58-vuotias isäni sai sydäninfarktin huhtikuun alussa. Ambulanssi saatiin paikalle ja sairaalassa tehtiin kaikki aivan oikein kuin pitikin ja isä on elämänsä kunnossa. Lääkkeitä syönyt, tupakanpolton lopetti ja lenkkeilee, syö kevyesti ja terveellisesti.
Minulla vain on pelko vieläkin että jonain aamuna äitini herättää minut ja kertoo isän nukkuneen pois. Itken todella usein (lähinnä yksin tai piilossa), en saa nukuttua öisin ja jos saankin nukuttua, näen todella paljon painajaisia. Kokoajan pelkään että isälleni tulee uusi infarkti, vaikka kaikki on kunnossa, vaaraa ei ole. En ole puhunut tästä kenenkään kanssa, koska se vain painettaisiin nopeasti villaisella, "kaikki on ihan hyvin, ei tarvitse pelätä"-tyylillä.
Millä saisin itseni tajuamaan että kaikki on hyvin, vai kannattaako sitä tajuta? Mitä jos isä saisikin uuden kohtauksen? Onko pelko hyvä asia? Vaikea ymmärtää.
Minulla vain on pelko vieläkin että jonain aamuna äitini herättää minut ja kertoo isän nukkuneen pois. Itken todella usein (lähinnä yksin tai piilossa), en saa nukuttua öisin ja jos saankin nukuttua, näen todella paljon painajaisia. Kokoajan pelkään että isälleni tulee uusi infarkti, vaikka kaikki on kunnossa, vaaraa ei ole. En ole puhunut tästä kenenkään kanssa, koska se vain painettaisiin nopeasti villaisella, "kaikki on ihan hyvin, ei tarvitse pelätä"-tyylillä.
Millä saisin itseni tajuamaan että kaikki on hyvin, vai kannattaako sitä tajuta? Mitä jos isä saisikin uuden kohtauksen? Onko pelko hyvä asia? Vaikea ymmärtää.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minun äitini sairasti pitkäaikaista sairautta, hänen puolestaan pelkäsin miltei päivittäin viimeisten 5 vuoden ajan.. Nyt kun äitini kuoli keskiviikkona, ajattelen tuota pelkojen täyttämää aikaa miten hukkaan valunutta se aika toisaalta olikaan.. On aivan normaalia pelätä läheisensä kuolemaa, mutta ei siitä kannata tehdä itselleen vankilaa. Pelätä saat, mutta muista että nyt isäsi on hengissä, joten käytä aika joka teillä on vielä yhdessä niin hyvien muistojen keräämiseen, yhdessä tekemiseen ja muuhun mukavaan. Surra kerkiät kyllä kun isäsi aika on tullut.
Minä itse siis pelkäsin äitini kuolemaa ja sitä tuskaa minkä se tuo tullessaan ja nyt kun se on tapahtunut, niin mikään ennalta palkäämäni asia ei tunnu edes yltävän tälle tasolle mitä nyt tunnen.. Itse autoin äitiäni ja keräsin myös hyviä muistoja, pelkojeni lisäksi. Nyt muistelen lämmöllä häntä ja meidän juttuja..
Voimia sinulle, pystyt kyllä voittamaan suurimmat pelkosi ja pitämään ne kurissa. Älä sure liikaa etukäteen, koska kun sen aika on saa surra ihan tarpeeksi, niin minä ajattelin omastakin tilanteestani..
Kannattaa hakea keskusteluaika terveyskeskuspsykologille, niin pääset puhumalla pelostasi eroon. Jos painat pelkoasi vain sisällesi syvemmälle ja syvemmälle, uuvut ja sairastut itse. Puhuminen auttaa. Ihan oikeasti. Kokenut olen saman.
Ihminen voi aivan hyvin saada infarktin 40-50-vuotiaana, mutta elellä hyvää elämää vielä 30 vuotta. Esimerkkejä on Teponkin suvussa. Tärkeintä on, että asia on nyt hoidettu kuntoon. Jokaisen yli 40-vuotiaan tulisi tutkia terveytensä, sydänsairaudet ovat usein piileviä.