KIMMO IMMERI SASIN (kok) KUOLONKOLARI

menossa syyteharkintaan. Maalaiskaupunki Nokian poliisi on saanut selvitettyä mielestään Hämeenkyrössä tapahtuneen onnettoman väärälle kaistalle ajon sekä siitä johtuneen punaisen henkilöauton romuttumisen ja työläiseläkeläisen kuolemaan johtaneen tapahtuman syyt. Poliisi on varmasti ollut vaikean tilanteen edessä, kun näillä seuduilla Sasi on varsin tunnettu kansalainen ja Sasi-sukukin taitaa olla merkittävä vaikuttaja.

Syyttäjä joutuu myöskin tilanteeseen, jossa joutuu kaksi kertaa miettimään mitä on oikeudenmukaisuus. Ökysuvut, kun menneinä aikoina saattoivat päästä varsin vähällä ja ehkä unohtamallakin rötöksistään.

Oikeistolehdistö, etunenässä ainakin tamperelainen Aamulehti sekä iltapäivä-aamupäivä lehdet Iltasanomat ja Iltalehti, tietysti valvot lakien noudattamista: heheheh.

Kimmo Sasin ongelmaksi varmasti muodostuu se, että hän liikenneministerinä vaati kovennettuja rangaistuksia koulonkolarin aiheuttaneille. No nyt ei ole kuultu, että x-liikennemonisteri olisi esittänyt vaatimuksia. Hänen vaatimuksensa taitavat olla vain vähättelevää linjaa. Olin sairas, väsynyt, uupunut, nukahdin ehkä jne.

Parikymmentä vuotta sitten Kimmo Sasi suhtautui silloisen kaupunginjohtajan rötöstelyyn ankarin vaatimuksin. Hän olisi se jonka asiantuntemus Kokoomuspuolueessa aiheutti kovennetut vaatimukset. Rötöstely ei kyllä johtanut kenenkään kuolemaan, mutta Pekka Paavola joutui jättämään virkansa. Hänelle oli tullut poliittinen vauhtisokeus ja meni väärälle kaistalle.

Syyttäjä on siis melkoisessa tilanteessa. Kovat ja oikeudenmukaiset sekä lainkuuliaisuutta korostavat rangaistusvaatimukset aiheuttavat Kokoomuspuolueen taholta syytöksiä ja ehkä viranmenetyksen. Oikeistolehdistö peittoaa syyttäjälaitoksen mennen tullen.

Aikanaan, ehkä seuravalla vuosikymmenellä asia sitten menee Käräjäoikeuteen. Ratkaisu ei vaikuta mihinkään, kun Kimmo Sasi nyt jo on menneen ajan vaikuttaja. Sen osoitti suoranainen henkilökohtainen vaalitappio eduskuntavaaleissa. Kuntavaalit lähiaikoina jatkavat alasajoa. Pahinta on tietysti Kokoomuspuolueen kannalta, että Käräjäoikeus ratkaisee pitkän jahkailun jälkeen asian juuri ennen kuntavaaleja tai ainakin vaalitaistelun ollessa kuumimmillaan Tampereella.

Kokoomus Tampereella on kovan paikan edessä. Huonossa hallituksessa mukana olo ja Kimmo Sasi ratkaisevat vaalien tulokseen alakanttiin.
1234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllä Sasin aiheuttama kuolonkolari täytyy tutkia perusteelliesti. Ei tässä sukulaisia tai äänimääriä saa miettiä, vaan tapaus edetköön niin kuin normaalisti kaikki kuolemantuottamukset!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tarkkaaja kirjoitti:

menossa syyteharkintaan. Maalaiskaupunki Nokian poliisi on saanut selvitettyä mielestään Hämeenkyrössä tapahtuneen onnettoman väärälle kaistalle ajon sekä siitä johtuneen punaisen henkilöauton romuttumisen ja työläiseläkeläisen kuolemaan johtaneen tapahtuman syyt. Poliisi on varmasti ollut vaikean tilanteen edessä, kun näillä seuduilla Sasi on varsin tunnettu kansalainen ja Sasi-sukukin taitaa olla merkittävä vaikuttaja.

Syyttäjä joutuu myöskin tilanteeseen, jossa joutuu kaksi kertaa miettimään mitä on oikeudenmukaisuus. Ökysuvut, kun menneinä aikoina saattoivat päästä varsin vähällä ja ehkä unohtamallakin rötöksistään.

Oikeistolehdistö, etunenässä ainakin tamperelainen Aamulehti sekä iltapäivä-aamupäivä lehdet Iltasanomat ja Iltalehti, tietysti valvot lakien noudattamista: heheheh.

Kimmo Sasin ongelmaksi varmasti muodostuu se, että hän liikenneministerinä vaati kovennettuja rangaistuksia koulonkolarin aiheuttaneille. No nyt ei ole kuultu, että x-liikennemonisteri olisi esittänyt vaatimuksia. Hänen vaatimuksensa taitavat olla vain vähättelevää linjaa. Olin sairas, väsynyt, uupunut, nukahdin ehkä jne.

Parikymmentä vuotta sitten Kimmo Sasi suhtautui silloisen kaupunginjohtajan rötöstelyyn ankarin vaatimuksin. Hän olisi se jonka asiantuntemus Kokoomuspuolueessa aiheutti kovennetut vaatimukset. Rötöstely ei kyllä johtanut kenenkään kuolemaan, mutta Pekka Paavola joutui jättämään virkansa. Hänelle oli tullut poliittinen vauhtisokeus ja meni väärälle kaistalle.

Syyttäjä on siis melkoisessa tilanteessa. Kovat ja oikeudenmukaiset sekä lainkuuliaisuutta korostavat rangaistusvaatimukset aiheuttavat Kokoomuspuolueen taholta syytöksiä ja ehkä viranmenetyksen. Oikeistolehdistö peittoaa syyttäjälaitoksen mennen tullen.

Aikanaan, ehkä seuravalla vuosikymmenellä asia sitten menee Käräjäoikeuteen. Ratkaisu ei vaikuta mihinkään, kun Kimmo Sasi nyt jo on menneen ajan vaikuttaja. Sen osoitti suoranainen henkilökohtainen vaalitappio eduskuntavaaleissa. Kuntavaalit lähiaikoina jatkavat alasajoa. Pahinta on tietysti Kokoomuspuolueen kannalta, että Käräjäoikeus ratkaisee pitkän jahkailun jälkeen asian juuri ennen kuntavaaleja tai ainakin vaalitaistelun ollessa kuumimmillaan Tampereella.

Kokoomus Tampereella on kovan paikan edessä. Huonossa hallituksessa mukana olo ja Kimmo Sasi ratkaisevat vaalien tulokseen alakanttiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu