Te joille on tehty rintojen kohotus, kertokaa kokemuksia. Missä teitte, millaista oli työnjälki ja paljonko maksoi? Onko nuo Tallinnan puolella tehtävät laadultaan millaisia? Kun ei noista nettisivuista ota selvää, kun jokainen tietty kehuu itseään ja näytillä on vain ne kauniit ja hyvät kuvat. Ja sitten tuo hinta, mikä on todellinen kustannusten määrä, alkaen ihan ensimmäisestä kartoituskäynnistä viimeiseen tarkistukseen. Ja tehdäänkö noita leikkauksia muualla kuin isoimmissa kaupungeissa ja mikä se taso ja työnjälki silloin on??
Rintojen kohotus
Siiselikissa
51063
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
silikonit 1.5 vuotta sitten Helsingissä, Siluetissa.
Tästä on muistaakseni 8v. aikaa, kun kävin Tallinnassa Cristinas Clinic:lla laitattamassa silikonit. Yhden yön vietin klinikalla tarkkailussa toimenpiteen jälkeen.
Kaikki meni hyvin ja olen vieläkin erittäin tyytyväinen tulokseen ja palveluun.
Eli voin suositella. Hintaa silloin oli muistaakseni vähän alle 15000mk eli alle 2500€.
onko kukaan tehnyt rintojen kohotusta ilman implantteja. itse haluaisin jonkin verran piennennystä. tiedän ettei sitä voi paljoa tehdä kohotuksessa mutta onko kokemuksia?
75D/DD en missään nimessä halua isompia. mietin kumpi parempi isoille roikkurinnoille, kohotus vai piennennys.
ei ap
Täällä on aiheesta aiemmin ollut monia ketjuja, luepa niitä. Mulla melkein sama koko, 70D/DD. Suunnitteilla myös kohotus eli ripustus (ei siis suurennus, niinkuin edelliset käsittivät)ja samalla pienennys, mutta saan pian toisen lapsen, joten ei ihan vielä ajan kohtaista. Rinnat kuitenkin ovat liian suuret ja riippuu reippaasti, ehkä toisen vauvan imetyksen jälkeen vielä lisää. Jos pienempiä haluat, on varmasti tosi viisas ratkaisu samalla pienentää, koska ovat sitten kevyemmät ja eivät ala niin herkästi uudelleen riippua. Samoilla arvillahan nuo menee molemmat, kohotus ja pienennys.
olen lukenut aloituksia aiheesta en ketjuja!
kohotuksesta tein itsekkin kerran aloituksen mutta se ei tarkoita että siihen vastattaisiin. onko se sitten sitä ettei kohotuksia ole tehty yhtä paljon kun esim. pienennyksiä. kumminkaan en ole vielä kuullut kokemuksia kohotuksesta ilman implantteja. olis vain kiva kuulla, vaikka se ei vaikutakkaan ratkaisuuni koska se on tehty.