Viinaveroa haluaa peruspalveluministeri vaihteeksi korottaa.

Tässä on nyt noin viiden vuoden sisällä muutettu useaan otteeseen viinan hintaa. Se on loputon kierre. Aina kun kulutus nousee, pitää viinan hintaa korottaa ja aina, kun sitä korotetaan liikaa, kansalaiset hakevat alkoholijuomansa Virosta.

Voisiko kierteen lopettaa sitomalla alkoholin hinta Viron alkoholin hintaan? Silloin ei olisi tarvetta uhrata asialle niin paljon huomiota kuin nyt on uhrattu.

Suomessa viinakset voisivat olla esimerkiksi vain 10% korkeammat kuin Virossa. Voisi kuvitella, että silloin kukaan ei lähde ihan vain viinanhakumatkalle Viroon.
1169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minusta näin ei voida tehdä,sillä silloin annamme toisten määrätä meille hintatason niin alkoholissa kuin muissakin tuotteissa.Seuraavaksi joku taho esittää eläkkeiden ja palkkojen sitomista samalla tavalla ja kierre on valmis.Jos Suomi on rakentanut näinkin hyvän yhteiskunnan,niin miksi meidän olisi nyt annettava valtuudet sellaisille yhteiskunnille joilla demokratiasta ja muistakin meille tärkeistä arvoista vallitsee monasti erillainen "tulkinta" kuin meillä.Päätetään jatkossakin meille kuuluvista asioista itse.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aarre kirjoitti:

Tässä on nyt noin viiden vuoden sisällä muutettu useaan otteeseen viinan hintaa. Se on loputon kierre. Aina kun kulutus nousee, pitää viinan hintaa korottaa ja aina, kun sitä korotetaan liikaa, kansalaiset hakevat alkoholijuomansa Virosta.

Voisiko kierteen lopettaa sitomalla alkoholin hinta Viron alkoholin hintaan? Silloin ei olisi tarvetta uhrata asialle niin paljon huomiota kuin nyt on uhrattu.

Suomessa viinakset voisivat olla esimerkiksi vain 10% korkeammat kuin Virossa. Voisi kuvitella, että silloin kukaan ei lähde ihan vain viinanhakumatkalle Viroon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu