poismennyt

rakkaani kuoli jokin aika sitten. Ikävä on kova. Toivoisin että näkisin hänestä unta tai tuntisin hänet lähelläni, mutta en juurikaan koe niin. Jotkut sanovat että aistivat kuolleen lähellään. Miksi minun rakkaani ei tule. Olimme yhdessä pitkään ja rakastin häntä. Menetys tuntuu niin pahalta. Miksi toiset kokevat poismenneen lähellään ja mistä johtuu että toiset ei.
71406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eiköhän tuo lähellä olo, ole pikemminkin lohduttavaa ajatusleikkiä. Jolla tänne jäänyt lohduttaa itseään. Kun olin omaiseni aikoinaan menettänyt, niin kyllä se oli hyvin lopullinen asia. Ei ollut hänen läheisyyttään, ei lohduttavaa olkapäätä, tai kättä, johon tarttua.

Mutta nyt näin jälkeenpäin, olen useinkin miettinyt tätä asiaa. Miten elämänviivamme sivusivat hyvin merkittävästi toinen toisiaan. Ja olen todella onnellinen siitä, että sain elää juuri tämän ihmisen kanssa, nämä elämäni tärkeimmät ja kasvattavat vuodet.

Tiedän, että nämä sanat eivät sinua surussasi lohduta. Mutta sinulle on annettu myös paljon hyviä muistoja, joita voit muistella ja niitä kukaan ei voi sinulta pois ottaa.

Äänestä

onhan se läheisen kuolema rankkaa. välillä menee hyvin ja toisinaan on todella ahdistunut olo. mieheni kuoli lokakuussa-06, "oman käden kautta". äkkilähtö ilman jäähyväisiä on ehkä vielä rankempaa, kuin kuoleminen jollakin muulla tavalla. sairauden aiheuttamaan kuolemaan pystyy kuitenkin ehkä tavallaan valmistautumaan.
kuolema on aina läheisille rankka asia sekä henkisesti että myös fyysisesti
tunsin mieheni läheisyyden kuoleman jälkeisinä päivinä, en enää.

Äänestä
  • eikä asiaan voi mitenkään aavistaa etukäteen.
    Ensin iskee sokki että edes ymmärrä koko asiaa , vasta sitten alkaa suru.

    Kun lapsi kuolee yllättäin on vanhempana todella vaikeaa ymmärtää tapahtunutta. Minun lapsi oli terve.Häbeb syntymästään asti niin kuin jokainen vanhempi, sitä ajattelee lapsen tulevaisuutta . Sitä ruokkii, ja kasvattaa lastaan pärjäämään.
    Itse ainakin ajattelin- kun minua ei ole lapsen pitää osata ja toivoin hänen oppivan paljon asioita jotka helpottaa hänen elämää kunnen minä ole siinä enää auttamassa ja neuvomassa.

    Kun ihminen sairastaa, keho jossain sisimmissään kuitenkin valmistautuu mahdolliseen kuolemaan.
    Lopullinen kuolema on kuitenkin aina jollakin tavalla yllättävä eikä sitä hetkeä kukaan yleensä halua tai voi koskaan tietää.

    Suru on yhtä suuri lähteepä täältä miten vaan.

    Äänestä

  • Näin on ja se on todellista.

    Äänestä

  • niinä ensimmäisinä päivinä kirjoitti:

    Näin on ja se on todellista.

    on eteerinen keho? en ole koskaan kuullut puhuttavan kyseisestä asiasta. voiko joku tietävä kertoa mikä se on?

    Äänestä

  • pena_66 kirjoitti:

    on eteerinen keho? en ole koskaan kuullut puhuttavan kyseisestä asiasta. voiko joku tietävä kertoa mikä se on?

    Nämä tulevat bioenegetic-muotoisesta healauksta, alunperin intialaisesta kuolemankäsityksestä, buddhalaisuudesta.
    Ihmsen auran sisältyy useita eri "kehoja", enertiasysteemejä.
    Fyysinen keho on se minkä me kaikki näemme, eteerinen keho on sitten lähinnä fyysistä kehoamme, sitten astraalinen j n e.
    Nämä "kehot" muodostavat meidän AURAN.

    Jotkut ihmiset ovat niin intuitiivisia ja kehittäneet kyvyn nähdä toistenkin aurat.

    Kun ihminen sairastuu esim, niin hänen auraans tulee muutoksia, ensin tuohon eteeriseen.

    Healingissä on kysymys juuri auran eheyttämisestä, eli toinen ihminen käsistään virtaavan energian avulla tervehdyttää sairaan kohdan ihmisen aurassa.

    Suunnillen näin, yksinkertaisesti sanottuna.

    Äänestä

  • eteerinen ja astraalinen keho kirjoitti:

    Nykyisellään on jo useita samantyyppisiä, mutta hieman toisistaan poikkeavia healing-muotoja, ehkäpä yleisin on ns reiki-healing.
    Itse olen hyvin kiinnostunut tuosta bioenergetic-healing-tyyppisestä parantamisesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

läheinen kirjoitti:

rakkaani kuoli jokin aika sitten. Ikävä on kova. Toivoisin että näkisin hänestä unta tai tuntisin hänet lähelläni, mutta en juurikaan koe niin. Jotkut sanovat että aistivat kuolleen lähellään. Miksi minun rakkaani ei tule. Olimme yhdessä pitkään ja rakastin häntä. Menetys tuntuu niin pahalta. Miksi toiset kokevat poismenneen lähellään ja mistä johtuu että toiset ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu