Suomi-kiekon tulevaisuus: uhkaava(ko)?

Ei, ei lähitulevaisuuden. Jos ajatellaan vaikka kymmenen vuoden päästä.

Vielä Vancouverin olympalaisista 2010 voi tulla hyvinkin mitali, ehkä vielä vuonna MM-kisoista Suomessa vuonna 2012, mutta entäpä, jos puhutaan vuoden 2014 olympialaisista?

Jo näinä vuosina Suomen rakastetut kultapojat, Teemu Selänne, Saku Koivu, Jere Lehtinen, ynnä muut 1970-1974 syntyneet kaverukset ovat jäämässä vähitellen lomille jääkiekkotouhuista. Näitä tuttuja konkareita voidaan hyvinkin nähdä vielä jopa Vancouverissa, mutta se tulee olemaan heidän ehdottomasti viimeinen suuri arvokisansa. Ei voi mitään, ikää vain tulee ja jalka alkaa painaa.

Nooo, onhan meillä nämä kuuluisat kasikolmoset. Ja olihan muutamia heitä muutamia vuosia vanhempia, mainitsen vaikkapa Olli Jokisen. Kasikolmoset, meille 2007 MM-hopeaa tuoneet taistelijat, nähdään vielä kauan palloilemassa arvokisoissa. Tuomo Ruutu-Mikko Koivu -tutkapari taitaa jyrätä Vancouverissa vielä vahvemmin kuin Moskovassa. Ei kannata unohtaa myöskään puolustuspään rytistelijöitä Joni Pitkästä tai uutta yllätystä Ville Koistista, eikä varsinkaan Kärppää, paljon puhuttua Kari Lehtosta, suomalaisista jääkiekkoilijoista koskaan parhaimmalla numerolla NHL:n varattua pelaajaa. Nämä pojat tulevat vielä vuosien ainana kehittymään aikamoisiksi leijoniksi, vielä paremmiksi kuin ovat nyt. Luultavasti.

Mutta. Ongelma alkaa olla jo käsillä. Nimittäin...

Ketkä heidän jälkeensä?

Ongelma näkyy jo tilastoissa. Suomi on pärjännyt alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa viime aikoina suorastaan surkeasti. Vuonna 2000 tämä mestaruus voitettiin, mutta vuosina 2002-2007... Näinä viitenä vuotena Suomi on ollut kerran kylläkin toinen, mutta peräti seitsemäs neljä kertaa, viimeksi tänä vuonna. Eikä suomalaisia ole varailtu NHL:n ensimmäisellä kierroksella viime aikoina kovin innostuneesti. Ollaan menossa alaspäin.

Miksi näin?

Jotain pitäisi tehdä.

Mutta mitä?
5447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

sanottu tuhat kertaa

lähitulevaisuus näyttää todella hyvältä ja 2014 olympialaisista on hyvä idiottaa mitallia

mutta on totta että juniorivalmennuksessa on pahoja ongelmia. panostetaan liikaa fyysisyyteen ja pelisysteemiin, valmentajille tärkeintä on jos junnuissa joukkueen voitto, ei yksilön kehittyminen

ruotsilla oli näin muutamai vuosia sitten, mutta on noussut siitä osoituksena: bäckström, hedman, backlund ja bergfors

toissa u18 kisoista tuli hopeaa upeasti, mutta kuten jo totuttua se oli suuri yllätys eikä varatut pelaajat olleet korkealla maalivahtia lukuunottamatta

05-07 ei olla nähty/tulla näkemään ykköskierroksella varattavia suomalaisia kenttäpelajia, mutta onneksi moni nostaa tasoaan vähän myöhemmällä iällä kuten: lindgren tai lehterä

mutta lähitulevaisuus on hyvä:

83-syntyneet:

m.koivu
t.ruutu
pitkänen
j.jokinen
lehtonen

84-syntyneet:

begenheim
kontiola
lepistö

86-syntyneet: (kaikki varattu ykköskierroksella mutta saisivat nostaa ahl:ssä tasoaan)

korpikoski
nokelainen
tukonen

87-syntyneet:

lindgren
m.lehtonen
joensuu
laakso
rask

88-syntyneet:

joonas lehtivuori
riku helenius

89-syntyneet:

niclas lucenius

Äänestä

sieltä valmennuksesta!! Nykyään nuoret pelaajat pelaavat täsmälleen niin kuin valmentajat heille sanovat eli riskejä välttäen ja sen takia yksi yhtä vastaan ja jopa 1-2 vastaan tilanteissa ei uskalleta haastaa vastustajia vaan heitetään kiekko päätyyn. Toisin ku esim Venäjällä, jossa vaikka 4 ukkoo olis edessä niin yritetään viimeseen asti vältää syöttämistä ja kiekosta luopumisesta.... näkyy myöhemmin parempana yksilö taitona. Toinen asia joka on täällä huolestuttavaa on tämä NuoriSuomi systeemin suosiminen eli kaikki saa pelata saman verran!!! Tämä toimii korttelikiekossa ja ehkä vielä F ja E-junnuissa mutta ainakin siitä ylöspäin siitä on vain haittaa. Esim) Mikä motivoisi paremmin pelaajia harjoittelemaan ja tekemään asioita laadukkaammin kuin se että siitä saisi palkkioksi lisää näyttömahdollisuuksia?? Pieni kilpailu pelipaikoista vain parantaisi pelaajien ominaisuuksia joten kaikki hyötyisivät siitä ja tulisi niitä parempia yksilöitä. Tokihan Jääkiekko on yksi eniten aikaa vievistä urheilulajeista ja jos Esim C-juniori ikäisillä on arkipäivinä (ma-pe)4-5 harjoitukset ja viikonloppuna vielä 1-2 peliä niin moniko jaksaa tätä leikkiä kun siinä oheessa pitäisi hoitaa koulu ja paljon muitakin asioita. Lisäksi pelaajat tietävät että hyvin harva kuitenkaan pääsee joskus ammattilaiseksi sm-liigaan saatikka sitten ulkomaille ja NHL:ään niin saa olla melkosen lahjakas kaveri että tuon leikin kestää ja pystyy antamaan tarvittavat näytöt. Ja jotta olisi lahjakas niin se hrjoittelu pitäisi tehdä varhaisina vuosina.....

Äänestä
  • Olen täysin samaa mieltä puritanian kanssa ja lisäisin viellä, että vika on myös valmennuksessa, sillä junnuvalmennukseen ei panostetatarpeeksi!

    Äänestä

Suomella on tulevaisuudessa suuria tähtiä, kuten esim. V.Filppula (synt.-84)josta tulee varmasti erittäin kova pelaaja. Ja Joni Pitkäsestä voi tulla vaikka maailman paras puolustaja. Sitten tämä -83 ikäluokka, Lehtonen, MKoivu, JJokinen, TRuutu. Siinä on jo 6 pelaajaa jotka ovat maajoukkueen käytössä vielä ainakin 10 vuotta. O.Jokinenkin pelaa vielä ehkä n.6 vuotta ja hän on nyt yksi parhaimmista hyökkääjistä maailmassa ja Suomen ykkössentteri Koivun lopetettua.
Sitten muita lupauksia on vielä J.Timonen, Tukonen, Nokelainen, Bergenheim jne. ja kaikki heistä ovat alle 25v, eli ovat vielä pitkään käytössä. Maalivahdeista ei ole mitään ongelmaa todennäköisesti 15 vuoteen.
Nyt on vielä turha ajatella liian pitkälle, koska ikinä ei voi tietää minkälaisia tähtiä voi vielä tulla. Tietenkin huonolle menestykselle nuorten kisoissa pitää tehdä jotain. Mutta Suomella on todella hyviä pelaajia ainakin seuraavat 10 vuotta.

Äänestä

Kyllä tämä asia myöskin Ei, ei lähitulevaisuuden. Jos ajatellaan vaikka kymmenen vuoden päästä.

Vielä Vancouverin olympalaisista 2010 voi tulla hyvinkin mitali, ehkä vielä vuonna MM-kisoista Suomessa vuonna 2012, mutta entäpä, jos puhutaan vuoden 2014 olympialaisista?

Jo näinä vuosina Suomen rakastetut kultapojat, Teemu Selänne, Saku Koivu, Jere Lehtinen, ynnä muut 1970-1974 syntyneet kaverukset ovat jäämässä vähitellen lomille jääkiekkotouhuista. Näitä tuttuja konkareita voidaan hyvinkin nähdä vielä jopa Vancouverissa, mutta se tulee olemaan heidän ehdottomasti viimeinen suuri arvokisansa. Ei voi mitään, ikää vain tulee ja jalka alkaa painaa.

Nooo, onhan meillä nämä kuuluisat kasikolmoset. Ja olihan muutamia heitä muutamia vuosia vanhempia, mainitsen vaikkapa Olli Jokisen. Kasikolmoset, meille 2007 MM-hopeaa tuoneet taistelijat, nähdään vielä kauan palloilemassa arvokisoissa. Tuomo Ruutu-Mikko Koivu -tutkapari taitaa jyrätä Vancouverissa vielä vahvemmin kuin Moskovassa. Ei kannata unohtaa myöskään puolustuspään rytistelijöitä Joni Pitkästä tai uutta yllätystä Ville Koistista, eikä varsinkaan Kärppää, paljon puhuttua Kari Lehtosta, suomalaisista jääkiekkoilijoista koskaan parhaimmalla numerolla NHL:n varattua pelaajaa. Nämä pojat tulevat vielä vuosien ainana kehittymään aikamoisiksi leijoniksi, vielä paremmiksi kuin ovat nyt. Luultavasti.

Mutta. Ongelma alkaa olla jo käsillä. Nimittäin...

Ketkä heidän jälkeensä?

Ongelma näkyy jo tilastoissa. Suomi on pärjännyt alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa viime aikoina suorastaan surkeasti. Vuonna 2000 tämä mestaruus voitettiin, mutta vuosina 2002-2007... Näinä viitenä vuotena Suomi on ollut kerran kylläkin toinen, mutta peräti seitsemäs neljä kertaa, viimeksi tänä vuonna. Eikä suomalaisia ole varailtu NHL:n ensimmäisellä kierroksella viime aikoina kovin innostuneesti. Ollaan menossa alaspäin.

Miksi näin?

Jotain pitäisi tehdä.

Mutta mitä?

ja uskon että Kehottaa ketään rikokseen tai väkivaltaan
Linkittää tiedostoihin tai sivuille, jotka sisältävät ihmisiin tai eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa
Kirjoittaa rasistisia tekstejä, rasistiset ilmaukset ovat ehdottomasti kiellettyjä
Kirjoittaa tai kuvata karkeaa pornografiaa
Markkinoida tai mainostaa tuotetta tai palvelua
Massapostittaa puheenvuoroja tai lausuntoja

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


# 15 kirjoitti:

Ei, ei lähitulevaisuuden. Jos ajatellaan vaikka kymmenen vuoden päästä.

Vielä Vancouverin olympalaisista 2010 voi tulla hyvinkin mitali, ehkä vielä vuonna MM-kisoista Suomessa vuonna 2012, mutta entäpä, jos puhutaan vuoden 2014 olympialaisista?

Jo näinä vuosina Suomen rakastetut kultapojat, Teemu Selänne, Saku Koivu, Jere Lehtinen, ynnä muut 1970-1974 syntyneet kaverukset ovat jäämässä vähitellen lomille jääkiekkotouhuista. Näitä tuttuja konkareita voidaan hyvinkin nähdä vielä jopa Vancouverissa, mutta se tulee olemaan heidän ehdottomasti viimeinen suuri arvokisansa. Ei voi mitään, ikää vain tulee ja jalka alkaa painaa.

Nooo, onhan meillä nämä kuuluisat kasikolmoset. Ja olihan muutamia heitä muutamia vuosia vanhempia, mainitsen vaikkapa Olli Jokisen. Kasikolmoset, meille 2007 MM-hopeaa tuoneet taistelijat, nähdään vielä kauan palloilemassa arvokisoissa. Tuomo Ruutu-Mikko Koivu -tutkapari taitaa jyrätä Vancouverissa vielä vahvemmin kuin Moskovassa. Ei kannata unohtaa myöskään puolustuspään rytistelijöitä Joni Pitkästä tai uutta yllätystä Ville Koistista, eikä varsinkaan Kärppää, paljon puhuttua Kari Lehtosta, suomalaisista jääkiekkoilijoista koskaan parhaimmalla numerolla NHL:n varattua pelaajaa. Nämä pojat tulevat vielä vuosien ainana kehittymään aikamoisiksi leijoniksi, vielä paremmiksi kuin ovat nyt. Luultavasti.

Mutta. Ongelma alkaa olla jo käsillä. Nimittäin...

Ketkä heidän jälkeensä?

Ongelma näkyy jo tilastoissa. Suomi on pärjännyt alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa viime aikoina suorastaan surkeasti. Vuonna 2000 tämä mestaruus voitettiin, mutta vuosina 2002-2007... Näinä viitenä vuotena Suomi on ollut kerran kylläkin toinen, mutta peräti seitsemäs neljä kertaa, viimeksi tänä vuonna. Eikä suomalaisia ole varailtu NHL:n ensimmäisellä kierroksella viime aikoina kovin innostuneesti. Ollaan menossa alaspäin.

Miksi näin?

Jotain pitäisi tehdä.

Mutta mitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu