juhannus tässä ohi vihdoin ja viimein...tuntui kyllä juuri siltä että haluaa mennä peiton alle ja itkeä siellä hiljaa.maanantaina tulee kuukausi rakkaani kuolemasta.niin vähän aikaa on vasta kulunut ja tuntuu että olen tuona kuukautena vanhettunut sata vuotta..miten tätä kaipausta ja ikävää jaksaa enään kun tuntuu todella siltä että elämä on ohi.miten jaksaa aamulla nousta ja illalla sulkea silmät?haluaisin vaan kadota tästä elämästä,niinkuin rakkaanikin katosi minun elämästäni.en saa häntä ikinä enään takaisin..en ikinä enää voi sanoa hänelle rakastan sinua,en koskaan voi häntä koskettaa.hän ei enään ikinä kosketa minua...
menihän tämä
ahdistava
3748
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kuoli myös vähän aikaa sitten. Suru ja masennus on nyt elämässä keskeisellä paikalla. Juhannusta pelkäsin etukäteen, mutta menihän se siinä. Tuli mieleen viime juhannus kun ei ollut vielä aavistusta tästä. Jotkut päivät ovat helpompia mutta sitten on taas mitä on. Mahtaako olla koko loppuelämä tätä ajattelen toisinaan.
...lokakuun lopussa. Rankkaa on ollut ja on edelleen. Onneksi on lapset. Aluksi ei pystynyt edes hengittämään, ellei siihen keskittynyt. Loukkaa kun ihmiset kysyvät olenko jo löytänyt uuden! Kamala ikävä päällä oli sitten arki tai pyhä, itku tulee ehkä toisista tuntuen "typeristä" asioista. En suostu ottamaan lääkitystä, suren nyt kun on surun aika, enkä työnnä tuskaani tulevaisuuteen. Ehkä joskus helpottaa...
Voimia teille molemmille.
Minunkin puolisoni nukkui pois kolme kuukautta sitten ja ajatukset ja tunteet on hyvin samanlaiset kuin teilläkin. Myöskin juhannus oli vaikea kun mökkeiltiin muun perheen kanssa niin kuin aina mutta
silti mikään ei ollut niinkuin ennen tuli kanssa mieleen että ei olis vuosi sitten voinut edes aavistaa.
Pakko vaan selvitä eteenpäin ja ajatella tulevaa kuten pian syntyvää ensimmäistä lastenlasta, mieheni sai sentään pienen hetken olla pappa kun tiedettiin pikkuisen olevan tulollaan.
Välillä on sellasia aikoja että ei oikein vieläkään tajua tätä mutta täytyy vaan toivoa voimia että jaksetaan jatkaa matkaa niin kauan kuin annetaan niin teille kuin itsellenikin.