sanontaa "aika kyllä parantaa" vastaan. Kun kuoleman kulku käy liian läheltä, kun osa sielustasi viedään. Ei aika silloin paranna.
Elämästä on viety samalla myös ilo.
Elämästä on viety samalla myös ilo.
minä
protestoin
7737
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kyllä se niin on että rakastetun pois menon jälkeen tuntuu juuri siltä että oma elämä on ohi...aika muka parantaa haavat niin kauan kyyneleet vuotaa saavat,just just.en osaa kuvitella elämää ilman häntä.olimme yhdessä pitkään.mutta emme tarpeeksi kauan.kaikki jäi kesken..miten tästä pääsee ikinä yli?onneksi tämä juhannus menee vauhdilla ohi,inhottaa ja ärsyttää kaikki onnelliset ihmiset rakkaidensa kanssa.minulla on vain sormus sormessa,muistot rakkaastani ja suuri tyhjyys sisällä.muilla on niin paljon.
viitä vaille vuoden ollut.
Menetin puolisoni silmänräpäyksessä,ilman mitään oireita.Omalta osaltani voin sanoa vain,että aika on tehnyt tehtäväänsä.Kaipaus on jokapäiväistä,sielu on karrella edelleen,rakkaimpani on ikuisesti poissa.
On vain muistot sydämessä,ne antaa ainakin minulle sen jaksamisen täällä köpöttelemiseen.
Yhdessä mekin haaveilimme tulevasta,kun lapset ovat jo lentäneet,mutta toisin oli kirjoitettu jossain muualla.
Sormukset on minullakin ,teetin lisäksi puolisoni sormuksen itselleni sopivaksi,ja saavat ollakin.
Jaksamista ja voimia ,muistakaa ettette ole yksin meitä on paljon,jotka olemme samassa tilanteessa.
uurnaan mukaan koska se kuuluu hänelle.hän ei ikinä halunnut sitä pois ottaa vaikka joskus riidellessä minä niin tein ja heitin häntä sillä.muistelen nyt kuinka hän sanoi aina että minä en ikinä ota sitä sormestani pois niinpä hän sai sen mukanaan uurnaan kun se ei olisi tuhkauksessa sulanut.samoin minä olen hänen ikuisesti.hän oli elämäni rakkaus.ja on yhä.en voisi koskaan kuvitella itseäni kenenkään muun kanssa.hän oli todella minun elämäni...
Otan ensimmäisenä osaa.
Mutta kyynel tuli silmään niin kauniista asiasta kun olit puolisosi sormuksen teettänyt itsellesi sopivaksi, todella kauniisti muistat häntä
suru se vaan välillä muuttaa muotoaan. rakkaan ihmisen kuolemasta yli 10 vuotta, ja viimeksi tänään itkin lohduttomasti menetystäni. kaipaus ja suru jää. niiden kanssa on vaan elettävä.
se on totta kun kuolema tulee liian läheiseksi ja viiltää liian läheltä, vieden todella läheisen ihmisen ei aika paranna sitä surua. Mutta ei ilo sentään lopullisesti katoa, välillä on aina päiviä jolloin vain itkettää ja suree, kun taas on hetkiä jolloin edelleen voi iloita jos antaa itselleen vain siihen luvan ja asennoituu positiivisesti asioihoin.
eikä tämä ole vain tyhjästä tempaistua puhetta vaan katkerasta kokemuksésta, joka elää sydämmessäni jokaikinen päivä vaikka jaksan myös hymyillä.
Rakkaimpani ja samalla elämäni kuoli puolitoista vuotta sitten. En uskonut enää auringon paistavan tai elämän jatkuvan. Nyt pitkän pimeän jälkeen tunnen valon, lintujen laulun ja luonnon tuoksun. Rakkaani on mukanani ja tuska hänestä on helpottunut, mutta ikävä ei koskaan häviä. Nyt elän ja hän minun sydämessäni, itken usein mutta voin kuitenkin taas nauraa ja nauttia niistä asioista, mitkä minulle jäivät hänen jälkeensä. Usko itseesi, elämä kantaa!