Viro Euroopan oikeistolaisin maa

Ettei totuus unohtuisi niin Viro lienee tällä hetkellä Euroopan oikeistolaisin maa. Kaikki merkittävät poliittiset puolueet Virossa ovat ns. porvarillisen ideologian omaavia. On Virossa toki pieni sosiaalidemokraattinen puolue, mutta sen kannatus on vain n. 10 prosenttia. Hieman Viron sosiaalidemokraatit ovat osoittaneet piristymisen merkkejä, koska puolue on mukana hallituksessa ja sai oman miehensä Toomas Hendrik Ilveksen valituksi maan presidentiksi. Vahvan sosiaalidemokraattisen puolueen puuttuminen Virosta on kuitenkin epäkohta jonka edesmennyt presidentti Lennart Merikin myönsi omaelämäkerrassaan. Normaalissa eurooppalaisessa demokratiassa sos. dem. puolue on yksi suurimmista, mutta näin ei jostain syystä ole Virossa. Olikohan 50 vuoden neuvostomiehitys Virolle niin traumaattinen, että sosialismi menetti kaikissa muodoissaan täysin arvonsa? Viron oikeistolaisuutta korostaa myös se, että maassa ei ole uudelleenitsenäistymisen jälkeen edes yritetty luoda pohjoismaista hyvinvointivaltiota. Sen sijaan virolaiset ovat lainanneet talous- ja sosiaalipolitiikkansa suurimmaksi osaksi jenkkilästä.
Jos ei demarit ole Virossa vahvoja niin vielä huonommin menee äärivasemmistolla. Normaaliin eurooppalaiseen demokratiaan kuuluu myös parlamentissa edustettuna oleva äärivasemmistolainen puolue, mutta Virossa tällaista ei ole. Myöskään Viron suurella venäläisvähemmistöllä ei ole omaa parlamentissa edustettuna olevaa puoluetta. Tämäkin on suuri epäkohta Viron demokratiassa. Tältä pohjalta alkaa hieman ymmärtää miksi pronssisoturipatsaan siirto herätti niin kuumia tunteita ja miksi Viron hallitusta haukuttiin fasistiseksi.
17997
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Eräällä toisella forumilla vanginvartija kirjoitteli sosialidemokratian saavutuksista.
Kun venkula istuu linnassa, niin omaisille maksetaan veronmaksajan pussista matkat, yöpymiset ja päivärahat perhetapaamiseen, istukoot venkula vaikka toisella puolella Suomea.

Äänestä

...kansa valitsee parlamentinjäsenet.

Virolaiset ovat kyllin valistuneita karttaakseen sosialisteja, ja sekös nettipunakaartia KETUTTAA!!

Njäh njäh.... (hymiö irvistys)

Äänestä

Väitän kyllä nykyvenäjän johtoon päässeitä Oligarkkejen olevan Kaikkein oikeistolaisimpia,mutta heillä tässä keskustelussa ei taida olla sijaa palkintosijoille.Mutta MINUN mielestä näin mitattuna VENÄJÄ on kaikkein oikeitolaisin maa.
Venäjän kansasta en tiedä.

Äänestä

Ja sekös kommunatseja harmittaa.

Kyse on yksinkertaisesti siitä, että virolaiset saivat tarpeekseen 50 vuodesta vasemmistovaltaa. He ovat fed up ja sick and tired punikkeihin, ja äänestyskäyttäytymisellään antavat selkeän signaalin siitä, mitä mieltä he ovat kommareista.

50 vuoden neuvostomiehitys ei ollut pelkästään traumaattinen kokemus, se oli valtava talouskatastrofi ja hirvittävä inhimillinen tragedia. Viron kokemukset kommunismista ovat täysin rinnastettavissa juutalaisten kokemuksiin kansallissosialismista. Ei ole ihmekään, jos sosialismi kaikissa muodoissaan on virolaisten keskuudessa samassa kurssissa kuin natsismi juutalaisten.

Ja miksi ylipäänsä pitäisikään olla toisin? Viron talouskasvu vuosittain on ollut valtavaa, ja toisin kuin kehittyvissä talouksissa yleensä, kasvun hedelmät ovat koituneet kaikkien hyväksi. OIkeistolaisuus on merkki siitä, että Viro on katkonut kahleensa menneisyyteen ja katsoo kohti tulevaisuutta EU:n ja Naton jäsenenä.

Äänestä
  • ...kuin juutalaisilla äänestää natseja?

    Juutalaisillakin on eräs traumaattinen kokemus, josta he eivät näytä päässeen yli??

    Äänestä

  • Traumoista pitäisi päästä eroon, eikä helliä.

    Ymmärrän toki sen, ettei änkyräkommunsiit Virossa juhli, mutta vakavasti otettavan arvo- ja sosiaaliliberalain vasemmistolaisen vaihtoehdon puute eurooppalaisessa sivistysvaltiossa osoittaa, että Virolla on kansakunta yhä tekemättä sinunkaupat menneisyytensä kanssa -kuten muuten kaikilla Itä-Euroopan mailla enemmän tai vähemmän. Ääriesimerkkihän tästä lienee itse suuri ja mahtava, mitä asiaa itsekin olet mainostanut.

    Miksi venäläisen kansakunnan pitäisi mielestäsi tunnustaa menneisyytensä, päästä irti traumoistaan ja tulla sinuiksi historiansa kanssa, mutta virolaisen ei?

    Äänestä

  • meikämie kirjoitti:

    Traumoista pitäisi päästä eroon, eikä helliä.

    Kyllä virolaiset antavat venäläisille anteeksi Stalinin ja Breznevin aikojen vainot ja kansanmurhaamisen, mutta vasta sittwen kun venäläiset ovat henkisesti kehittyneet sille tasolle, ettei heiltä ole enää odotettavissa samanlaista politiikkaa.

    Viron venäläistäminen ja virolaisten vainot tapahtuivat 1941-91, mutta nykyvenäläinen ajattelutapa lupaa saman toistumista tulevaisuudessa.

    Tovuhan sie, "meikä-joku", itse traumoistas. Esim. ihanteesi Neukkulan romahduksesta.

    Äänestä

  • ...äänestää kommareita... kirjoitti:

    ...kuin juutalaisilla äänestää natseja?

    Juutalaisillakin on eräs traumaattinen kokemus, josta he eivät näytä päässeen yli??

    olisi tehnyt hyvää käydä se sama trauma läpi.

    Äänestä

  • meikämie kirjoitti:

    Traumoista pitäisi päästä eroon, eikä helliä.

    Ymmärrän toki sen, ettei änkyräkommunsiit Virossa juhli, mutta vakavasti otettavan arvo- ja sosiaaliliberalain vasemmistolaisen vaihtoehdon puute eurooppalaisessa sivistysvaltiossa osoittaa, että Virolla on kansakunta yhä tekemättä sinunkaupat menneisyytensä kanssa -kuten muuten kaikilla Itä-Euroopan mailla enemmän tai vähemmän. Ääriesimerkkihän tästä lienee itse suuri ja mahtava, mitä asiaa itsekin olet mainostanut.

    Miksi venäläisen kansakunnan pitäisi mielestäsi tunnustaa menneisyytensä, päästä irti traumoistaan ja tulla sinuiksi historiansa kanssa, mutta virolaisen ei?

    traumasta on kostaa se. Toiseksi paras on haistattaa paskat trauman aiheuttajalle. Kolmas on toimia juuri täsmälleen päinvastoin kuin mitä trauman aiheuttajan intentiot olivat.

    Paras tapa virolaisille päästä eroon neuvostotraumasta on koko neuvostovallan muiston juuriminen pois kansakunnasta viimeisiä jäänteitä myöten, ja se merkitsee myös kaiken vasemmistolaisen tyrmäämistä. Oikeistolainen yhteiskunta- ja talouspolitiikka on parasta mahdollista terapiaa Viron kansalle, sillä Viron kansa on liian pieni kostamaan 50 vuoden kärsimystä venäläisille.

    Miksi venäläisten pitäisi tunnustaa menneisyytensä ja päästä irti traumoistaan sekä tulla sinuiksi historiansa kanssa? Siksi, että juuri he ovat olleet niitä traumojen aiheuttajia, hyökänneet naapuriensa kimppuun, alistaneet ja sortaneet heitä ja tappaneet sekä omiaan että naapureitaan läjäpäin. Venäläiset ovat olleet sortajia, virolaiset sorrettuja.

    Ja tästä syystä Putinin hallinto ja harhakuvitelmat Venäjän voimakkuudesta tai suurvalta-asemasta eivät ole mitään muuta kuin haikailua Neuvostoliiton perään, ja se tie on jo kertaalleen käyty läpi.

    Venäläisten tulisi tehdä kuten virolaistenkin: ottaa täydellinen irtiotto menneisyyteen, puhdistaa koko valtakoneisto entisistä kommunisteista ja rikollisista, korvata heidät nuorilla, lännessä oppinsa saaneilla kaksi- ja kolmekymppisillä, ja siirtyä demokratiaan ja kapitalismiin nykyisen fasismin sijaan. Nykymenolla ne venäläisten traumat säilyvät ja kalvavat heitä maailman tappiin saakka.

    Äänestä

Eestinkieli on maan yhteinen kieli. Niin, se on erittäin järkevä ratkaisu.
Eestinkieli kuuluu pieneen ugrilaiseen kieliryhmään. Ugrilaisen kielet ovat ehdottomana vähemmistönä Euroopassa.
Jotta ugrilaiset kielet voivat jäädä eloon, kun suuret germaaniset ja slaavilaiset naapurit painostavat ja haluavat valtaanssa ugrilaisten alueita, tarvitaan melkoista tietoa, tiedostamista ja valppautta.
On osattava sanoa KIITOS EI naapureille.
Viro osaa.
HYVÄ.

Äänestä
  • Ugrilaisia ovat kieliryhmän toinen siipi, ostajakit, vogulit ja unkarilaiset. Silloin kun keskustelu ei varsinaisesti koske kielitiedettä Euroopassa "finnougrians" lyhenee usein käytännössä "finns".

    Äänestä

- Tallinnan monien katujen nimet on otettu suoraan jenkkilästä: Bronxi yms.

- Viro on maailman rauhaanpakottamisen suurvalta, suhteessa oman armeijansa kokoon sillä on varmaan maailman eniten sotilaita taistelemassa omien rajojensa ulkopuolella (Irak, Afganistan jne.)

- monet virolaiset uskovat ihan tosissaan, että Lauri Törni on joku Suomen kansallissankari...

Eli jonkinlaisessa identiteettikriisissä näyttäisivät edelleenkin 2000-luvulla elävän meidän eteläiset serkkumme.

En voi kuin edelleenkin ihmetellä sitä, kuinka vähän suomalaiset ovat tekemisissä virolaisten kanssa ja kuinka erilaiset maailmannäkemykset meillä on moniin asioihin. He ovat kuitenkin naapurikansa joka, harvinaista kyllä, puhuu melkein samaa kieltä. Kenties he elävät samaa fasismin värjäämää vaihetta kuin Suomi 1920- ja 1930-luvuilla??

Äänestä
  • Tosiaan mainittakoon vielä, että kommunistiset puolueet ja järjestöt ovat lailla kiellettyjä Virossa mikä on saanut jotkut virolaiset polttamaan päreensä pahemman kerran hallitukseensa.

    Kyseessä taitaa olla EUn ainoa maa jossa näin on menetelty?

    Äänestä

  • Juupajee kirjoitti:

    Tosiaan mainittakoon vielä, että kommunistiset puolueet ja järjestöt ovat lailla kiellettyjä Virossa mikä on saanut jotkut virolaiset polttamaan päreensä pahemman kerran hallitukseensa.

    Kyseessä taitaa olla EUn ainoa maa jossa näin on menetelty?

    Hienoa Viro!

    Kommunistiset järjestöt ja puolueet pitäisi kriminalisoida koko EU:n alueella - aivan samalla tavoin kuin mitä Saksassa on tehty natsipuolueen osalta. Samoin kommunistiset tunnukset pitäisi kriminalisoida hakaristin tavoin.

    Kommunismilla ja natsismilla ei ollut mitään muuta eroa kuin se, että toisessa murhattiin läjäpäin viattomia ihmisiä heidän etnisen ja toisessa heidän sosiaalisen syntyperänsä vuoksi.

    Äänestä

  • shegetz kirjoitti:

    Taidat olla aikamoinen 'amerikanpelle' ;)

    Parasta mitä Viro voisi tehdä tässä tilanteessa olisi erota NATOsta ja solmia, esim. Valko-Venäjän ja Suomen tapaan, normaalit rauhalliset suhteet Venäjään eikä kokoaikaa härnätä ja uhitella naapurilleen. Tälläisessä tilanteessa voitaisiin esimerkiksi solmia jonkinasteinen puolustusliitto Suomen ja Viron välillä.

    Voidaankin miettiä miksi juuri Viro tahtoo muokata historiaansa ja hiertää tikkua haavassa siirtämällä patsastaan. Taitaa olla taas tavanomainen hengennostatus ja Euroopan muihin maihin suunnattu psykologinen kampanja.

