Poskiontelotulehdus?

Minulla oli flunssa muutama viikko sitten ja sen jälkeen kurkussa/nielussa/jossakin tuolla ylhäällä on ollut kamalasti limaa, jota tulee vain lisää, eikä siis saa pois vaikka miten koittaisi.

Minulla on ollut samankaltaista vaivaa kauemminkin (limaisuutta), ja lääkäri teki aiemmin tutkimuksen poskiontelotulehduksen varalta, mutta silloin minulla ei sitä ollut. Sain lääkkeet yliherkkyysnuhaan (jokin nenäsumute), ja oireet hävisivätkin.

Nyt vaiva ei lääkkeillä kuitenkaan lopu (juuri tuon flunssan jälkeen) vaikka niitä aloin syödä. Ne tosin muuten avasivat tukkoisen olon, ainoastaan tuo lima ei lakkaa valumasta.

Luin poskiontetulehduksen oireita, eikä niistä oikein vastaa muu kuin tuo huimaus, mutta voisikohan silti kyseessä olla tämä tulehdus, kun tämmöisen limavaivan takia sitä on ennenkin tutkittu.. Maanantaina olen varaamassa lääkäriä heti kun mahdollista, jotta pääsen varmistamaan. Olisi kiva tietää kuitenkin, jos jollain on kokemusta tällaisesta melko (?) oireettomasta tulehduksesta? Ja ihanko yleislääkäri voi sen selvittää? Yleislääkäreistä jäänyt jotenkin ikävä kuva tämän vaivan kanssa, kun ei apua oikein ole tullut, mutta sinnehän ne siellä ajanvarauksessa ovat minua aina ensin pistämässä, jos ei suoraan osaa pyytää erikoislääkärille. :(
0117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Mitä ihmettä.. :( kirjoitti:

Minulla oli flunssa muutama viikko sitten ja sen jälkeen kurkussa/nielussa/jossakin tuolla ylhäällä on ollut kamalasti limaa, jota tulee vain lisää, eikä siis saa pois vaikka miten koittaisi.

Minulla on ollut samankaltaista vaivaa kauemminkin (limaisuutta), ja lääkäri teki aiemmin tutkimuksen poskiontelotulehduksen varalta, mutta silloin minulla ei sitä ollut. Sain lääkkeet yliherkkyysnuhaan (jokin nenäsumute), ja oireet hävisivätkin.

Nyt vaiva ei lääkkeillä kuitenkaan lopu (juuri tuon flunssan jälkeen) vaikka niitä aloin syödä. Ne tosin muuten avasivat tukkoisen olon, ainoastaan tuo lima ei lakkaa valumasta.

Luin poskiontetulehduksen oireita, eikä niistä oikein vastaa muu kuin tuo huimaus, mutta voisikohan silti kyseessä olla tämä tulehdus, kun tämmöisen limavaivan takia sitä on ennenkin tutkittu.. Maanantaina olen varaamassa lääkäriä heti kun mahdollista, jotta pääsen varmistamaan. Olisi kiva tietää kuitenkin, jos jollain on kokemusta tällaisesta melko (?) oireettomasta tulehduksesta? Ja ihanko yleislääkäri voi sen selvittää? Yleislääkäreistä jäänyt jotenkin ikävä kuva tämän vaivan kanssa, kun ei apua oikein ole tullut, mutta sinnehän ne siellä ajanvarauksessa ovat minua aina ensin pistämässä, jos ei suoraan osaa pyytää erikoislääkärille. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu