Tupakka pois myynnistä!

Olisiko millään median taholla tai jollain järjestöllä oikeaa tahtoa ja resursseja ryhtyä puhumaan tupakan myynnin lopettamisesta.

Itse ehdottaisin, että vuoteen 2015 mennessä tupakka pois myynnistä koko suomesta ja EU:n alueelta. Lisäksi nikotiinikorvaushoitoihin verovapaus.

Eihän ole mitään järkeä tässä kaksinaismoralismissa, joka vallitsee tupakoinnin ympärillä.

Jos meillä on heroiini kielletty niin miksei tupakkakin voisi olla, koska kummassakin on yhtä paha riippuvuus.

Toinen seikka on jatkuva puhe ilmastonmuutoksesta, joten olisi vähintäänkin kohtuullista ottaa tähän keskusteluun seikka kuinka paljon tupakan viljely vie meiltä sademetsiä. Tupakka ei yksistään siis pilaa ihmisten keuhkoja vaan totaalisesti tuhoaa koko maapallon keuhkoja.

Tässä asiassa ei mielestäni auta yksittäisten tupakoijien syyttäminen vaan yhteiskunnan on tultava vastaan ja lopetettava tämä kaksinaismoraalinen toiminta.

Itse vedän vähintään yhden sätkätopan kahdessa päivässä, joten olen todella kova tupakoitsija. Mutta kaikki lakot ovat loppuneet aina tupakkahyllyn kohdalle.

Pidetään tätä keskustelua yllä ja toivon, että joku media tai yhteisö ottaa asian omakseen.
4259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kuuluu naapurit-palstalle.Siellä on tätä naapurikateutta parhaimmillaan.

Äänestä

Saastuttavat jokaisen kansalaisen hengitysilmaa vauvasta vaariin.Puhdasta ilmaa ei löydy enään kuin jostain syvältä korvesta.

Äänestä
  • Yhdellä reissulla tulee niin paljon saastetta ilmaan, että autolla saisi ajaa vuoden samaan saastemäärään päästäkseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


@ntikom kirjoitti:

Olisiko millään median taholla tai jollain järjestöllä oikeaa tahtoa ja resursseja ryhtyä puhumaan tupakan myynnin lopettamisesta.

Itse ehdottaisin, että vuoteen 2015 mennessä tupakka pois myynnistä koko suomesta ja EU:n alueelta. Lisäksi nikotiinikorvaushoitoihin verovapaus.

Eihän ole mitään järkeä tässä kaksinaismoralismissa, joka vallitsee tupakoinnin ympärillä.

Jos meillä on heroiini kielletty niin miksei tupakkakin voisi olla, koska kummassakin on yhtä paha riippuvuus.

Toinen seikka on jatkuva puhe ilmastonmuutoksesta, joten olisi vähintäänkin kohtuullista ottaa tähän keskusteluun seikka kuinka paljon tupakan viljely vie meiltä sademetsiä. Tupakka ei yksistään siis pilaa ihmisten keuhkoja vaan totaalisesti tuhoaa koko maapallon keuhkoja.

Tässä asiassa ei mielestäni auta yksittäisten tupakoijien syyttäminen vaan yhteiskunnan on tultava vastaan ja lopetettava tämä kaksinaismoraalinen toiminta.

Itse vedän vähintään yhden sätkätopan kahdessa päivässä, joten olen todella kova tupakoitsija. Mutta kaikki lakot ovat loppuneet aina tupakkahyllyn kohdalle.

Pidetään tätä keskustelua yllä ja toivon, että joku media tai yhteisö ottaa asian omakseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu