Kokemuksia

Peter Lilius? Tekeekö siistiä jälkeä ja millainen muutenkin lääkärinä?
31632
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lilius teki äidille kasvojenkohotuksen vuosi sitten. Vielä jälkitarkastuksen jälkeenkin poisteltiin itse tikkejä ja niittejä korvan takaa pihdeillä. Jotenkin tuli sellainen olo, että hutilointia. Kyllä kohotus nuorensi äitiä, mutta edelleen hänellä on hamsterinpussit vaikkakin vähän pienemmät. Lisäksi kaulaan jäi paljon rasvaa mikä olisi sovittu poistettavaksi. Mielestäni siihen hintaa (6000 eur) olisi jälki pitänyt olla hyvä. En itse menisi Liliukselle. Mies muuten on ihan miellyttävä.

Äänestä

Hei,

haluaisin itsekin tietää kokemuksia, olen menossa vastaanotolle parin viikon päästä...

Äänestä

En voi suositella Liliusta, vaikka mukava mies onkin. Hörökorvaleikkauksen minulle teki, mutta ei tullut juurikaan mitään muutosta. En silti saanut rahoja takaisin, enkä uutta leikkausta. Menen toiselle lääkärille, kunhan saan rahaa taas säästettyä muutaman vuoden.

Luultavasti hän onnistuu joissain muissa leikkauksissa, ehkei ole niin paljon korvia leikellyt. Onhan hänen leikkaustuloksia kai kehuttukin netissä. Tosi mukava ja herrasmies lääkärinä - siitä paljon plussaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lääkäristä nim. kirjoitti:

Peter Lilius? Tekeekö siistiä jälkeä ja millainen muutenkin lääkärinä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu