Liito-oravan hinta.
Hankkeen positiiviset vaikutukset ovat lyhyesti:
* Riittävä ja yhtenäinen palvelutaso taataan kotimaan kuljetuksille, henkilöauto- ja joukkoliikenteelle sekä samalla ulkomaankaupan ja kansainvälisen liikenteen tarpeisiin.
* Tukee koko Lounais-Suomen sekä Turun, Salon ja Lohjan kasvukeskusten kehitystä sekä niiden yhteyksiä pääkaupunkiseutuun.
* Kymmenessä vuodessa vältytään n. 250 henkilövahinko-onnettomuudelta, joissa kuolisi noin 50 ihmistä.
* Pohjavesien pilaantumisriski pienenee merkittävästi ja melualueilla (yli 55 dB) asuvien ihmisten määrä vähenee noin 1800 ihmisellä. Loma-asuntojen melutilanne muuttuu nykyisestä, mutta tilannetta on lievennetty tehokkaalla ja laajalla meluntorjunnalla.
* Saadaan koko Turku-Helsinki-tieyhteyden hyödyt tehokkaasti käyttöön.
* Nykyisten teiden varrella asuinmukavuus ja taajamakuva paranevat.
Hankkeen negatiiviset vaikutukset ovat lyhyesti:
* Tie leikkaa merkittäviä luontoaluekokonaisuuksia, muuttaa luonnonmaisemaa sekä kulttuurimaisema-alueita. Vaikutuksia on lievennetty tehokkaasti tunneleilla, tien sijoittamisella sekä maisema- ja vihersilloilla.
* Tien rakentaminen heikentää liito-oravien elinolosuhteita. Tie ei kuitenkaan heikennä niiden suotuisan suojelun tasoa alueella, ja ympäristöviranomaisten lupa on saatu.
http://www.tiehallinto.fi/e18/

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.