asuntojen hinnat pilvissä Tampereella

Tämä siitä karsivasta maaseutupolitiikasta saatiin; kaikki tuppaavat Tampereelle tai ainakin liepeille. Asuntojen hinnat nousevat koko ajan, nyt vielä iso notkahdus ylöspäin tänä vuonna, ihan tässä parin kuukauden sisällä. Typerät neliöt maksavat maltaita mansessa. Olisi kiva kun hinnat olisivat edes sitä luokkaa kuin vuosi pari sitten. Mutta nyt ei ole helppo olla pienituloinen asukas. Hirvittävät hinnat. Kunpa tänne pyrkijät ajattelisivat ensin sitä että täällä on erittäin kallista asua ja vaikea löytää esim sitä varmaan eniten haettua "edullista" vuokrayksiötä. No, se hintahan on pompsahtanut kuukaudessa varmaan tuonne yli neljänsadan paikkeille joka läävässä joka on mielestäni kipuhinta opiskelijalle kuin opiskelijalle. Köyhyyttähän oma luukku opiskelijalle tarkoittaa. Kaupungin halvin vapaa vuokrayksiö on tänään vanhassa puutalossa, jossa ei ole omaa suihkua. Sekin yli 300 euroa kk.

Sukuni asuu täällä, en oikeastaan voi lähteä muualle hyvän ja halvan asunnon perään vaikka tekisi mieli. Yksi sukulaiseni tarvitsee opiskelija-asunnon, mutta ei ole varaa mennä yhdessä kihlatun kanssa samaan kaksioon, koska molemmat ovat opiskelijoita ja yh-perheistä. Yksiöt ovat kiven alla tai niissä on tuhannen euron takuut ja kotivakuutus-ym.vaatimukset. Omakotitalosta pyydetään lähes kahta tonnia kuukaudessa jos sellaisen vuokrata haluaa Tampereelta jne. Kukaan pätkätyöläinen ei uskalla ostaa omaa osaketta näillä hinnoilla vaikka asia olisi ollut kiikarissa jo enemmän kuin useita vuosia.

Vanhempi, työssä koko elämänsä käynyt rikas sukupolvi on keskimäärin autuaan tietämätön, millaista on elää vaihtelevassa kurjuudessa koko elämänsä. Joku veikkasi että lama on tulollaan tästä hintapolitiikan menosta johtuen.
6769
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

vanhempaa koko ikänsä työssäkäynyttä rikasta sukupolvee, joka omasta "selkänahastansa" maksoi pankille kiskurikorkoo lainojen lyhennysten kanssa. Suurin osa eli neljä viidesosaa tilistä pankki otti heti päältä lainatilille, ei siinä eletty yltäkylläisyydessä.

Lainasta piti maksaa korkoo 10-15 %:a riippuen pankista, ja se oli työn takana, että sen summan sai kokoon eräpäivään mennessä. Velkavankeus kesti n. 15-20 vuotta, että älä siinä yhtään mollaa vanhempaa väkee. Ilmaseksi ei saatu, vaan itte on maksettu omilla tienisteillä. Tee perässä jos pystyt samaan.

Ei tullut asumistukia ym. apuja mistään. Sitäpaitsi opiskelija (=täysiaikainen) saa asumistukea asumismenoihinsa Kelalta, käy kysymässä. Nykynuorisolle kun pitää olla heti kaikki mulle tyyliin ilman omaa panostusta, per--le että mua ottaa pattiin noi rutisijat.
Kasva aikuseks, tee itteki jotain asias hyväksi.

Äänestä
  • Tuon laina-ajan verran vähintään tässä jo odotettu että koska pääsisi tositoimiin maksamaan sitä omaakin joskus, pätkätöillä! Mitään ei ole ilmaiseksi saatu, vuokra-asuntoa saa nykyään maksaa siinä missä omaakin ja autoa moni maksaa myös koska tarvitsee sitä välttämättömänä eli lainaa maksetaan siitäkin koko elämä vaikka oma talous heittelee laidasta laitaan. Ja jossain jokaisen täytyy asua. Että elä ilkeile asioilla, joista niin vähän tiedät. Kukaan ei pääse tässä elämässä vähällä, sekin on nähty. Paitsi tietysti ne, jotka luulevat asioiden menevän tuolla tavalla kuin sinä.

    Jos joskus saan ilon omistaa vielä kerran oman asunnon, joudun ottamaan niin pitkän lainan että en elä itse niin kauan. Niin kalliiksi ovat asunnot nyt tulleet, helppo on nyt sormella varmaan heristellä siellä. Asuntojen kalleudesta ei tuollaisilla ole käsitystäkään, jotka jo nautiskelevat maksetusta asunnosta, ulkomailla lomaillen kuvitellen olevansa maapallon napoja menneen "velkavankeutensa" takia, kun monet laman kynsiin joutuneet hiukan nuoremmat hiihtävät perässä toivoen turhaan pääsevänsä joskus vanhempana siihen tilanteeseen. Tässä maassa vihataan paljon ja kaikkea, nyt jo sitäkin että sanotaan mielipide asuntojen nykyhinnoista. Kaikki asiat, mitä elämässä tulee vastaan, arvostellaan ylimielisen piikikkäinä kuin pässinpäät. Ei ihme jos täällä voi ihminen huonosti, koska kaikille tapahtuu kaikkea.

    Äänestä

  • tällä hetkellä kirjoitti:

    Tuon laina-ajan verran vähintään tässä jo odotettu että koska pääsisi tositoimiin maksamaan sitä omaakin joskus, pätkätöillä! Mitään ei ole ilmaiseksi saatu, vuokra-asuntoa saa nykyään maksaa siinä missä omaakin ja autoa moni maksaa myös koska tarvitsee sitä välttämättömänä eli lainaa maksetaan siitäkin koko elämä vaikka oma talous heittelee laidasta laitaan. Ja jossain jokaisen täytyy asua. Että elä ilkeile asioilla, joista niin vähän tiedät. Kukaan ei pääse tässä elämässä vähällä, sekin on nähty. Paitsi tietysti ne, jotka luulevat asioiden menevän tuolla tavalla kuin sinä.

    Mee töihin äläkä vingu. Jollet pärjää niin katso peiliin jos ilkenet. Sulla on työmarkkinatuet ja mahdolisuus yhteiskunnan kustantamaan työllistämistyöhön, ota vastaan vaikkei duuni huvittaisikaan tai palkka miellyttäisi. Mihin sä tarvit tietokonettasi? Kirjastoissa ym. julkisissa paikoissa on koneet nettiyhteyksineen. Myy autosi ja kännykkäsi, tarvit niitä vasta sitten kun sulla on sellaseen varaa. Mutta ennen kaikkea, kasva ensin aikuiseksi!

    Äänestä

  • tällä hetkellä kirjoitti:

    Tuon laina-ajan verran vähintään tässä jo odotettu että koska pääsisi tositoimiin maksamaan sitä omaakin joskus, pätkätöillä! Mitään ei ole ilmaiseksi saatu, vuokra-asuntoa saa nykyään maksaa siinä missä omaakin ja autoa moni maksaa myös koska tarvitsee sitä välttämättömänä eli lainaa maksetaan siitäkin koko elämä vaikka oma talous heittelee laidasta laitaan. Ja jossain jokaisen täytyy asua. Että elä ilkeile asioilla, joista niin vähän tiedät. Kukaan ei pääse tässä elämässä vähällä, sekin on nähty. Paitsi tietysti ne, jotka luulevat asioiden menevän tuolla tavalla kuin sinä.

    Jos joskus saan ilon omistaa vielä kerran oman asunnon, joudun ottamaan niin pitkän lainan että en elä itse niin kauan. Niin kalliiksi ovat asunnot nyt tulleet, helppo on nyt sormella varmaan heristellä siellä. Asuntojen kalleudesta ei tuollaisilla ole käsitystäkään, jotka jo nautiskelevat maksetusta asunnosta, ulkomailla lomaillen kuvitellen olevansa maapallon napoja menneen "velkavankeutensa" takia, kun monet laman kynsiin joutuneet hiukan nuoremmat hiihtävät perässä toivoen turhaan pääsevänsä joskus vanhempana siihen tilanteeseen. Tässä maassa vihataan paljon ja kaikkea, nyt jo sitäkin että sanotaan mielipide asuntojen nykyhinnoista. Kaikki asiat, mitä elämässä tulee vastaan, arvostellaan ylimielisen piikikkäinä kuin pässinpäät. Ei ihme jos täällä voi ihminen huonosti, koska kaikille tapahtuu kaikkea.

    asennevamma. Siis "vanhus" ei saisi nauttia omasta itse ilman tukia omistukseensa hankkimastaan asunnostaan, asua siinä niin kauan kun elonpäiviä riittää. Pitäis myydä halvalla sulle, tiedätkö että ei se asunnonomistaja niistä mahdollisista myyntihinnoista itse voi päättää.

    Siihen tulee avuksi verohallinto, joka määrittelee verotusarvot per osake tai neliö. Ja jotka tänäpäivänä ovat lähes sama kuin myyntihinta.

    Totta, jossain täytyy asua. En minä ilkeile, mutta sen sanon, että ilmaseksi ei ole mitään tullut mulle eikä mun perheelle, kaikesta on aina maksettu kalliimman päälle. Ja ihan taatusti tiedän mitä on olla asuntovelkanen ja erilaisissa/eripituisissa työolosuhteissa oleva.

    Kyllä mahtu lamavuosien aikaan työttömyysaikoja meille molemmille, siinä laskettiin että ostetaanko perunoita vai makaroonia tämän päivän ruoaksi. Leipänä oli näkkäriä, margariinia päälle, ei leikkeitä. Oli juhlaa jos joskus oli lihapullaa itse tehtyä, perunoiden kanssa. Ei käyty baareis, puistossa kävely oli ilmasta.

    Nyt kun ollaan eläkeputkessa, siis ei tule palkkaa, niin tulot on pudonneet yli 60 %:a. Tällä nettorahalla ei todella tehdä mitään lomareissuja ulkomaille, hyvä kun saa lääkärikulut ja päivittäisen elannon hoidettua.

    Inflaatio kiihtyy ja hinnat sen mukaan ja se ei ole asunnon omistajan syy. Kannattaa seurata meneillä olevia palkkaneuvotteluja, sillä niiden seurauksena kaikki kallistuu ja paljon.

    Yksi vinkki vielä, jos saat ostettua asunnon alle 75%:a verotusarvosta, lopusta tulee maksuun lahjavero.

    Äänestä

Vuokra-asuntojen hinnatko? Kyllä ne korkeita ovagt kaupungin keskustassa, mutta pakkoko sinne on opiskelijan ängetä?
sitä paitsi nykyopiskelija saa kaikenlaista tukea yhteiskunnalta. Toista se oli vielä 20-30 vuotta sitten, kun oli itse hankittava opiskelurahat.

Äänestä
  • piti opiskella, opintotukea sai jos sai sen muutaman satasen. Asuminen piti rahoittaa omin varoin. Opintolainaa maksettiin sitten valtiolle takasi vuosikausia.
    Ei ollu autoa, pyörällä ja bussilla kuljettiin, ei puhelinta, ei tietsikkaa, mutta silti opiskelusta valmistuttiin määräajassa.

    Ihme vinkumista näillä, jos on päämääränsä asettanut, kai sitä tekee kaikkensa sen saavuttamiseksi ihan itse. Olisi varmaan syytä palata vanhaan opintolaina systeemiin ja jättää tukiaiset pois, niin eiköhön luvut maita paremmin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tällä hetkellä kirjoitti:

Tämä siitä karsivasta maaseutupolitiikasta saatiin; kaikki tuppaavat Tampereelle tai ainakin liepeille. Asuntojen hinnat nousevat koko ajan, nyt vielä iso notkahdus ylöspäin tänä vuonna, ihan tässä parin kuukauden sisällä. Typerät neliöt maksavat maltaita mansessa. Olisi kiva kun hinnat olisivat edes sitä luokkaa kuin vuosi pari sitten. Mutta nyt ei ole helppo olla pienituloinen asukas. Hirvittävät hinnat. Kunpa tänne pyrkijät ajattelisivat ensin sitä että täällä on erittäin kallista asua ja vaikea löytää esim sitä varmaan eniten haettua "edullista" vuokrayksiötä. No, se hintahan on pompsahtanut kuukaudessa varmaan tuonne yli neljänsadan paikkeille joka läävässä joka on mielestäni kipuhinta opiskelijalle kuin opiskelijalle. Köyhyyttähän oma luukku opiskelijalle tarkoittaa. Kaupungin halvin vapaa vuokrayksiö on tänään vanhassa puutalossa, jossa ei ole omaa suihkua. Sekin yli 300 euroa kk.

Sukuni asuu täällä, en oikeastaan voi lähteä muualle hyvän ja halvan asunnon perään vaikka tekisi mieli. Yksi sukulaiseni tarvitsee opiskelija-asunnon, mutta ei ole varaa mennä yhdessä kihlatun kanssa samaan kaksioon, koska molemmat ovat opiskelijoita ja yh-perheistä. Yksiöt ovat kiven alla tai niissä on tuhannen euron takuut ja kotivakuutus-ym.vaatimukset. Omakotitalosta pyydetään lähes kahta tonnia kuukaudessa jos sellaisen vuokrata haluaa Tampereelta jne. Kukaan pätkätyöläinen ei uskalla ostaa omaa osaketta näillä hinnoilla vaikka asia olisi ollut kiikarissa jo enemmän kuin useita vuosia.

Vanhempi, työssä koko elämänsä käynyt rikas sukupolvi on keskimäärin autuaan tietämätön, millaista on elää vaihtelevassa kurjuudessa koko elämänsä. Joku veikkasi että lama on tulollaan tästä hintapolitiikan menosta johtuen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu