apua masennukseen??

menetin läheisen ystäväni pari vuotta sitten ja olen edelleen todella surullinen ja masentunut tapahtuneesta. Olen 14 vuotias ja olen kärsinyt masennuksesta juuri nämä pari vuotta tapahtuneen jälkeen. Nyt olen todella tyytymätön itseeni. Olen mielestäni ruma ja lihava eikä minulla ole mitään arvoa tässä maailmassa. olen harkinnut tupakoinnin aloittamista vaikka tiedän kuinka vaarallista se on. Alkoholi sen puoleen onkin jo tuttu juttu, mutta minua haittaa etten pysty hallitsemaan itseäni yhtään sillä, kun juon kaikki unohtuu ja murheet uppoavat alkoholiin. Nykyään kaikki on minulle aivan sama, sillä mikään ei merkitse mitään. Olen yrittänyt pitää tämän salassa kaikilta läheisiltäni mutta se on vaikeaa. En enää välitä mistään, en edes siitä jos joku raiskaisi minut, koska kaikki on aivan sama. vielä tuosta lihavuudesta ja rumuudesta sen verran, että en ymmärrä mikä minua vaivaa kun näen itseni rumana läskinä vaikka olen normaalipainoinen. Olen yrittänyt sormien työntämistä kurkkuun mutta en saanut oksennusta aikaiseksi. Olen kerennyt myös kokeilla viiltelyä. Pyydän vain kerran teiltä yhtä asiaa, auttakaa mua. tahtoisin tietää jotain netti sivuja mistä voisin saada apua joten kiitos jo etukäteen niille jotka vastaavat.
71947
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

tarvitset.Lääkärillä käydä,ja ehkä lääkityksen.On rankkaa menettää ystävänsä,mutta siitäkin ajan kanssa toipuu.Älä vähättele itseäsi.Olet ainutlaatuinen,toista samanlaista ei ole.Nuo kuuluu murrosikään.Olisi hienoa jos voisit puhua äidillesi,tai jollekkin läheisellesi ? Älä aloita tupakointia siitä on vaikea päästä eroon.Eikä viina ole mihinkään ratkaisu.Ulkonäkö ei ole tärkeintä vaan se mitä sisällä on.Jos asut Helsingissä Nuorten kriisipiste on paikka jossa voit käydä juttelemassa,tai soittaa sinne.Hyvät jatkot sinulle.

Äänestä
  • ei paljon elämän iloa tuonu.

    Äänestä

  • aiheet sinulla-ihmettelen vaan,jos tämä sinua naurattaa,mikä mahtaa itkettääkkään?

    Äänestä

Netissä toimii ainakin http://www.tukinet.net, eräänlainen nettikriisipalvelu.
Sitten on tuo Mielenterveysseuran palveleva puhelin 0203 445 566 ja sitten on Kriisikeskukset joka kaupungissa ja myöskin joka kuntaan pitäisi olla kytkettynä sellainen Kriisikeskus johon voi ottaa yhteyttä.

Kriisikeskus voi opastaa myös lääkäriin, jos tarvitsee lääkitystä.
Mielenterveysasemalle voi mennä tietenkin myöskin.

Äänestä

psykologin puheilla. Kannattaisi myös kertoa läheisille asiasta. Et todellakaan ole mikään ruma ja lihava, ne ovat vain omia luulojasi. Olet ainutlaatuinen ihminen ja vain sinä saat olla ja elää sinuna. Ei kannata haluta olla joku muu. Elämä on suurenmoinen lahja ja voit olla kiitollinen että olet saanut syntyä. Hankkiudu eroon alkoholinkäytöstä, siihen voi jäädä koukkuun. Toivon kaikkea hyvää sinulle.

Äänestä

Itsekin poden masennusta... olen huomannut että liikunnan harrastaminen auttaa. Kävelyn nykyään 5-10km päivässä. Se tuo helpotusta oloon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


masentunut93 kirjoitti:

menetin läheisen ystäväni pari vuotta sitten ja olen edelleen todella surullinen ja masentunut tapahtuneesta. Olen 14 vuotias ja olen kärsinyt masennuksesta juuri nämä pari vuotta tapahtuneen jälkeen. Nyt olen todella tyytymätön itseeni. Olen mielestäni ruma ja lihava eikä minulla ole mitään arvoa tässä maailmassa. olen harkinnut tupakoinnin aloittamista vaikka tiedän kuinka vaarallista se on. Alkoholi sen puoleen onkin jo tuttu juttu, mutta minua haittaa etten pysty hallitsemaan itseäni yhtään sillä, kun juon kaikki unohtuu ja murheet uppoavat alkoholiin. Nykyään kaikki on minulle aivan sama, sillä mikään ei merkitse mitään. Olen yrittänyt pitää tämän salassa kaikilta läheisiltäni mutta se on vaikeaa. En enää välitä mistään, en edes siitä jos joku raiskaisi minut, koska kaikki on aivan sama. vielä tuosta lihavuudesta ja rumuudesta sen verran, että en ymmärrä mikä minua vaivaa kun näen itseni rumana läskinä vaikka olen normaalipainoinen. Olen yrittänyt sormien työntämistä kurkkuun mutta en saanut oksennusta aikaiseksi. Olen kerennyt myös kokeilla viiltelyä. Pyydän vain kerran teiltä yhtä asiaa, auttakaa mua. tahtoisin tietää jotain netti sivuja mistä voisin saada apua joten kiitos jo etukäteen niille jotka vastaavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu