Voisiko joku kertoa todellisen syyn

Teloitukseen! En ole havainnut tuossa Jeesuksen tuomiossa mitään ihmisten pelastukseen viittaavaa. Syytteet Jeesuksen tuomioon ovat sabatin rikkominen ja toinen syyte, että hän on sanonut olevansa Jumalan poika, Joten näiltä tiimoilta emme näe mitään meidän pelastus teoriaa, vaan aivan rikollisena tuomitun miehen tarinan. Hänhän yritti vain puhdistaa Isänsä antamat asetukset kuten asiat pannaan hänen sanomikseen. Itse asiassa tämä sapatin puhdistus oli Jeesukselle melko kallis hintainen työ. Aivan turhaan; Eivät kristityt enää viimeisten Apostolien jälkeen enää paljoakaan muistaneet sitä minkä takia Jeesus itse asiassa oli antanut henkensä. Sanalle se on täytetty meidän täytyy käyttää mielikuvitusta, mikä on täytetty.
Miksi Evankeliumien kirjoittaminen on tapahtunut 43- 45 vuotta kuoleman jälkeen?
184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

koko Raamatun, et kyselisi tuollaisia.

VT:n aikoihin synnit sovitettiin eläinuhreilla ja niitä uhreja oli jatkuvasti suoritettava uudelleen ja uudelleen, eikä eläimen veri voinut anteeksiantoa saada aikaan, synnit vain "peitettiin". Jumala lähetti oman poikansa ihmisen muotoon tänne, jotta lunastus synneistä sataisiin aikaan. Jeesus uhrasi itsensä maailman puolesta, eli Jumala sovitti maailman syntivelan itsensä kanssa! Jeesus Kristus maksoi siis kuolemallaan ihmisten syntivelan. Osti ihmiskunnan omakseen saatanan vallasta verellään.
Ihmiskunta oli siis saatanan omistuksessa ennen lunastusta.
Se on täytetty, ei ole oikein käännetty. Se kuuluu alkuperäistekstin mukaan näin; Jeesus täydensi lain.
Jeesus Kristus eli täydellisesti Mooseksen, Siinailla saadun Jumalan lain mukaan ja täydensi elämällään ja esimerkeillään siitä puuttuvat asiat.
Tämän täydellisyyden vuoksi vain Hän oli riittävä uhri Jumalan mielestä maailman syntien sovittajaksi. Kun Jeesus oli täysin synnitön, Hänen päälleen saattoi laittaa koko maailman synnit.
Pelastus tarkoittaa siis sitä, että Se syyttömyys joka Jeesuksella oli, luetaan meidän hyväksemme, jotka uskomme Kristukseen ja saamme siitä syystä syntimme anteeksi ja pelastumme taivasten valtakuntaan. Ilman anteeksiantoa uskon kautta Jeesukseen ihminen on siis kadotettu.
Pelastus tulee siis uskosta Jeesukseen ja tietenkään emme saa enää syntiä tehdä (tahallaan).
Anteeksianto koskee siis ensisijaisesti ennen uskoa tehtyjä syntejä, niistä ei enää tuomita ja sitten tulee elää pyhitettyä elämää Jeesuksen Kristuksen yhteydessä. Jesus Kristus on PELASTUS!

Enää ei tarvita jokavuotisia uhreja syntien peittämiseksi, poisviemiseksi, Jeesus on yhdellä ainoalla uhrilla kaiken sovittanut.

Jos Jumala ei olisi tätä pelastussuunnitelmaa tehnyt, saisimme edelleenkin katkoa kurkkuja elukoilta syntien "peitoksi"! Ja sitäpaitsi elukan veri ei voinut saadaa siis aikaan lunastusta, siihen tarvittiin ihmiseksi tullut Jumala!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jeesuksen ? kirjoitti:

Teloitukseen! En ole havainnut tuossa Jeesuksen tuomiossa mitään ihmisten pelastukseen viittaavaa. Syytteet Jeesuksen tuomioon ovat sabatin rikkominen ja toinen syyte, että hän on sanonut olevansa Jumalan poika, Joten näiltä tiimoilta emme näe mitään meidän pelastus teoriaa, vaan aivan rikollisena tuomitun miehen tarinan. Hänhän yritti vain puhdistaa Isänsä antamat asetukset kuten asiat pannaan hänen sanomikseen. Itse asiassa tämä sapatin puhdistus oli Jeesukselle melko kallis hintainen työ. Aivan turhaan; Eivät kristityt enää viimeisten Apostolien jälkeen enää paljoakaan muistaneet sitä minkä takia Jeesus itse asiassa oli antanut henkensä. Sanalle se on täytetty meidän täytyy käyttää mielikuvitusta, mikä on täytetty.
Miksi Evankeliumien kirjoittaminen on tapahtunut 43- 45 vuotta kuoleman jälkeen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu