Ei oivamaisille tosikoille tarina kepu-

kansanedustajasta:

Eduskunnan kirjallisuuskerho päätti julistaa kirjoituskilpailun aiheesta "Hauskin paikka". Joku kirjoitti, että hauskin paikka maailmassa on Havaiji. Joku toinen taas kertoi hauskimman paikan olevan Espilän ravintola.

Useita erilaisia ehdotuksia tuli, mutta eräs kepulaiskansanedustaja kirjoitti, että hauskin paikka maailmassa on vaimon jalkojen välissä.

Koska hän kirjoitti siitä vielä niin hauskasti, hän voitti koko kilpailun ja sai palkinnoksi ison pokaalin.

Viedessään pokaalia kotiin oli miehellä vaikeuksia selittää lesta-uskovaiselle vaimolleen pokaalin alkuperää. Niin hän kertoikin vaimolleen kirjoittaneensa, että kirkko on maailman hauskin paikka.

"Siinä sinä kyllä puhuit oikein, epäili vaimo, ja kyllä noin hieno pokaali pitää laittaa salin pöydälle kaikken nähtäväksi."

Seuraavana vuonna eräs eduskunnan valiokunta oli matkalla Savossa ja poikkesi kyseiseen taloon. Edustajat istuivat salissa, näkivät tutun pokaalin ja naureskelivat sille.

Emäntä huomasi sen ja sanoi: - "Teitä taitaa naurattaa tuo meidän miehen saama palkinto... kyllä minäkin olen sitä mieltä, että se annettiin väärälle miehelle, eihän tuo ukko ole käynyt siellä kuin kerran ja sillonkin se nukahti kesken toimituksen. Muut seurakunnan miehet siellä ovat sen sijaan käyneet useinkin".
4191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mistä peevelistä noita kaivat! Ihan uusi tuokin on minulle. Harmi, kun näin kolmena kesäkuukautena ei ole tuota Helsingin Sydäntoipilaiden viikkojumppaakaan, jonka jälkeisessä saunassa jonkun on velvollisuus kertoa viikon vitsi. Olen niitä jonkun tänne saitillekin tuonut. On minullakin ollut ilo joskus kertoa muille uusi juttu, mutta varsinainen lahjakkuus joukossamme on eräs Fazerin leipomon pomo, joka hiljattain jäätyään eläkkeelle pahoitteli sitä, että nyt vitsit vähenevät, varsinkin rasvaisemmat vitsit, kun hän ei saa enää niitä alaiseltaan naisporukalta!

Äänestä
  • tuon minulle kertoi. Niin että tosi se on, että naiset ne parhaat jutut kertovat.
    Toisaalta, kun seuraa noita tosikko-oivia, tulee väistämättä miellen hiukan iloisempiakin juttuja kuin ne anneli-väitteet tai Vanhasen merikukkien keräilyt.

    Äänestä

  • guess who kirjoitti:

    tuon minulle kertoi. Niin että tosi se on, että naiset ne parhaat jutut kertovat.
    Toisaalta, kun seuraa noita tosikko-oivia, tulee väistämättä miellen hiukan iloisempiakin juttuja kuin ne anneli-väitteet tai Vanhasen merikukkien keräilyt.

    lapissa jo 30-vuotta sitten.
    Eihän Korhonen tietenkään sitä ole voinut aikaisemmin kuulla kun tuo vitsi on pyörinyt tavallisen kansan keskuudessa.Toisin kuin hän.
    On tuo vitsi kyllä tuttu hesassakin ollut melkein yhtä kauan tai kauemminkin.
    Mutta vanha hyvä vitsi.

    Äänestä

  • on kiertänyt kirjoitti:

    tosikko! Eihän tuon vitsi tietenkään ollut mikään uusi. En kuvittelekaan olevani vitsien keksijä, kunhan kerron tilanteeseen sopivan jutun, jos sellaisen tiedän.
    Et huomannut jutun pointtia ollenkaan, vitsi ei alunperin ole minkään määrätyn puolueen kansanedustajasta, muutin sen vaan paremmin totuutta vastaavaksi ja pistin kepuedustajan piikkiin. Ja hyvin puri, kun sinäkin jouduit ottamaan kantaa Korhosta vastaan.
    Teitä tosikoita on kiva pyörittää teidän itsenne ympäri. Ajatte häntiänne kuin hullut koirat!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

guess who kirjoitti:

kansanedustajasta:

Eduskunnan kirjallisuuskerho päätti julistaa kirjoituskilpailun aiheesta "Hauskin paikka". Joku kirjoitti, että hauskin paikka maailmassa on Havaiji. Joku toinen taas kertoi hauskimman paikan olevan Espilän ravintola.

Useita erilaisia ehdotuksia tuli, mutta eräs kepulaiskansanedustaja kirjoitti, että hauskin paikka maailmassa on vaimon jalkojen välissä.

Koska hän kirjoitti siitä vielä niin hauskasti, hän voitti koko kilpailun ja sai palkinnoksi ison pokaalin.

Viedessään pokaalia kotiin oli miehellä vaikeuksia selittää lesta-uskovaiselle vaimolleen pokaalin alkuperää. Niin hän kertoikin vaimolleen kirjoittaneensa, että kirkko on maailman hauskin paikka.

"Siinä sinä kyllä puhuit oikein, epäili vaimo, ja kyllä noin hieno pokaali pitää laittaa salin pöydälle kaikken nähtäväksi."

Seuraavana vuonna eräs eduskunnan valiokunta oli matkalla Savossa ja poikkesi kyseiseen taloon. Edustajat istuivat salissa, näkivät tutun pokaalin ja naureskelivat sille.

Emäntä huomasi sen ja sanoi: - "Teitä taitaa naurattaa tuo meidän miehen saama palkinto... kyllä minäkin olen sitä mieltä, että se annettiin väärälle miehelle, eihän tuo ukko ole käynyt siellä kuin kerran ja sillonkin se nukahti kesken toimituksen. Muut seurakunnan miehet siellä ovat sen sijaan käyneet useinkin".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu