Lappajärvi on rehevöitynyt. Leväkasvustoja esiintyy kesäisin. Syynä ovat maatalouden, turkistarhauksen ja asutuksen jätevesikuormitus. Myös säännöstely on suuri haittatekijä. Rehevöitynyt ja levää kukkiva järvi on sairas.
Lappajärven ymäristössä esiintyy kansantauteja ja muitakin sairauksia selvästi keskimääräistä enemmän. Syyt ovat osaksi geneettisiä, mutta myös itsetuhoinen ja välinpitämätön käytös on osasyynä korkeaan sairastuvuuteen. Ja tämän aiheuttajana on tietämättömyys sekä ahdasmielinen uskonnollisuus.
Lappajärveläinen kunnallispolitiikka haluaa kunnan säilyvän itsenäisenä, vaikka runsaita valtion porkkanarahoja olisi luvassa liitoksiin haluaville kunnille. Vallanhimo on niin suuri, että se on kasvanut järjen yläpuolelle. Tämäkin on tavallaan sairautta.
Lappajärvi sairastaa
23
3504
Vastaukset
- ....
...lappajärven liittyessä terv.yhtymä kaksneuvoiseen,olisi odottanut myös heidän tulevan mukaan kauhava-härmät-kortesjärvi kuntaliitokseen,vaan ei:kh:n puh.johtaja Ahvenniemi julisti kunnan pysyvän itsenäisenä tulevaisuudessa.Näin se valta turmelee.Laput vaan silmille,ettei nähtäisi kehityskulkua ja tosiasioita,sillä Lappajärvellä lienee eniten eläkeläisiä alueemme pitäjistä.Hekö määräävät asiat Lappajärvellä????
- Asiat kuntoon Lappajarvellä.
Kuntaamme on hallinnut, noin 50-ntä vuotta Savolan Suku, nyt on tämän sukuhaaran eväät lopussa. Tilalle on tullut Ahvenniemen suku, täällä eletään kuin Italian mahviassa, tietenkin verhotussa muodossa. Tietenkin Kunnallisvaalit aina määräävät marssikulun, niinkuin muuallakin Demokratioissa, mikä piru siinä pitää olla että kansa kuitenkin kapinoi, vallitsevaa järjestelmää vastaan.
Savolan suku oli mitä oli, he tekivät työtään omien kannattajiensa mieliksi, niin tekee myöskin Ahvenniemen suku, omat kannattajat ovat etusijalla, näinhän se menee, onko Lappajärveläiset siis äänestäneet väärin. - Savela oli viimmeinen
Asiat kuntoon Lappajarvellä. kirjoitti:
Kuntaamme on hallinnut, noin 50-ntä vuotta Savolan Suku, nyt on tämän sukuhaaran eväät lopussa. Tilalle on tullut Ahvenniemen suku, täällä eletään kuin Italian mahviassa, tietenkin verhotussa muodossa. Tietenkin Kunnallisvaalit aina määräävät marssikulun, niinkuin muuallakin Demokratioissa, mikä piru siinä pitää olla että kansa kuitenkin kapinoi, vallitsevaa järjestelmää vastaan.
Savolan suku oli mitä oli, he tekivät työtään omien kannattajiensa mieliksi, niin tekee myöskin Ahvenniemen suku, omat kannattajat ovat etusijalla, näinhän se menee, onko Lappajärveläiset siis äänestäneet väärin.Savela oli viimmeinen kunnallismies,jonka aikana kunnan kehitys meni eteenpäin,kunta kehittyi.
Sen jälkeen kaikki on ollut alamäkeä,vaikka Kivitipun luullaan pelastavan kunnan.
Huonoimmat kunnallismiet Lappajärvellä ranginlista,koskee koko sukua,taikka saman sukunimen omaavia
harju, todellinen ykkönen
savola,vähintään kakkonen
korri, kolmonen
ollila
ahvenniemi
kivioja
vinkka eri muodoissa
keto,myös erittäin huono,ja kallis kunnalle
sadeharju
Nämä suvut kun saataisiin pois kunnan asioita sotkemasta,voisi kunnalla olla hieman toivoa paremmasta - olemme
Savela oli viimmeinen kirjoitti:
Savela oli viimmeinen kunnallismies,jonka aikana kunnan kehitys meni eteenpäin,kunta kehittyi.
Sen jälkeen kaikki on ollut alamäkeä,vaikka Kivitipun luullaan pelastavan kunnan.
Huonoimmat kunnallismiet Lappajärvellä ranginlista,koskee koko sukua,taikka saman sukunimen omaavia
harju, todellinen ykkönen
savola,vähintään kakkonen
korri, kolmonen
ollila
ahvenniemi
kivioja
vinkka eri muodoissa
keto,myös erittäin huono,ja kallis kunnalle
sadeharju
Nämä suvut kun saataisiin pois kunnan asioita sotkemasta,voisi kunnalla olla hieman toivoa paremmastaOlemme samaa sukua kaikki. Nuo teidän valtuutetut ja monet lautakuntienne jäsenet ja minä, joka olen täällä Kempeleen valtuustossa ja hallituksessa. Sukuni on Perälän suvusta Lappajärven Lammin kylästä. Niin että ollaan samaa sukua, luultavasti myös te jotka siellä sanailette. Olisin todella kiinnostunut tietämään missä Perälän Matin ja hänen poikiensa ( Jalo, Onni, Armas, Fredrik ja Albert ) talo sijaitsi ja sijaitseeko se vielä Lappajärvellä, jos sijaitsee niin tulisin käymään äitini ja isäni kanssa tänä kesänä -09. Äitini on Perälän suvusta, muttei ole koskaan käynyt sukujuurillaan. Toisaalta olisin utelias tietämään miksi monet sukujeni jäsenet lähtivät Lappajärveltä 1928 ja tulivat Kempeleeseen. Kukaan ei sitä tiedä täällä Kempeleessä. Mikäli joku olisi kiinnostunut minulle vastaamaan, olisin hyvin tyytyväinen.
- Varrella
olemme kirjoitti:
Olemme samaa sukua kaikki. Nuo teidän valtuutetut ja monet lautakuntienne jäsenet ja minä, joka olen täällä Kempeleen valtuustossa ja hallituksessa. Sukuni on Perälän suvusta Lappajärven Lammin kylästä. Niin että ollaan samaa sukua, luultavasti myös te jotka siellä sanailette. Olisin todella kiinnostunut tietämään missä Perälän Matin ja hänen poikiensa ( Jalo, Onni, Armas, Fredrik ja Albert ) talo sijaitsi ja sijaitseeko se vielä Lappajärvellä, jos sijaitsee niin tulisin käymään äitini ja isäni kanssa tänä kesänä -09. Äitini on Perälän suvusta, muttei ole koskaan käynyt sukujuurillaan. Toisaalta olisin utelias tietämään miksi monet sukujeni jäsenet lähtivät Lappajärveltä 1928 ja tulivat Kempeleeseen. Kukaan ei sitä tiedä täällä Kempeleessä. Mikäli joku olisi kiinnostunut minulle vastaamaan, olisin hyvin tyytyväinen.
on perälä,mäellä sijaitsee maankuulu navettagalleria,auki luultavasti taas tänä kesänä.galleriassa myytävänä korkeatasoista taidetta.jos varallisuus antaa myöten taidetta voi myöskin ostaa.
- Samaa sukua
Varrella kirjoitti:
on perälä,mäellä sijaitsee maankuulu navettagalleria,auki luultavasti taas tänä kesänä.galleriassa myytävänä korkeatasoista taidetta.jos varallisuus antaa myöten taidetta voi myöskin ostaa.
Kävimme sitten vieraisilla ja navettagallerian omistaja ja hänen perheensä olivat hyvin ystävällisiä ja esittelivät äitini isän, isän, isän Matti Perälän ( oikeammin Lilpellisen) rakentamia taloja. Käynti oli meille hyvin antoisa ja menemmä uudelleenkin.
- ollijo-14
olemme kirjoitti:
Olemme samaa sukua kaikki. Nuo teidän valtuutetut ja monet lautakuntienne jäsenet ja minä, joka olen täällä Kempeleen valtuustossa ja hallituksessa. Sukuni on Perälän suvusta Lappajärven Lammin kylästä. Niin että ollaan samaa sukua, luultavasti myös te jotka siellä sanailette. Olisin todella kiinnostunut tietämään missä Perälän Matin ja hänen poikiensa ( Jalo, Onni, Armas, Fredrik ja Albert ) talo sijaitsi ja sijaitseeko se vielä Lappajärvellä, jos sijaitsee niin tulisin käymään äitini ja isäni kanssa tänä kesänä -09. Äitini on Perälän suvusta, muttei ole koskaan käynyt sukujuurillaan. Toisaalta olisin utelias tietämään miksi monet sukujeni jäsenet lähtivät Lappajärveltä 1928 ja tulivat Kempeleeseen. Kukaan ei sitä tiedä täällä Kempeleessä. Mikäli joku olisi kiinnostunut minulle vastaamaan, olisin hyvin tyytyväinen.
Hei Hyvinkäältä!
Huomasin kiinnostuksesi Perälän suvusta, tosin olen myöhässä vuoden, mutta ei kaise haittaa?
Olen tehnyt sukuselvityksen Matti ja Liisa Perälän jälkeläisistä, n. 100 - sivuinen kirjanen.
Mikäli olet kiinnostunut asiasta ota yhteyttä.
Minun isoisäni oli Juho Alfred Perälä Lappajärven Lamminkylästä.
terv. Jorma Ollila - tämä Shell
ollijo-14 kirjoitti:

terv. Jorma OllilaOllila?
- v1928

Monet lappajärveläiset myivät maatilansa ja muuttivat pohjoiseen ostaen suuremman tilan sieltä. Lappajärvellä oli isojako kesken ja maapalat pieninä pläntteinä siellä täällä. Ehkä tuvat ja navetatkin vaativat uusimista. Muun muassa näistä syistä päätettiin etsiä leveämpää leipää muualta pohjoisesta tai jopa Amerikasta asti.
- ollijo-14
tämä Shell kirjoitti:
Ollila?
Ei tippaakaan Shelliä, mutta peräläisiä kylläkin.
- Olemme samaa sukua
ollijo-14 kirjoitti:
Hei Hyvinkäältä!
Huomasin kiinnostuksesi Perälän suvusta, tosin olen myöhässä vuoden, mutta ei kaise haittaa?
Olen tehnyt sukuselvityksen Matti ja Liisa Perälän jälkeläisistä, n. 100 - sivuinen kirjanen.
Mikäli olet kiinnostunut asiasta ota yhteyttä.
Minun isoisäni oli Juho Alfred Perälä Lappajärven Lamminkylästä.
terv. Jorma OllilaTerveiset Kempeleestä
Minä kirjoittelen sinulle Jorma Ollila myös lähes vuoden kuluttua :))
Minulla on jo tämä meidän suvun kirja Matti ja Liisa Perälän suku ja se Juureni lappajärvellä myös. Ostin ne Paulalta, joka on serkkuni, tunnistat varmasti. Minun isoisä oli Fredrik Perälä Lamminkylältä, eli sinä ja äitini olette pikkuserkkuja. - perälääää
Vuosia vuosia myöhemmin mutta perälän suvun huomatessani niin samaa sukua edustan, perälän paulalta tilasin ohkaisemman sukututkimus kirjasen
- uskontoa?
Minä en oo nhny muuta uskovaista Lappajärvellä kun erään Savolan, kuollut jo
- tottuuus
Savola sanoo mikä totuus on
- MortumX
Kaikki pienet kunnat Suomessa ovat henkitoreissaan. Asiaa nyt ei vaan julkisesti huudella, että edes omanarvontunteen rippeet säilyisivät. Innovatiiviset ja uuttaluovat yksilöt ovat kaikonneet sinne, missä heillä on käyttöä. Uppoava laiva on jätetty ajalehtimaan rottien nakerrettavaksi.
Ison kuulun järven saastuminen on henkistä laatua ja selvä oire, koko paikkakunnan kuoleman symboli.- Soutelija.
Muinaisessa Neuvostoliitissakin annettiin ympäristön saastua kelvottomaksi koska jossain alemmalla tajunnan tasolla ymmärrettiin, ettei sellainen systeemi pitkään elä. Suomessa nykyhetken maanviljelijät ainakin näyttävät toimivan niin.
- Kun ei ole
Soutelija. kirjoitti:
Muinaisessa Neuvostoliitissakin annettiin ympäristön saastua kelvottomaksi koska jossain alemmalla tajunnan tasolla ymmärrettiin, ettei sellainen systeemi pitkään elä. Suomessa nykyhetken maanviljelijät ainakin näyttävät toimivan niin.
80- luvulla tähän kylään rekat toi monta kuormaa apulantaa kesäsin. Tänä vuonna Usko toi kerran transiitilla muutaman säkin osulasta.Jos tätä tarkotat vastuuttomuudella .niin mitä sitten on vastuullisuus?
- jotta ei
Kun ei ole kirjoitti:
80- luvulla tähän kylään rekat toi monta kuormaa apulantaa kesäsin. Tänä vuonna Usko toi kerran transiitilla muutaman säkin osulasta.Jos tätä tarkotat vastuuttomuudella .niin mitä sitten on vastuullisuus?
se järvi ihan ittestään sotkeennu.
- Itäkylänen
Se ei ainakaan lakkaa saastumasta syyttelemällä maanviljelijöitä, he saavat leivän pöytään viljelemällä ja ilman apulantaa ei pelto tuota juurikaan mitään. Jos nyt joku maailmapelastaja maanviljelijä kuintenkin on saatu lopettamaan apulannan käyttö näillä puheilla hän joutuu sen pelkästään yksinään kärsimään taloudellisesti.
Eli ei muutakuin valtio apuun ja veroja korottamaan että saadaan järvien läheisyydessä olevien peltojen isännille rahat kokoon että näiden peltojen viljely ilman apulantaa on kannattavaa!
Talojen viemäröinnin uusiminen saatiin jo joidenkin pirun kaivuu- ja putkifirmojen lobbareiden takia kyhättyä ja nyt on yksinäisen mummelinkin ostettava ainakin ~5000€ arvoinen jätevesijärjestelmä kotiisa. Vaan millä rahalla varsinkin kyseiset henkilöt ne maksavat eläkkeistään kun oma asuntokin voi olla vain kyseisen summan arvoinen tai vähän päälle?
- paluumuuttaja
Täällä ongelma on se, että ollaan niin pirun pessimistisiä kaiken suhteen. Meillä on melekosen ainutlaatuinen järvi, joka on kohtuullisessa kunnossa. Kesämökkiläisiä taitaa olla jokunen tuhat. Kivitipussa taitaa lomailla "jokunen" ulkopaikkakuntalainen myös. Mahdollisuuksia on siis enemmän kuin monella muulla pikkupitäjällä.
Taitaa siellä kunnan päättäjissä olla muutama ihan positiivisestikin asioita ajatteleva, joka on tajunnut, että meillä on mahdollisuuksia, kun on vaan uskoa ja rohkeutta.- järvi?
Mahdollisuuksia on, mutta kannattaako ne pilata? Ei järvi puhdistu posiitiivisesti ajattelemalla, vaikka kuinka yrittäisi olla muodinmukainen.
- hullua_sakkia
Siähän juntit pilaatte ympäristönne. Me peilin eteen niin näät ympäristörikollisen !.
- Vapon.lapset
antakaa turpeen tonkimisen jo olla.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123710MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721944Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin821243Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671057Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33998Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778