Voi kuinka kaunis sinä olit,silmissäsi surun kirkas kyynel. Se satutti minua jo silloin, vaikka sinua tuntenut vielä en. Ne haavat, jotka vielä vuosivat verta , ne nuolin... sinua tuin.. kääröihin puin. Olin silloin vahva , vaikkakin vain ontuva rampa. Mutta sinulle voimaani annoin, yön ylitse sinua kannoin. Sinä nousit ja luokseni tulit, voimasi kasvoi, ehkä minuun varovasti rakastuit. Niin sanoit, sen kuulin, siihen luotin ja yhdeksi jo luulin.
Oma onneni kääntyi, terveyttä huutaen mies nääntyi. Ei kulkenut aurinko kanssani enää, ei noussut sade tuulten perään. Niin minua se elämä laidoiltaan löi, ruoski ja raastoi, kipu sisältä söi. Otti aina uudestaan , pimeään maailmaan, liian kauan vei mukanaan. Se tahtoni mursi, otti vallan... vei sen mitä varjelin, sen ainoan kruunun. Terveyden. Se kipu kasvoi ja kasvoi, sinä puhalsit .. ja rakkautta annoit. Olit lähellä ja katsoit kuunnellen. Minä voimia taas sain.. seisoit rinnallain. Sinä kauan jaksoit, yritit...sen näin. Olin varma että sinä lähelle jäät, et jätä yksinään. Niin se tuska , se joka minussa kasvoi.. ilakoi... se rakkauden puntaroi. Sinä lähdit, ja minä jäin. Nyt jo hulluus minua maailmaansa vie ...se ei kerro, ei näytä minne on tie. Tuo miekkani murtuu, ei terä pure pahan kiviseen voimaan. Ne nousee yhä uudestaan,on heillä valta...ja voima takanaan. Vielä taistelen, vielä pidän miekkaa huutaen.. vielä veri on lämmin ja lihakseni toimii.. vielä. Mutta minä pelkään..rakas..nyt kerrankin pelkään, voimani loppuu. Sen tiedän, jos vielä sinut nään...jos saavut ennen pimeää..minä jään elämään. On kaikki jo kylmää, tyhjää..saavu pian rakas, on jo niin kylmää...tyhjää.
Oma onneni kääntyi, terveyttä huutaen mies nääntyi. Ei kulkenut aurinko kanssani enää, ei noussut sade tuulten perään. Niin minua se elämä laidoiltaan löi, ruoski ja raastoi, kipu sisältä söi. Otti aina uudestaan , pimeään maailmaan, liian kauan vei mukanaan. Se tahtoni mursi, otti vallan... vei sen mitä varjelin, sen ainoan kruunun. Terveyden. Se kipu kasvoi ja kasvoi, sinä puhalsit .. ja rakkautta annoit. Olit lähellä ja katsoit kuunnellen. Minä voimia taas sain.. seisoit rinnallain. Sinä kauan jaksoit, yritit...sen näin. Olin varma että sinä lähelle jäät, et jätä yksinään. Niin se tuska , se joka minussa kasvoi.. ilakoi... se rakkauden puntaroi. Sinä lähdit, ja minä jäin. Nyt jo hulluus minua maailmaansa vie ...se ei kerro, ei näytä minne on tie. Tuo miekkani murtuu, ei terä pure pahan kiviseen voimaan. Ne nousee yhä uudestaan,on heillä valta...ja voima takanaan. Vielä taistelen, vielä pidän miekkaa huutaen.. vielä veri on lämmin ja lihakseni toimii.. vielä. Mutta minä pelkään..rakas..nyt kerrankin pelkään, voimani loppuu. Sen tiedän, jos vielä sinut nään...jos saavut ennen pimeää..minä jään elämään. On kaikki jo kylmää, tyhjää..saavu pian rakas, on jo niin kylmää...tyhjää.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Oli keväisen kuukauden alkupäiviä, olit uupunut, olit niin uupunut että et jaksanu päätäsi tyynystä nostaa. Kysyin syytä, vastasit: En jaksa, olen puhki, uupunut matkalla maailman! Kuinka voit olla uupunut, jatkuvasta nukkumisesta huolimatta? Unelias ja väsynyt katseesi sen kertoi, olet sairas, todella sairas! Ensimmäistä kertaa yhteisen tiemme aikana sairaana, outoa! Sinä joka olit aina ensimmäisenä menossa, auttamaan ventovieraitakin. Et jaksanut kertoa missä kipu on, sanoit vain: En jaksa. Suljit silmäsi, nukuit hiljaa, vain outo ääni hendityksessäsi kertoi, kaikki ei ole kohdallaan. Menimme lääkäriin, kuullaksemme tuomion: Liian myöhään! Maailma pysähtyi, molemmilla! Kukaan ei voinut auttaa, en minä, eikä kukaan toinenkaan. Se oli elämäni kauheinta aikaa, aikaa mikä ei koskaan mielestäni katoa: Sinä Rakas Mieheni, kuihduit edessäni, hiljaa ja vaiti, niinkuin olit elämäsi elänytkin. Ei jäänyt lohduttajia, olin yksin, kaikki tulevaisuus mureni, hiljaisessa yksinäisyydessä. Elämäämme piti kuulua lapset, tulevaisuutemme suuri toivo, jatkuvuus meidän jälkeemme, ei edes niitä, jäi vain tyhjyys.
Nyt elämäni on hyvää; On ihminen joka on vieressäni, mutta yhtenäkään päivänä elämästäni en unohda SINUA, Rakkauttani jota en olisi antanut millään pois.