmoisia sepityksiä.Kyllä Stalingradin olisi jo viimeistään luullut opettavan Suomalaisia,että kohta sieltä tullaan,mutta puuhdetöihin vaan keskityttiin asemasotavaiheessa.
http://heninen.net/kollaa/kuvia/k-museo_f.htm
Entä jos ajateltiin että Laatokan pohjoispuolen hyökkäys tulee olemaan sellainen että se on linnoitettuihin asemiin pysäytettävissä, mutta Kannasta ei linnoitettu koska sitä oli tarkoitus puolustaa joustavasti? Ehkä Talvisodasta oli opittu jotain?