    Äänestä

  • commielovingliberaleuropean kirjoitti:

    mikään amerikanpelle voi olla, jenkeissä kun sallitaan kommunistipuolueetkin:)

    Mikä lie yksislmäinen värilasien omistaja...

    Äänestä

  • commielovingliberaleuropean kirjoitti:

    Taidat olla aikamoinen 'amerikanpelle' ;)

    Parasta mitä Viro voisi tehdä tässä tilanteessa olisi erota NATOsta ja solmia, esim. Valko-Venäjän ja Suomen tapaan, normaalit rauhalliset suhteet Venäjään eikä kokoaikaa härnätä ja uhitella naapurilleen. Tälläisessä tilanteessa voitaisiin esimerkiksi solmia jonkinasteinen puolustusliitto Suomen ja Viron välillä.

    Voidaankin miettiä miksi juuri Viro tahtoo muokata historiaansa ja hiertää tikkua haavassa siirtämällä patsastaan. Taitaa olla taas tavanomainen hengennostatus ja Euroopan muihin maihin suunnattu psykologinen kampanja.

    En ole suinkaan amerikanpelle, vaan aivan toisesta suunnasta.

    Kerro minulle, miksi systemaattisen terrorin kohteeksi joutuneen kansakunnan pitäisi alkaa nuoleskelemaan terrorisoijansa persettä, käyttäytymään kuin mitään ei olisi ja alkaa taas elämään pelossa?

    Putin on jo osoittanut, että hän on Mussolinin kaltainen fasisti. Sellaisia vastaan ainoa turva on demokraattisten markkinatalousmaiden puolustusliitto eli NATO ja talousliitto eli EU.

    Viro on myös sekä ulko- että talouspolitiikallaan osoittanut kuuluvansa itsenäisten markkinatalousmaiden eturiviin, ja sen koko talouselämä on yksi voimakkaimmin kasvavia koko EU:n alueella.

    Patsaan siirto oli ainoa rationaalinen teko siinä tilanteessa. Se osoitti, että Viro on oman historiansa herra eikä sen orja. Suomalaiset olisivat varmaan samassa tilanteessa olleet paskat housuissa ja odottaneet komentoa Tehtaankadulta - niin orjamielisiksi suomettuneisuuden aika meidät teki. Viro sai patsaskiistassa valtavan arvovaltavoiton - ja Putin kärsi arvovaltatappion, kun hän alkoi sekoilemaan suvereenin maan sisäpolitiikkaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ja sen kyllä huomaa kirjoitti:

Ettei totuus unohtuisi niin Viro lienee tällä hetkellä Euroopan oikeistolaisin maa. Kaikki merkittävät poliittiset puolueet Virossa ovat ns. porvarillisen ideologian omaavia. On Virossa toki pieni sosiaalidemokraattinen puolue, mutta sen kannatus on vain n. 10 prosenttia. Hieman Viron sosiaalidemokraatit ovat osoittaneet piristymisen merkkejä, koska puolue on mukana hallituksessa ja sai oman miehensä Toomas Hendrik Ilveksen valituksi maan presidentiksi. Vahvan sosiaalidemokraattisen puolueen puuttuminen Virosta on kuitenkin epäkohta jonka edesmennyt presidentti Lennart Merikin myönsi omaelämäkerrassaan. Normaalissa eurooppalaisessa demokratiassa sos. dem. puolue on yksi suurimmista, mutta näin ei jostain syystä ole Virossa. Olikohan 50 vuoden neuvostomiehitys Virolle niin traumaattinen, että sosialismi menetti kaikissa muodoissaan täysin arvonsa? Viron oikeistolaisuutta korostaa myös se, että maassa ei ole uudelleenitsenäistymisen jälkeen edes yritetty luoda pohjoismaista hyvinvointivaltiota. Sen sijaan virolaiset ovat lainanneet talous- ja sosiaalipolitiikkansa suurimmaksi osaksi jenkkilästä.
Jos ei demarit ole Virossa vahvoja niin vielä huonommin menee äärivasemmistolla. Normaaliin eurooppalaiseen demokratiaan kuuluu myös parlamentissa edustettuna oleva äärivasemmistolainen puolue, mutta Virossa tällaista ei ole. Myöskään Viron suurella venäläisvähemmistöllä ei ole omaa parlamentissa edustettuna olevaa puoluetta. Tämäkin on suuri epäkohta Viron demokratiassa. Tältä pohjalta alkaa hieman ymmärtää miksi pronssisoturipatsaan siirto herätti niin kuumia tunteita ja miksi Viron hallitusta haukuttiin fasistiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu