Valkovuoto, mikä normaalia?

Valkovuokko

Olen tullut vainoharhaiseksi siitä, että minulla saattaisi olla klamydia tms.
Yli vuosi sitten tein syrjähypyn ja käytimme kyllä kondomia, mutta tautihan voi levitä suuseksissä, mitä harrastin ilman kumia. Poika sanoi, että hänellä on jo poikuus mennyt, mutta kokemattomuudesta ja jännittyneisyydestä päätellen ajattelin hänen kuitenkin valehdelleen.
Olen harrastanut seksiä myös neljä vuotta poikaystäväni kanssa, ja olen ollut hänen ainoa seksikumppaninsa.

Hän on valittanut useasti toistuvasta virtsantarpeesta, mutta on huomannut ruokavalion vaikuttavan siihen.
Itse koen usein vatsakipuja, mutta vain silloin jos olen paljon "tiedostamattani jännittänyt", eli kun ilmaa kertyy vatsaan niin alkaa mahaa sattumaan.
Eniten mietityttää valkovuotoni. Kuinka runsas valkovuoto on runsasta? Minkähajuinen on pahan ja minkä hyvän hajuinen? Minkä väristä se kuuluisi olla?

Kaikkiin vaivoihin olen pyrikinyt saamaan vastauksen, mutta silti olen vähän vainoharhainen, jos sittenkin minulla on klamydia.
Olen aika nuori vielä, joten en tiedä miten ja missä voisin käydä tekemässä testin. Ja haluasin tehdä sen muilta salassa siihen asti kun saisin tulokset.
Eniten haluaisin tietää tuosta valkovuodosta, että millainen on normaali valkovuoto.
Kiitos avusta.

10

3580

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Valkovuokko

      Valkovuotoa tulee päivittäin n. 1 tl,
      joskus enemmänkin.
      Se on pääosin valkoista, mutta siitä huomaa myös vähän kellertävää väriä ja tällähetkellä on pientä klimppiä ja tiivistä.
      Sen voi haistaa alushousuista n.20 cm päähän. Läheltä haistettuna en osaa sanoa onko pahan vai hyvän hajuista, se on vaikea määritellä. Kumpaakin sanoisin.

      Onko normaalia?

      • hei,.,,

        tervetuloa vainoharhaisuuteen! itse olen myös :( ..

        en osaa sanoa tuon valkovuodon määrästä..mulla vaihtelee tosi paljon.. joskus ei tuu välttämättä ollenkaan. sitten kun esim urheilee, tuntee ihan selvästi, että on valunut. samoin mulla on pari viikkoa ennen kuin menkat alkavat ns. märätpäivät.. että on tosi runsasta vuotoo, eli oon periaattees koko ajan märkänä.. =) mulla on yleensä ihan vaan valkosta ja just kun on nuo "märät päivät" niin se on ihan kirkasta vaan.. keltasta en oo huomannu kait koskaan..

        siis eikö klamydiassa kirvele kun käy pissalla? miten siis luulet että sulla vois olla klamydia..? ton valkovuodon perusteella vai...?


      • Valkovuokko
        hei,.,, kirjoitti:

        tervetuloa vainoharhaisuuteen! itse olen myös :( ..

        en osaa sanoa tuon valkovuodon määrästä..mulla vaihtelee tosi paljon.. joskus ei tuu välttämättä ollenkaan. sitten kun esim urheilee, tuntee ihan selvästi, että on valunut. samoin mulla on pari viikkoa ennen kuin menkat alkavat ns. märätpäivät.. että on tosi runsasta vuotoo, eli oon periaattees koko ajan märkänä.. =) mulla on yleensä ihan vaan valkosta ja just kun on nuo "märät päivät" niin se on ihan kirkasta vaan.. keltasta en oo huomannu kait koskaan..

        siis eikö klamydiassa kirvele kun käy pissalla? miten siis luulet että sulla vois olla klamydia..? ton valkovuodon perusteella vai...?

        Klamydia on siitä paha sukupuolitauti, kun se voi olla ihan oireeton monia vuosia. Että sitä ei edes itse välttämättä tiedä, että sellaista kantaa mukanaan.
        Ja sitten vielä kun pahimmassa tapauksessa se voi aiheuttaa lapsettomuutta, niin kyllä mä haluan sen varmistaa, ettei myöhemmin kaduta, kun siitä ei voi olla välittämättä.
        Millainen on kirkas valkovuoto? Mulla ei kai koskaan ole ollut sellasta väritöntä valkovuotoa, vai muuttuuko se kuivuessaan valkeaksi? Onko tämmöinen täysin valkea ja hieman kellertävä valkovuoto epänormaalia?
        Se on paha, kun ei ikinä tule keskustelleeksi asiasta, niin luulee vain kaiken olevan ihan normaalia.


    • terveyskeskukseen

      tai jos olet töissä niin työterveyshuoltoon.
      Kerrot reilusti asiasi ja ottavat kokeet ja viikon/kahden sisällä selviää onko kyseessä klamydia.
      Eikä maksa mitään.
      Pyydä muuten poikakaverisikin käymään samassa testissä,,,,ihan varmuuden vuoksi.
      Puhun omasta kokemuksesta.

    • käy testissä

      Sinun olisi pitänyt käydä testissä jo ajat sitten. Jos ei itsesi niin ainakin poikaystäväsi takia. En nyt käy tuota syrjähyppyä ja siitä kertomista kommentoimaan mitenkään sen kummemmin, mutta jos olet pääkaupunkiseudulta niin täällä toimii sukupuolitautiklinikka, jossa voit käydä ilmaiseksi testissä. Muutoin voit käydä terveyskeskuksessa. Ihan turha miettiä diagnoosia täällä, koska monet sukupuolitaudit voivat olla oireettomia, testiin ja heti.

    • ........

      Ihan normaaliahan tuo on. Toisilla valkovuotoa tulee enemmän ja toisilla vähemmän. Kyllä mullakin sitä joka päivä tulee vaikka syön e-pillereitäkin.
      Ei kannata lääkärille lähteä.
      Yleensä normaali valkovuoto ei haise millekään, itelläni se on jostain syystä vähän kellertävää välillä, mitään tulehduksia tai muuta ei papan mukaan kumminkaan ole.
      Jokaisen kroppa toimii erilailla, ja kaikki vuotaa eri lailla.

    • vuodolta

      Minustakin valkovuotosi kuulostaa normaalilta, mutta varmuuden saat käymällä lääkärillä tai ainakin käymälläklamydiatestissä terveyskeskuksessa. Tilaat vain ajan terveyskeskuksestasi omalta sairaanhoitajaltasi ja kerrot, että haluat sukupuolitautitesteihin. He ilmoittavat tulokset vain sinulle. Eipä siitä ainakaan haittaa ole, ja sitten saat mielenrauhan.

    • Sign

      http://kutri.net/iblog/C1537542522/E313981955/index.html

      Itse olin kanssa vainoharhaisuuden perikuva ennen kun luin tämän. Kaikki vain loksahti, " tuohan olen minä ". Eli ei hätää, valkovuoto on vähän milloin millaistakin. ( p.s. sori jos tuo ei linkity, mutta copypastea peliin )

      • tätinen

        Testaa itsesi ihmeessä! Minulla todettiin klamydia sain sen poikaystävältäni jolla oli ollut se kauan tietämättään koska se oli oireeton. Myös minulla täysin oireeton. Antibiootti kuurilla hoidettiin tosi helposti ja ilmaiseksi.. Se on harmiton jos sen hoitaa mutta jos sitä ei hoida voi johtaa tytöillä jopa syöpään, eli käy testeissä! Pelkkä virtsanäyte tarvitaan eli ei edes mitään inhottavia verikokeita oteta!


    • Valkovuokko

      Tuon syrjähypyn jälkeen olin raskaustestissä yhtien lääkkeiden takia. Testi ei siis milläänlailla liittynyt seksielämääni, vaan ihotautilääkkeiden saamiseksi jouduin todistamaan, etten ollut raskaana, jotta sain lääkkeet.
      Eli kysyisin, että kun kävin siellä terveyskeskuksessa raskaustestissä, niin kattooko ne samalla sukupuolitaudit, vai pelkästään tuon, että onko raskaana vai ei.
      Että olisi kiva tietää, olisiko ne voineet siellä huomata tuon mahdollisen klamydian, ja ilmoittaa siitä minulle, vai kattooko ne ollenkaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      163
      2571
    2. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      205
      1198
    3. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      113
      1111
    4. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      389
      940
    5. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      299
      933
    6. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      101
      912
    7. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      66
      878
    8. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      62
      855
    9. Kyllä me vaan

      Tykätään toisistamme ❤️ siinä ei ole mitään väärää kenellekään
      Ikävä
      53
      851
    10. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      46
      849
    Aihe