Seuraava teksti vahvistaa arkkupulan kesällä 1944 ja sen, että väliaikaishautauksia tehtiin runsaasti ja että pahimmillaan saattoi keskuksesa olla 520 arkutonta vainajaa. Lisäksi toimipaikat ja vastuusuhteet muuttuivat jatkuvasti. Kesällä 2.7.1944 13. KEK siirsi päävastuun Kannaksen vainajista 15. KEK:lle, joten Taipalsaaren tapaus ei tunnu mitenkään erikoiselta tässä valossa. Mahdollisesti jokin päällekkäinen erä ei jotenkin sopinut normaaliin kuvioon? Teloitetut joka tapauksessa siirrettiin Rauhan siviilihautausmaahan, olivat he sitten missä tahansa sitä ennen, mahdollisesti jopa Taipalsaaren rotkossa?
****************
13. Kaatuneiden evakuointikeskus, joka oli itsenäinen armeijakunnan pastorin
valvoma yksikkö, vastasi kaatuneiden huollosta. Vahvuudesta varsin suuri osa
oli lottia. Koska keskuksen velvollisuutena oli hakes kaatuneet divisioonan
perustamasta kokoamispaikasta, sen määrävahvuuteen kuului kolme kuorma-autoa.
Kaatuneiden tiedot välitettiin komppanioista puhelimella suoraan
evakuointikeskuksen pastorille, joka toimitti tiedot suojeluskuntapiireille.
13. Kaatuneiden evakuointikeskuksen päällikkönä toimi kesälla 1944 pastori
V. Lehtinen. Evakuointikeskus joutui pahempaan tilanteeseen kuin mikään
muu evakuointikeskus sotiemme aikana. Armeijakunnan tappiot olivat suuret,
kuljetukset kärsivät, evakuoitujen kuntien kaatuneiden omaisista ei ollut
tietoja, arkut eivat riittäneet ja kuuma kesäsää nopeutti ruumiiden mätänemistä.
Suurhyökkäyksen alkaessa evakuointikeskus toimi Tienhaarassa. Sillä oli
Raivolassa kaatuneiden kokoamispaikka, joka lähetti vainajat suoraan kotiseudulle.
Kun toiminta vilkastui, vainajat lähetettiin Raivolasta junalla Tienhaaraan.
Kokoamispaikka siirtyi aamuyölla 11.6. Kanneljärven kirkonkylään, jolloin
Raivolaan jäi runsaasti materiaalia, esimerkiksi 180 arkkua. Kokoamispaikka
ryhmitettiin jo seuraavana päivänä Perkjärvelle, josta kokoamispaikan osia
siirtyi kolme vuorokautta myöhemmin Tienhaaraan.
Kaatuneiden kokoamispaikka siirtyi monta kertaa, kunnes se oli 21.6.
Rapattilassa, missä se toimi 2.7. saakka. 13. Kaatuneiden evakuointikeskus
oli siirrettava 18.6. Luumäelle, missä keskeytettiin kaatuneiden kotiinlähetykset
ja aloitettiin kenttähautaukset. Keskus asetti toisen kaatuneiden kokoamispaikan
Jääskeen huoltamaan 3. ja 4. Divisioonan kaatuneet. Kokoamispaikka työskenteli
Jääskessa 2.7. saakka.
13. Kaatuneiden evakuointikeskus huolsi kaikki Länsi-Kannaksen vainajat
siihen saakka, kunnes V Armeijakunnan 15. Kaatuneiden evakuointikeskus
aloitti toimintansa 2.7. Luumäella, mistä 13. Kaatuneiden evakuointikeskus
siirtyi seuraavana päivänä Rauhaan. Samaan aikaan Jääskessa ja Rapattilassa
toimineet kokoamispaikat siirtyivät Rauhaan, jossa tilanne alkoi vähitellen
helpottua.
Toimintaolosuhteet olivat vaikeat ja vainajia tuli paljon. Esimerkiksi 19.6.
Tienhaarassa käsiteltiin 215 vainajaa, ja Rapattilan kautta kulki runsaassa
viikossa 781 vainajaa. Kaatuneet lähetettiin kokoamispaikoilta eteenpäin
junilla tai autoilla. Autot olivat pääosin lainassa, koska omia ajoneuvoja
ei ollut läheskaan riittävästi.
Päämaja antoi 28.6. määräyksen, etta kaikki vainajat on lähetettävä kotiseudulle,
poislukien evakuoidun alueen vainajat ja tuntemattomat. Uusi määräys aiheutti
ruuhkaa, minkä vuoksi evakuointikeskuksessa oli pahimmillaan 520 arkutonta
vainajaa.
Siirtyessään Rauhaan 13. Kaatuneiden evakuointikeskus jätti Luumäelle
komennuskunnan huoltamaan siellä jo olleita vainajia. Komennuskunnan siirryttyä
13.7. Rauhaan oli Luumäelta lähetetty kotiseurakuntiin 1 319 vainajaa.
Kaikki Luumäelle haudatut kaivettiin myöhemmin ylös ja lähetettiin kotiseudulle.
Heinäkuun alussa tilanne vakiintui ja kaatuneiden huolto alkoi toimia normaalisti.
Rauhan kenttähautaan haudattiin siirtoväen vainajat ja tuntemattomiksi jääneet.
Saksalaisille oli perustettu oma hauta-alueensa. Teloitetut haudattiin Rauhan
siviiIihautausmaahan.
Arkkupula, lämpimät ilmat ja kuljetusvälineiden puute aiheuttivat vainajien
mätänemista evakuointikeskuksessa. Madot olivat turmelleet verisiä
tuntolevykorttejakin lukukelvottomiksi. Tunnistamattomien määrää lisäsi
vielä sekin, etta monissa pommituksissa tuli runsaasti palaneita uhreja.
Lisäksi kaatuneiden tuntolevyjä oli vaihtunut käsittelyn aikana tai levyjä
oli vaihdettu jostakin syystä jo aikaisemmin.
Taistelujen aikana jäi evakuoimatta monta kaatunutta, koska kuljetusvälineita
ei ollut riittävästi ja tilanteet vaihtuivat nopeasti.
Esimerkiksi Viipurin Naistensairaalaan jäi noin 30 mätänemis-
tilassa ollutta arkutettua vainajaa, vaikka heidät olisi ehditty eva-
kuoida.
****************
13. Kaatuneiden evakuointikeskus, joka oli itsenäinen armeijakunnan pastorin
valvoma yksikkö, vastasi kaatuneiden huollosta. Vahvuudesta varsin suuri osa
oli lottia. Koska keskuksen velvollisuutena oli hakes kaatuneet divisioonan
perustamasta kokoamispaikasta, sen määrävahvuuteen kuului kolme kuorma-autoa.
Kaatuneiden tiedot välitettiin komppanioista puhelimella suoraan
evakuointikeskuksen pastorille, joka toimitti tiedot suojeluskuntapiireille.
13. Kaatuneiden evakuointikeskuksen päällikkönä toimi kesälla 1944 pastori
V. Lehtinen. Evakuointikeskus joutui pahempaan tilanteeseen kuin mikään
muu evakuointikeskus sotiemme aikana. Armeijakunnan tappiot olivat suuret,
kuljetukset kärsivät, evakuoitujen kuntien kaatuneiden omaisista ei ollut
tietoja, arkut eivat riittäneet ja kuuma kesäsää nopeutti ruumiiden mätänemistä.
Suurhyökkäyksen alkaessa evakuointikeskus toimi Tienhaarassa. Sillä oli
Raivolassa kaatuneiden kokoamispaikka, joka lähetti vainajat suoraan kotiseudulle.
Kun toiminta vilkastui, vainajat lähetettiin Raivolasta junalla Tienhaaraan.
Kokoamispaikka siirtyi aamuyölla 11.6. Kanneljärven kirkonkylään, jolloin
Raivolaan jäi runsaasti materiaalia, esimerkiksi 180 arkkua. Kokoamispaikka
ryhmitettiin jo seuraavana päivänä Perkjärvelle, josta kokoamispaikan osia
siirtyi kolme vuorokautta myöhemmin Tienhaaraan.
Kaatuneiden kokoamispaikka siirtyi monta kertaa, kunnes se oli 21.6.
Rapattilassa, missä se toimi 2.7. saakka. 13. Kaatuneiden evakuointikeskus
oli siirrettava 18.6. Luumäelle, missä keskeytettiin kaatuneiden kotiinlähetykset
ja aloitettiin kenttähautaukset. Keskus asetti toisen kaatuneiden kokoamispaikan
Jääskeen huoltamaan 3. ja 4. Divisioonan kaatuneet. Kokoamispaikka työskenteli
Jääskessa 2.7. saakka.
13. Kaatuneiden evakuointikeskus huolsi kaikki Länsi-Kannaksen vainajat
siihen saakka, kunnes V Armeijakunnan 15. Kaatuneiden evakuointikeskus
aloitti toimintansa 2.7. Luumäella, mistä 13. Kaatuneiden evakuointikeskus
siirtyi seuraavana päivänä Rauhaan. Samaan aikaan Jääskessa ja Rapattilassa
toimineet kokoamispaikat siirtyivät Rauhaan, jossa tilanne alkoi vähitellen
helpottua.
Toimintaolosuhteet olivat vaikeat ja vainajia tuli paljon. Esimerkiksi 19.6.
Tienhaarassa käsiteltiin 215 vainajaa, ja Rapattilan kautta kulki runsaassa
viikossa 781 vainajaa. Kaatuneet lähetettiin kokoamispaikoilta eteenpäin
junilla tai autoilla. Autot olivat pääosin lainassa, koska omia ajoneuvoja
ei ollut läheskaan riittävästi.
Päämaja antoi 28.6. määräyksen, etta kaikki vainajat on lähetettävä kotiseudulle,
poislukien evakuoidun alueen vainajat ja tuntemattomat. Uusi määräys aiheutti
ruuhkaa, minkä vuoksi evakuointikeskuksessa oli pahimmillaan 520 arkutonta
vainajaa.
Siirtyessään Rauhaan 13. Kaatuneiden evakuointikeskus jätti Luumäelle
komennuskunnan huoltamaan siellä jo olleita vainajia. Komennuskunnan siirryttyä
13.7. Rauhaan oli Luumäelta lähetetty kotiseurakuntiin 1 319 vainajaa.
Kaikki Luumäelle haudatut kaivettiin myöhemmin ylös ja lähetettiin kotiseudulle.
Heinäkuun alussa tilanne vakiintui ja kaatuneiden huolto alkoi toimia normaalisti.
Rauhan kenttähautaan haudattiin siirtoväen vainajat ja tuntemattomiksi jääneet.
Saksalaisille oli perustettu oma hauta-alueensa. Teloitetut haudattiin Rauhan
siviiIihautausmaahan.
Arkkupula, lämpimät ilmat ja kuljetusvälineiden puute aiheuttivat vainajien
mätänemista evakuointikeskuksessa. Madot olivat turmelleet verisiä
tuntolevykorttejakin lukukelvottomiksi. Tunnistamattomien määrää lisäsi
vielä sekin, etta monissa pommituksissa tuli runsaasti palaneita uhreja.
Lisäksi kaatuneiden tuntolevyjä oli vaihtunut käsittelyn aikana tai levyjä
oli vaihdettu jostakin syystä jo aikaisemmin.
Taistelujen aikana jäi evakuoimatta monta kaatunutta, koska kuljetusvälineita
ei ollut riittävästi ja tilanteet vaihtuivat nopeasti.
Esimerkiksi Viipurin Naistensairaalaan jäi noin 30 mätänemis-
tilassa ollutta arkutettua vainajaa, vaikka heidät olisi ehditty eva-
kuoida.
Vastaukset 7
Vanhimmat
" Teloitetut Rauhan siviiIihautausmaahan "
Kerropa tätille keitä olivat nämä Rauhan
siviilihautausmaahan haudatut teloitetut?
- nimeltä, vaikapa yksikin.
Hitto kun te hölmöläiset olette TYHMIÄ!
omasta linkistäsi kopioin. Siinä sanotaan, että teloitettuja voi kaivella Rauhan siviilihautausmaalla!!!!!
Voit itsekkin mennä sinne tonkimaan.
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?cx=4430773&cy=6787984&scale=16000&tool=siirra&lang=FI
kirjattu ylös.
” Kaikki vainajat olivat ,,, kuitenkin jossain ,,, kirjattu ylös "
Niinpä olivat! Nämä Rauhan alueelle haudatut karkuruudesta teloitetut
tuomittiin kenttäoikeuksissa heinä- ja elokuussa 1944 sen jälkeen kun
eduskunta oli hyväksynyt sotaväen rikoslakiin lisäyksen kuolemanran-
gaisuksesta (karkuruudesta) 4. heinäkuuta 1944.
Tuolloin teloitettiin niin sanotusti laillisesti 46 (47) miestä. Kaikkien näiden
Rauhan sairaalan alueelle haudattujen teloitettujen nimet ovat kirjoissa ja
kansissa.
Mutta heidän tapauksensa ei suoranaisesti liity millään tavalla näihin
Taipalsaaren oletettuihin teloituksiin ja joukkohautaukseen.
"Arkkupula 44" saa suuren kiitokseni erinomaisesta selvityksestä. Kaiken teloitushöpinän keskellä on aina sentään joku, joka jaksaa ottaa totuuden selville ja kertoa sen muillekin. Ero muutamiin täysin asiantuntemattomiin, mutta silti lausuntojaan innolla jakaviin tutkijapelleihin (esim. Arponen, Tasihin, Ylikangas) on selvä.
>>> Kesällä 2.7.1944 13. KEK siirsi päävastuun Kannaksen vainajista 15. KEK:lle, joten Taipalsaaren tapaus ei tunnu mitenkään erikoiselta tässä valossa. >>>
IV AK:n kaatuneiden evakuoimiskeskuksen päävastuuta ei suinkaan koskaan siirretty 15.KEKille vaan 13.KEK siirrettiin heinäkuun alkupuolella Imatran lähellä sijaitsevaan Rauhaan. Luumäelle tuli V armeijakunnan 15.KEK kuitenkin niin, että sinne jäi vielä heinäkuun 10. päivään saakka työskentelemään myös 13.KEK:n yksi komennuskunta.
« « « 13. Kaatuneiden evakuointikeskus huolsi kaikki
Länsi-Kannaksen vainajat siihen saakka, kunnes
V Armeijakunnan 15. Kaatuneiden evakuointikeskus
aloitti toimintansa 2.7. Luumäella, mistä 13. Kaatuneiden
evakuointikeskus siirtyi seuraavana päivänä Rauhaan. « « «
http://users.tkk.fi/~jseppane/vkt.txt
Ennen 15.KEK:n siirtoa Luumäelle 13.KEK oli hoitanut myös V AK:n kaatuneiden evakuoinnin.
Seppänen sanoo tutkimuksessaan aivan selvästi myös, että
« « « 13. Kaatuneiden evakuointikeskus oli siirrettava
18.6. LUUMÄELLE, MISSÄ keskeytettiin kaatuneiden
kotiinlähetykset ja ALOITETTIIN KENTTÄHAUTAUKSET « « «
http://users.tkk.fi/~jseppane/vkt.txt
Seppänen siis ilmoittaa selvästi, että ”Luumäellä ... aloitettiin kenttähautaukset”. Eikä hän missään kohtaa tutkimuksessaan viittaa, että kaatuneita olisi lähdetty kuljettamaan kauemmaksi Taipalsaarelle Saimaan saaristoon tai yleensäkään muille paikkakunnille.
Sehän olisikin jo ollut varsinaista hölmöläisten toimintaa täysjärkisiltä ammatti-ihmisiltä, lääkäreiltä ja lotiltamme!