Äitini kuoli äsken...

Minun äitini kuoli eilen... Joten voin hyvin kuvitella mitä nyt käyt läpi... En osaa itsekään käsitellä tätä asiaa ja olo on epätodellinen.. Hetkittäin minulla on todella rauhallinen olo, välillä tuntuu kuin joku repisi sydäntäni irti ja ikävä valtaa. Minun äidilläni oli pitkäaikainen sairaus, ei syöpä, mutta eräs pirullinen sairaus joka uuvutti hänet ja tuotti kovasti tuskia.

Voimia sinullekin, sinäkin olet kovin nuori, minä olen sinua 10v vanhempi, mutta ei sitä äitiänsä tahtoisi antaa pois varmaan missään iässä..

Voi sinua! Olen erittäin pahoillani puolestasi! Isäni on kamppaillut syövän kanssa vuoden verran ja tilanne näyttää tällä hetkellä valoisalta. Ikävää, että teidän tapauksessanne kävi näin. Sen haluaisin antaa sinulle neuvoksi, että jos alkaa tuntua ylivoimaiselta, hae apua. Jos olet koulussa, käänny esim. kouluterveydenhoitajan tai -lääkärin puoleen tai ihan oman terveyskeskuksesi puoleen. Elät vielä alkushokkia, siinä fiilikset vaihtelevat laidasta laitaan. Luulen, että isäsi ja veljesi eivät jaksa lohduttaa sinua juuri tällä hetkellä, koska ovat itsekin tuen tarpeessa. Onko sinulla sukulaisia ja ystäviä? Älä jää yksin. Sinulla on nyt todella vaikea vaihe elämässäsi, mutta selviät kyllä ajan kanssa. Toivotan sinulle erittäin paljon jaksamista ja kaikesta huolimatta kaunista kesää.

Menetin itse enoni tänään ja en itsekään tunne vielä yhtään mitään. Ei kyyneleitä, ei tuskaa, ei yhtään mitään, vain ja ainoastaan hiljaisuutta. Niin on käynyt minulle aina ennenkin, se on ihan normaalia, se ottaa oman aikansa ennen kuin voit käydä suremisprosessin lävitse mielessäsi. Se voi viedä kuukausia tai jopa vuosia, mutta ole huoleti, on hyvin tyypillistä että ihmiselle käy juuri kuten kuvailit. Koita jaksaa.

Minulle kävi samoin veljen kuoleman jälkeen..Ensin en juurikaan osannut surra... Minä olin se joka oli vahva ja muut sitten niitä heikkoja. Vasta nyt kolme vuotta myöhemmin masennuin pahasti kun en osannut aikanaan surra niin nyt sitten jouduin suremaan paljon voimakkaammin.

puolestasi-olet niin nuorikin vielä-olisit tarvinnut äitiä elämääsi.Sinun täytyy nyt panostaa omaan elämääsi-yrittää jaksaa niitten kesäopintojesi kanssa-se saa hetkeksi ajatuksesi muualle.Äidin ikävä on suuri,mutta jos vain jaksat,yritä jaksaa elää eteenpäin-läheistesi vuoksi.Suru on koko perheessänne-tukekaa toinen toistanne,älkää antako riitojen repiä perhettänne erilleen-rakkaus äitiinne on niin läsnä kaikessa tekemisissänne-ammentakaa voimanne siitä.Äitisi rakkaus on luonasi aina-muistathan sen?

Sinä.

Olen pahoillani siitä.
Äitini oli 9v. syöpää sairastanut.

Minulla kuoli äiti kotona kuin olin melkein kaksi päivää poissa kotoa. Kun tulin kotiin. Luulin äidin nukkuvan. TV, oli päällä.
Jonki ajan päästä ihmettein miksei äiti noussut/vaihtanut asentoa. Kävin katsomassa ja yritin herättää mutta turhaan. Hän oli ihan jääkylmä kuin häneen koskin.

Laitoin valot päälle ja shokki iski.

No joo... Tuli poliisit sisko/veli Äiti vietiin pois. En nukkunut koko ensimmäistä yötä.
Aamupäivällä soitin kaverille ja pyysin hakemaan minua.

Hänelle kerroin ihan normaalisti. "Kelaa mitä tapahtui, Äiti kuoli" Enkä itkenyt tai mitään.

Me mentiin meidän kavereiden luokse. Ja naurettiin juttelimme niitä näitä jne. Ihan kuin ei mitään olisi tapahtunut. tai niin minä ainakin haluaisin esittää. Mutta sisälläni ahdisti/pelotti.

Sitten lähdin sieltä kotiin. Ehkä vko. kuluttua iski hirvee paniikki/ahdistuskohtaukset. Luulin että Äiti seuras minua joka paikkaa ja nauroi minulle. Luulin että tulisin ihan mielisairaaksi. Mitään apua en saanut. Ketään kavereista ei sitten kiinostanut miten minulla menee. Onneks oli sisko ja veli. Sai joskus puhua heidän kanssa.

Ja sitten kuin sisko teki itsemurhan. Yritin olla vahva. Menin normaalisti seuraavana päivänä töihin. Tunsin vihaa/tuskaa minun sisälläni. Harvoin kuin aloin itkemään. En tajunnut oikein mitä on tapahtunut. Olo On nyt jäänyt tälläiseksi nyt on jo 3v. mennyt viimeisestä kuolemasta.

mnulle kävi juuri samanlailla kun sinulle, isästäni soitettiin muutama tunti sitten että on nukkunut äkillisesti pois, isänikin sairasti syöpää ja oli ottamassa sytostaatti hoitoja ja oli huomenna pääsemässä kotiin mutta toisin kävi. pahinta tässä on se että en nähnyt isääni enään elossa ja viime näkemisestä on jo muutama viikko. en ole vielä tajunnut asiaa enkä usko sitö todeksi ja siksi en osaa vielä surra ja päässä pyörii tuhat asiaa mitä pitää hoitaa ja selvittää.

toi on tuttu tunne. läheiseni kuoleman jälkeen en osannut tuntea mitään pariin viikkoon ja sitten alkoivat ne kamalat itkukohtaukset jotka kestivät pisimmillään päivän verran ja minä itkin usein öisin ja itken vieläkin. sitten tulee se tyhjä tunne ettei osaa tuntea mitään ja sitten sen jälkeen itkettää taas. Musiikki voi myös laukaista tämän itkukohtauksen sillä minä alan heti itkemään jos kuulen jotain todella koskettavia kappaleita. ne vaan yhdistää jotenkin siihen menetettyyn rakkaaseen ja sitten kaikki muistot tulee kerralla mieleen. voimia ja jaksamista sulle. tiedän ettei sulla ole helppoa mutta pääset kyllä yli jos todella tahdot. ja muista että suruun paras lääke on aika. minä en ole vieläkään päässyt läheiseni kuolemasta yli ja jälleen kerran mua itkettää kun muistelen omaa rakastani. koeta jaksaa.