Lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta!

hartonen

Siis raamatun perustotuus on aivan SELVÄ JA SE SANOO ETTÄ:

"syntinen sinä olit jo syntyessäsi ja synnin alaisuuteen sinä kuuluit jo kohdusta alkaen"

Siis mikään muu Raamatunkohta ei saa olla ristiridassa tämän hyvin yksiselitteisen kohdan kanssa jos haluamme pitää kiinni siitä että raamattu on Jumalan sanaa ja siis johdonmukainen myös sanomassaan.

Se että kirjoitetaan että:

"lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta"

halutaan PAINOTTAA SITÄ ETTÄ NS. LAPSENMIELISTEN ON JUMALAN VALTAKUNTA!!! Tunnetusti lapset uskovat herkästi asiat kyseenalaistamatta niitä liikaa. Lapset luottavat helposti siihen että ISÄN SANAT OVAT OIKEIN JA TOTUUS. Sanonnalla halutaan painottaa siis sitä että TÄLLAINEN LAPSENMIELINEN LUOTTAMUS JA USKO MYÖS TAIVAALLISEEN ISÄÄMME AIKUISILLA KOITUU PELASTUKSEKSI!!!!!

Täytyy kertakaikkiaan ymmärtää se että VAIN USKON KAUTTA JEESUKSEEN VOI TULLA VANHURSKAUS!!! EI MITENKÄÄN MUUTEN!! Tämä on raamatun selkeä johdonmukainen ilmoitus ja tähän ei voi lisätä yksinkertaisesti mitään poikkeuksia!! MUUTEN OPPIMME KAATUU! Se olisi yksinkertaisesti vaarallista raamatun kokonaistulkinnan kannalta.

En voi millään käsittää miten joku voi tulkita "lasten kaltaisuuden" niin että LAPSET OVAT SYNNITTÖMIÄ!!! TÄYSIN KÄSITTÄMÄTÖN RISTIRIITA RAAMATUN MUUN ILMOITUKSEN KANSSA!!!

En ollut koskaan edes ajatellut asiaa noin olen koska on ollut niin suuri varmuus että kyseinen kohta haluaa painottaa sitä että LAPSENMIELINEN USKO ON SE MITÄ HAETAAN TAKAA!!

Luotetaan ja uskotaan Jumalaan ja hänen Poikaansa siis tällaisella "sinisilmäisellä ja lapsenmielisellä" uskolla epäilemättä vaikka järki puhuisi joskus toisin ja "kieltäisi" uskomasta! Tämä usko TUO PELASTUKSEN!!!! KIITOS HERRALLE!! TÄSTÄ KYSEISESSÄ RAAMATUNKOHDASSA ON KYSYMYS.

21

386

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koko ajatus

      Tuo on totta, että kaikki syntyy synnin alle ja ovat syntisiä jo sikiämisestä alkaen. (Ps.51:7) Katoavasta miehen siemenestä ei synny mitään katoamatonta.

      Raamatun mukaan lapsenkin on otettava vastaan Jumalan valtakunta. Isä, Poika ja Pyhä Henki.

      Jeesushan sanoo, että lapsenkin on ensin otettava vastaan Jumalan valtakunta, vasta sitten se on lapsella. Sen jälkeen, kun lapsi on ottanut vastaan Pyhän Hengen lahjan, lapsella on Jumalan valtakunta asuvaisena sisällä. Sillä kaikki, joita Jumalan henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.

      Lapsen ei tarvitse ensin tehdä syntiä, josta sitten voisi tehdä parannusta synneistä kasteen ehtona. Ei niin. Lapsi on heti valmis sellaisenaan ottamaan vastaan kasteessa Jumalan valtakunnan. "Mutta jolla ei ole Kristuksen henkeä, se ei ole hänen omansa." (Room.8:9).

      "Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta. Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle."

      Uuden liiton aikana Jeesuksen "kosketus" lapselle tapahtuu kristillisessä kasteessa nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, jonka Jeesus asetti ja valtuutti opetuslapsensa suorittamaan viimeisinä sanoinaan ennen taivaaseenastumistaan.
      Matt.28:19-20

      • olettamuksia

        Mistä sinä tiedät, että lapsi ottaa vastaan Pyhän-
        Hengen lahjan?
        Vauvan itkustako?

        Vauva EI OTA VASTAAN MITÄÄN ulkopuolelta tehtyä
        seremoniaa. Älä kuvittele omiasi.

        Vauva on täysin tiedoton siihen, mitä hänelle tehdään. Ei pane vastaan eikä ota vastaan.

        Miksi ette salli lasten olla Jeesuksen tykönä, vaan riistätte heidät vaatimalla heille kastetta?
        Jeesus ei kastanut yhtään vauvaa vaan ainoastaan
        siunasi heidät.
        Miksi sama käytäntö ei kelpaa teille?

      • ajankohta
        olettamuksia kirjoitti:

        Jeesuksen "kosketus" lapsille tapahtui vanhan liiton aikana. Jeesus ei kastanut niitä vanhempiakaan, jotka veivät estelyistä huolimatta lapsiaan saamaan Jeesuksen yliluonnollista kosketusta. Kyse ei ollut mistään kastetilanteesta ollenkaan.Jeesuksella oli eläissään maan päällä valta antaa syntejä anteeksi ja parantaa sairaita.

        Kristillinen kaste on uuden liiton merkki ja sinetti, joka alkoi vasta helluntaina.
        "silloin te saatte Pyhän Hengen lahjan" te ja teidän LAPSET (Apt.2)
        ________

        Miksi epäilet lapsen kykyä ottaa vastaan Pyhä Henki?

        Johannes oli täytetty Pyhällä Hengellä jo äitinsä kohdussa ja uskoi.

        44 Sillä katso, kun sinun tervehdyksesi ääni tuli minun korviini, hypähti lapsi ilosta minun kohdussani.
        45 Ja autuas se,JOKA USKOI, sillä se sana on täyttyvä, mikä hänelle on tullut Herralta!"

        "Mutta Hengen hedelmä on...ILO" (Gal.5:22)

      • harhassa
        ajankohta kirjoitti:

        Jeesus kastoi opetuslastensa välityksellä niitä, jot
        ka uskoivat häneen. Joh 4:1

        Perehdy välillä Raamattuunkin. Silloin ei tarvitse
        mennä harhaan.

      • uusi liitto
        harhassa kirjoitti:

        Jeesus kastoi opetuslastensa välityksellä niitä, jot
        ka uskoivat häneen. Joh 4:1

        Perehdy välillä Raamattuunkin. Silloin ei tarvitse
        mennä harhaan.

        Jeesuksen eläissä ei voitu vielä ketään kastaa Jeesuksen ylösnousemusruumiin osallisuuteen. Kristillinen kaste on uuden liiton merkki ja sinetti. Vedestä ja Hengestä syntyminen.

        "Vai ettekö tiedä, että ME KAIKKI, JOTKA OLEMME KASTETUT Kristukseen Jeesukseen, OLEMME HÄNEN KUOLEMAANSA KASTETUT?" (Room.6:3)

        1. Piet. 3:21

        Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, [Ef. 5:26; Hepr. 10:22]

        ...

        Paavalikaan ei hyväksynyt Johanneksen kastetta kristilliseksi kasteeksi. Miehet piti kastaa kristillisellä kasteella uuden liiton aikana, jotta he syntyivät vedestä ja Hengestä.

        Paavali Efesoksessa
        1 Apolloksen ollessa Korintissa Paavali vaelsi ylänköseutujen halki ja tuli Efesokseen. Hän tapasi siellä muutamia opetuslapsia [Ap. t. 18:24]
        2 ja kysyi heiltä: "Saitteko Pyhän Hengen, kun tulitte uskoon?" "Emme me ole kuulleetkaan mistään Pyhästä Hengestä", nämä vastasivat. [Joh. 7:39; Ap. t. 2:38, 10:44]
        3 "Millä kasteella teidät sitten on kastettu?" kysyi Paavali. He vastasivat: "Johanneksen kasteella." [Ap. t. 1:5 ]
        4 Silloin Paavali sanoi: "Johannes tosin kastoi vedellä parannukseen, mutta hän kehotti ihmisiä uskomaan toiseen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, Jeesukseen." [Matt. 3:11 ]
        5 Tämän kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen,
        6 ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, Pyhä Henki tuli heihin ja he puhuivat kielillä ja profetoivat. [Ap. t. 8:17, 9:17]
        7 Heitä oli arviolta kaksitoista miestä.

      • muuta, kuin
        uusi liitto kirjoitti:

        kopioida noita samoja vääriä tulkintojasi Raama-
        tusta?

    • tarkkaan

      Onko tappaminen syntiä, älä tapa käskyn valossa?

      Jos on niin älä tule opettamaan meille murhaajan, murhauttajan ja murhaajia tulevan oppeja muustakaan asioista saatanallisesti.

      Jos tappaminen ja tapattaminen ei ole syntiä mielestäsi niin olet saatanaa jumalana palveleva.

      Jumalan ja Jeesuken tahdon tunnemme ja kristinuskon herran, herra saatana tiedämme kristinuskon jumalaksi.

      • kiinnostaa.

        helluntailainen?

      • ja en...
        kiinnostaa. kirjoitti:

        helluntailainen?

        en ole ja en tule minä palvelen kykyjeni mukaan Jumalan ja Jeesuksen tahtoa joka uskossa olevilta väärennetyä raamattua lukevilta puuttuu.
        Jumalan ja Jeesuksen tahdon Tietous on varmuutta.
        Kristinuskon usko on vain luuloa saatanaa jumalaksi, sen historiakin osoittaa.

    • ML213

      Täytyy kertakaikkiaan ymmärtää se että VAIN USKON KAUTTA JEESUKSEEN VOI TULLA VANHURSKAUS!!! EI MITENKÄÄN MUUTEN!! Tämä on raamatun selkeä johdonmukainen ilmoitus ja tähän ei voi lisätä yksinkertaisesti mitään poikkeuksia!! MUUTEN OPPIMME KAATUU! Se olisi yksinkertaisesti vaarallista raamatun kokonaistulkinnan kannalta.

      En voi millään käsittää miten joku voi tulkita "lasten kaltaisuuden" niin että LAPSET OVAT SYNNITTÖMIÄ!!! TÄYSIN KÄSITTÄMÄTÖN RISTIRIITA RAAMATUN MUUN ILMOITUKSEN KANSSA!!!
      --------------
      Todella, tuon kirjoituksen alkuosa sisältää totuuden.

      "Täytyy kertakaikkiaan ymmärtää se että VAIN USKON KAUTTA JEESUKSEEN VOI TULLA VANHURSKAUS!!! EI MITENKÄÄN MUUTEN!! "

      Usko Jeesukseen on uskominen Raamatun ilmoitukseen.Miten ihmeessä vauva voi uskoa Raamattuun, - huomioiden hänen kehityksensä.

      Tässä on se taikuuden ilmentymä Luterilaisuudessa.

      Tutkippa vauvaa ja hieman varttuneempaa lasta mitä syntiä hän mahdiollistuu tekemään.Lapsi on sanattoman viestinnän ja ympäristön hoivan varassa.

      Huomioi miten tällä taikuudella vesität ihmisen ongelmoitumisen ja erikoisesti miten ihminen paranee aikuisuudessaan.

      Kysynkin sinulta: Uskotko sellaiseen asiaan, jota et ole kuullut etkä siis tiedosta mihin uskoa.Vauvan tila on tämä.Hän ei kykene tiedostamaan Raamatun asioita, mikä edellyttäisi uskon Jeesukseen.

      Niin, on aivan taikuutta ajatella miten vauva tietäisi Raamatun asiat.Jos todella näion olisi, niin evankeliointi maailmassa olisi turhaa.

      Ihmiset tietäisivät Raamatussa ilmenevän pelastuksen kuulematta koko asiaa.

      Usko Jeesukseen/Jumalaan ilmentyy juuri tiedostamalla Raamatussa olevat asiat ja uskomalla ne.
      Toisaalta uskoa vaatii jo ettei Jumalaa ole.Tämäkin on uskoa.Koko ihmisen käyttäytyminen perustuu asioiden uskomiseen, joita hän toteuttaa tai on suuntautumassa toteuttamiseen.

      • Jumalan teko

        Usko Jeesukseen on uskominen Raamatun ilmoitukseen.Miten ihmeessä vauva voi uskoa Raamattuun, - huomioiden hänen kehityksensä.
        .....

        Sydämen usko on hengellinen asia. Usko on aina Jumalan teko. Ei ihmisen älyllinen suoritus.

        "Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt".

        Raamatun mukaan kaikista pienin lapsi "brefos" on uskon esikuva. Brefos tarkoittaa vastasyntynyttä vauvaa. Samaa sanaa käytetään myös sikiöstä.

        Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.

        Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen.

        Hänen olisi parempi, että myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen, kuin että hän viettelee yhden näistä pienistä.

        Johannes uskoi jo äitinsä kohdussa.

        44 Sillä katso, kun sinun tervehdyksesi ääni tuli minun korviini, hypähti lapsi ilosta minun kohdussani.
        45 Ja autuas se,JOKA USKOI, sillä se sana on täyttyvä, mikä hänelle on tullut Herralta!"

      • ML213
        Jumalan teko kirjoitti:

        Mutta, mistä usko tulee.Uskohan tulee kuulemisesta eli tämä on ikään kuin alkutekijä mihin ihminen uskoo.

        Jeesukseen uskohan tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanasta.Tämäkin uskonalkutekijä ilmentää ihmisen kehitystason.

        Jos minä puhuisin jonkun asian jollain vieraalla kielellä, jota et ymmärrä, niin sinä et kykene uskomaan asiaan mistä kerron.Ihmisen on ymmärrettävä asia, johon hän mahdollistuu uskomaan.Eihän aikuisetkaan ihmiset usko Jeesukseen vaikka kuulevat ja ymmärtävät asian.

        Itseäni harmittaa tässä "taikuuden omaisessa" uskossa se, ettei kuulija ymmärrä minkä mahdollisuuden Raamatun sisältö voi ihmiselle antaa.

        On aina huomioitava, miten ihmisen käyttäytyminen perustuu asioiden/tekijöiden uskomiseen.Taas ihminen mahdollistuu ongelmoitumaan jos hän uskoo vääriin asioihin.

        Koko Jeesuksen antama rauha ja lepo ja tasapainoinen elämä perustuu Raamatussa olevien mielikuvien uskomiseen.Siis todelliseen uskomiseen sydämmentasolla.Tämä muuttaa ihmisen sydämentilan (alitajunnan) ja siten koko ihmisen käyttäytymisen mielenlaatuineen.
        Siis ihmisen, joka uskoo Jeesukseen on ymmärrettävä asia mihin ojentautuu.Uskohan on luja luottamus ja ojentautuminen mikä ei näy.Ojentautuminen Raamatun mukaisiin mielikuvia kohti.Mielenuudistus.

        Ihmettelen, miksi ihmeessä vauva ei saa kasvaa siihen ikään, jolloin hän mahdollistuu ottamaan Raamatussa ilmetyvän uskon vastaan.......ja erikoisesti siinä vaiheessa, ketkä ikinä Herra meidän Jumalamme kutsuu.

        Kaikki ihmisethän ei ota vastaan Jumalan tahtoon uskomista, vaikka Jumala heitä kutsuisikin.Niin, ei ihmiset vauvakastamisella tule uskoon, eikä kastamalla aikuisuudessaan.Sydämentasolla oleva usko muuttaa ihmisen arkikäyttäytymisen.

        Niin, todella lapsen viettelemisestä pitäisi tänä aikana olla erikoisesti huolissaan.Lapsia vietellään Joulupukista aina evoluutioon asti.Esim. 6-vuotias poikani toissa päivänä kysyi:Olenko minä ollut apina joskus.Oli kuunnellut kouluikäisten lapsiemme keskustelua ihmisen syntyperästä.Evoluutio on tämän päivän usko ihmisen synnystä koulumaailmassakin.

      • Jumalan teko
        ML213 kirjoitti:

        Jeesus on uskon alkaja ja sen täydelliseksi tekijä.

        ei liha voi uskoa, niinkuin Hengellä täytetty uskoo hengellään, sydämen uskoa ei voi olla irrallaan Sanasta. Raamatussa "sydän" on usein synonyymi hengen kanssa.

        Johannes uskoi jo kohdussa

        44 Sillä katso, kun sinun tervehdyksesi ääni tuli minun korviini, hypähti lapsi ilosta minun kohdussani.
        45 Ja autuas se,JOKA USKOI, sillä se sana on täyttyvä, mikä hänelle on tullut Herralta!"

        "Mutta jolla ei ole Kristuksen henkeä, ei ole hänen omansa" (Room.8:9)

        "Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana." uskon syntyminen on Jumalan luomistyö ihmisessä

        Kasteeseen liittyy aina Kristuksen sana.

        Room. 10:18

        Mutta minä kysyn: eivätkö he ole kuulleet? Kyllä ovat: "Heidän äänensä on kulkenut kaikkiin maihin, ja heidän sanansa maan piirin ääriin".

        Jos evankelista menisi Afrikkaan ja puhuisi Suomen kieltä eläessään arkeaan siellä ja kastaessaan lapsia/vauvoja.Olisiko kastetut uudestisyntyneitä eli uskossa Jeesukseen.

        Lapsikasteessahan on sama tilanne ajatellen lapsen tilaa.

        Varmaan olemme samaa mieltä, ettei ihminen mahdollistu etsikkoaikaan/Jumalan kutsuun ilman Pyhän Hengen osallisuutta.Pyhä Henki on aina läsnä, missä uskoon liittyvät tekijät ovat.Sanan kylväminen ja vastaan ottaminen on jo Pyhän Hengen vaikutusta, vaikka Sanan kylvämisen kohteena oleva ihminen on lihallinen ihminen mieleltään.

      • hartonen

        Milloin lapsesta tulee sitten syntinen? Et hyväksy psalmin opetusta! Eli et hyväksy raamattua.

      • hartonen

        EN KYLLÄ KÄSITÄ MITEN TÄSTÄ PÄÄDYT SIIHEN ETTÄ LAPSI EI OLISI SYNTINEN????!!

        Psalmi 51

        Minä tunnustan syntini
        1 -- 2
        Laulunjohtajalle. Daavidin psalmi, profeetta Natanin käytyä hänen luonaan sen vuoksi, että hän oli koskenut Batsebaan.
        3 Jumala, ole minulle armollinen hyvyydessäsi,
        pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden.

        4 Pese minut puhtaaksi rikoksestani
        ja anna lankeemukseni anteeksi.
        5 Minä tiedän pahat tekoni, minun syntini on aina minun edessäni.

        6 Sinua, sinua vastaan olen rikkonut,
        olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi.
        Oikein teet, kun minua nuhtelet,
        ja syystä sinä minut tuomitset.

        ****
        7 Syntinen olin jo syntyessäni,
        synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun.
        ****

        8 Mutta sinä tahdot sisimpääni totuuden -- ilmoita siis minulle viisautesi!

        9 Vihmo minut puhtaaksi iisopilla
        ja pese minut lunta valkeammaksi.
        10 Suo minun kuulla ilon ja riemun sana,
        elvytä mieli, jonka olet murtanut.
        11 Käännä katseesi pois synneistäni
        ja pyyhi minusta kaikki pahat tekoni.
        12 Jumala, luo minuun puhdas sydän
        ja uudista minut, anna vahva henki.
        13 Älä karkota minua kasvojesi edestä,
        älä ota minulta pois pyhää henkeäsi.
        14 Anna minulle jälleen pelastuksen riemu
        ja suo minun iloiten sinua seurata,
        15 niin opetan tiesi sinusta luopuneille,
        ja he palaavat sinun luoksesi.
        16 Jumala, pelastajani,
        päästä minut verivelasta,
        niin minä riemuiten ylistän hyvyyttäsi.
        17 Herra, avaa minun huuleni, niin suuni julistaa sinun kunniaasi.

        18 Jos toisin sinulle teurasuhrin,
        se ei sinua miellytä,
        polttouhriakaan et huoli.
        19 Murtunut mieli on minun uhrini, särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala.

        20 Osoita Siionille laupeutesi
        ja rakenna jälleen Jerusalemin muurit!
        21 Silloin otat taas vastaan määräuhrit, ja alttarille tuodaan teurashärät.

      • ML213
        hartonen kirjoitti:

        Itseäni tässä roblematiikassa kiinnostaa ainoastaan ihmisen uudestisyntyminen.Itse kaste tapahtumana ei liiemmin kiinnosta.

        Totean näin lyhyesti, miten lapsen tilaa ja kehitystä ei huomioida riittävästi.Vauvan/lapsen ei anneta kehittyä siihen kehitystasoonsa, jolloin ....Herra meidän Jumalamme kutsuu.

        Samoin jo nyt Ruotsissa suunnitellaan lapsien koulun aloittamista jo 6- vuotiaina.Tämäkin villitys on kohta meidänkin ovien edessä.Mikä ihmeen kiire on aikuisilla ihmisillä ohjaamaan lasta tilanteisiin, johon hänen kehitystasonsa ei ole valmis.

        Painotan, miten on sama kastetaanko vauvat vai ei.Jumala kuitenkin kutsuu heitä Jumalan säätämänä aikana kuten ihmisten elämän muutoksista tämä voidaan ilmentää.

        Niin, aikuinen ihminenkin voi elää syntielämää, jopa vuosikymmeniä, ilman Jumalan kutsua.Eräänä päivänä Jumala viisaudessaan kutsuu,- ohjaa hänet etsikkoaikaansa, jolloin hän mahdollistuu uudestisyntymään.

        Huomaa PS 51:ssä aikuinen ihminen seurustelee Jumalan kanssa.Siis tietoisista kokemusperäisistä asioista,- rikoksistaan Jumalaa vastaan.
        --------------------

        "Syntinen olin jo syntyessäni,
        synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun."
        ----

        Tuon asian ymmärrän geneettseksi perimäksi langenneesta ihmisestä eli me kaikki kannamme langenneen ihmisen geneettistä "kartastoa" eritasoiseti.Lihallinen ihminen.

        Niin, mitä eroa taas on genetiikan kantamisella eli ihmisellä on jo kohdussa ollessaan valmius tehdä syntiä.

        Itse miellän tämän tilan valmiudeksi, jota tukee vahvasti lapsen/vauvan kehitys.Vauva ei mielestäni missään muodoin voi tehdä syntiä.

        Tietysti, jos tämä valmiustila nähdään synniksi, jota se toisaalta onkin.Mutta, tämäkään tila ei vaikuttanut Jeesuksen asenteisiin suhteessa lapsiin.Jeesus piti lapsia sellaisenaan jo esikuvina aikuisille.

        Muuten tähän Jeesuksen käyttäytymiseen ja reagointi tapoihin perustan näkemykseni, miten lapsen kehitystason huomioiden, niin he ovat "vielä" Jumalalalle kelpaavia sellaisenaan.

        Tämän genetiikan aktivoitua ihmisen kehityksen vaiheissa, niin kaikki ihmiset joutuvat rukoilemaan Jumalaa psalmi 51 mukaan.Genetiikka on aktivoitunut valmiustilasta käyttäytymiseksi, joka aina ongelmoittaa ihmistä.

        Huomioippa lapsen/vauvan hedelmät.Siis käyttäytymisen reagopimistapoineen.Hänessä ei ilmenny syntikäyttäytyminen.
        Aikuisessa ihmisessä tämä ilmentyy erittäin selkeästi.

        Niin, uudestisyntyminen vaikuttaa just tähän ihmisen käyttäytymiseen mielenuudistuksen takia.Miksi lapsikastetuissa tätä uudistusta/hedelmiä ei ilmenny.He elävät kuin normaalit ihmiset lihallista elämää.Eivät siis pyrikkään Hengellä kuolettamaan lihan tekoja.

        Ihmisen käyttäytyminen /hedelmät paljastavat sydämmentilan.Sanoillamme me voimme rakennella teorioita, mutta mielikuvat, jotka ohjaavat ihmisen käyttäytymistä,- paljastaa kaiken.

        ---------
        Niin, lapsella on valmiustila (kehittymätön laajuudessaan) tehdä syntiä, mutta rajallisuudesta johtuen lapsi ei tee syntiä.

        Mielestäni tämä sopii erikoisen hyvin, miksi meidänkin aikuisten ihmistenkin tulee olla lapsen kaltainen.
        Vaikka meillä on valmius tehdä syntiä, niin me tietoisesti valvomme, ettemme aktivoi tätä reaktiota/käyttäytymistä.
        Jos me teemme syntiä, niin me ei eletä synnissä.Me kaihdamme sitä käyttäytymistä, jossa langenneen ihmisen genetiikka on aktivoituneessa tilasssa.Hengellä kuoletamme tämän tilan.

        Lapsen tilahan on just tätä.Hän on kykenemätön vielä tekemään syntiä.Ei ymmärrä koko synnin päälle mitään.Voi olla alaston, vaikka "Kuopion torilla", tiedostamatta alastomuuttaan.Aivan kuin paratiisissa.Turmeltuneisuuden tultua "julki", ihminen lymysi ja alkoi "vaatettaa" alastomuuttaan.Tiedostaa syntisyytensä eli rikoksensa Jumalaa kohtaan.Tajunnan laajentuminen.

    • ML213

      En voi millään käsittää miten joku voi tulkita "lasten kaltaisuuden" niin että LAPSET OVAT SYNNITTÖMIÄ!!! TÄYSIN KÄSITTÄMÄTÖN RISTIRIITA RAAMATUN MUUN ILMOITUKSEN KANSSA!!!
      ----------
      Jos tarkoin tutkii varhaislapsuudessaan olevan lapsen käyttäytymistä, niin hänen käyttäytymisensä on todella laajasti saman suuntainen kuin ihmisen ennen lankeemusta.Itse miellän, ettei langenneen ihmisen perimä,- geneettisyys ole aktivoitunut.

      Tämä "syntisyys" on ikään kuin valmiustilassa.Tästä syystä Jeesus näytteli lasta kuin aarretta kansan keskuudessa aikuisille ihmisille.

      Kun ihminen/lapsi alkaa kehittymään, niin todistettavasti havitsee miten lapsessa alkaa aktivoitua Raamatussa ilmoitetun langenneen ihmisen mielikuvat.Tämä on jo ihmeellinen tekijä.

      Kun lapsi kasvaa yhä aikuisemmaksi, niin hän tekee reippaasti synnintekoja.Sanoin ja teoin.

      Kun tämän ihmisen sydämmeen on kylvetty siemen, niin tämä siemenen vaikutus aktivoituu ihmisen ollessa etsikkoaikanaan eli silloin kun ......Herra meidän Jumalamme kutsuu.

      Eli Jumala odottaa ihmisen tulevan siihen kehitysvaiheeseen, jolloin kylvetty siemen Sana vaikuttaa hänessä.

      Niin, Jeesus puhui ja tiedosti miten valmiita lapset ovat Jumalalle.Missään kohdin Jeesus ei edellyttänyt mitään lapselle tehtäväksi.Siunasi heitä mm.

      Samoin Jeesuksen opettama ihmisen uudestisyntyminen on vain mahdollista aikuisuudessa olevalla ihmisellä.Raamatun muuttava/uudistava voima perustuu just kokemusperäiseen vastaan ottamiseen ja uskomiseen mitä Raamatussa kehoitetaan.

      Ihminenhän uskoessaan Raamatun mielikuvat, niin ikään kuin vaihtaa vanhat mielikuvansa uusiin.Mielen uudistus.Tämä , uskominen Raamatun mielikuviin muuttaa ihmistä.Vauvalle tämä on aivan mahdoton tehtävä.

    • ML213

      En voi millään käsittää miten joku voi tulkita "lasten kaltaisuuden" niin että LAPSET OVAT SYNNITTÖMIÄ!!! TÄYSIN KÄSITTÄMÄTÖN RISTIRIITA RAAMATUN MUUN ILMOITUKSEN KANSSA!!!
      ---------
      Voi olla väärä foorumi pohtia miten lapsenkehitys alkaa synnittömyydessä/viattomuudessa.Tämän asian voi jopa todistaa, jos oivaltaa kokonaisuuden ihmisen kehityksestä.

      Niin, kärsin aikoinaan puhehäiriö Änkytyksestä, joka on geneettinen ilmentymä, joka aktivoituu puhehäiriöksi ympäristö tekijöiden kautta jne...

      Olen "paneutunut" tähän roblematiikkaan erittäin tiiviisti aina ihmisen puheen kehityksestä alkaen.

      Huomioikaapa miten lapsi puhuu sujuvasti monta vuotta, mutta n 3........6- vuoden iässä lapsen puhuminen muuttuu.Lähes kaikki lapset änkyttelevät genetiikasta riippuen.Siis yksilöllisesti.

      Tämä sujuvapuheinen vaihe ihmisen elämässä on just sitä ennen lankeemusta olevaa jaksoa.Kun lapsen kehitys etenee, niin hänen hahmottamiskyky ja asioiden päättelykyky laajenee.Siis tajunta asioista laajentuu.Tämä epävarmentaa lasta, joka just ilmentyy änkytyksenä lapsella.

      Jos ympäristö on vielä epävarmuutta aktivoivaa, niin lapsen änkytys jatkuu ja hän ei pääse kehittymään puhumisensa "herraksi". jne......

      Jos kuka ei minua usko, niin kysäiskääpä Neuvolasta lapsen puhumiseen liittyviä asioita.Lapsi todella muuttuu määrätyssä iässä ja se langenneen ihmisen geneettisyys alkaa aktivoitua ja ongelmpoittaen ihmisen.

      Niin, harmittaa kun nykyään ei huomioida ihmisen ongelmoitumisessa geneettisiä,- langennen ihmisen vaikutusta.Painotus on liiaksi ympäristö tekijöissä.Ympäristötekijät kyllä todistettavasti aktivoivat kielteisen genetiikan.

      • ML213

        Ajatellen tätä aikaa, missä elämme, niin olisi hyvä pohtia.Onko ihmisen kehityksellä,- Jumalan luomalla ja suunnittelemalla ihmisellä ja Raamatun ilmoituksella mitään yhteistä.

        Olen tavannut ihmisiä, jotka eivät hyväksy ihmisen kehitykseen liittyviä tekijöitä/havaintoja ja Raamatun ilmoitusta rinnastettavaksi.

        Jos näitä tekijöitä ei voida yhdistää, niin Jumala ei ole luonut ihmistä, vaan evoluutio on todellisuutta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    9. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe