TERVEYDENHOIDON ONGELMA ONKIN POLIITTINEN PELUU

Onko niin pitäisi selvittää luotettavasti. Kuntapäättäjät ovat todennäköisesti priorisoineet virheellisesti, jos tiedot edes jotenkin ovat paikkansa pitäviä. On todenäköistä myös kuntapäättäjät tukevat mieluummin alan yksityistämistä.

Tähän viittaisi viestit siitä, että yksityiset palvelut ovat kunnille kallista puhastelua. Kuntapäättäjät ja aiankin oikeisto on sitoutunut tukemaan yksityisiä yrityksiä. Se edellyttää, että kuntapalvelut eivät saa rahaa tehtäviinsä. Ja sektori ajetaan alas ja luodaan tilaus yksityistämiselle.

Varsinainen uutinen, joka liitty politiikan tekemisen ihmisten kustannuksilla.

Helsingin Sanomat Ylen mukaan kertoo, että terveydenhuollossa on liikaa henkilöstöä. Potilaita leikataan turhaan. Yllättävän tilanteen on selvittänyt Kuopion yliopisto.

Tutkimuksessa on selvitetty, että terveyskeskuksissa on kaksi tai kolme kertaa enemmän henkilökuntaa ja virkoja kuin tarvittaisiin. Potilaita leikkataan hyödyttömästi. Leikkaukset eivät johda potilaiden paranemiseen.

Suomessa on tutkimuksen mukaan OECD-maista eniten vanhuksia pitkäaikaishoidossa sairaalan vuodeosastoilla. Vanhuspaikkoilla voisi hoitaa myös kaikki Viron yli 65-vuotiaat pitkäaikais- hoitoa tarvitsevat, toteaa tutkimuksen johtaja professori Juha Kinnunen.
3270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onhan se hyvä, kun tehdään tieteellistä tutkimusta, mutta tulee mieleen, että tutkija haluaa oman peukalonkuvansa jättää elämäntyöstään. Näin monet tutkimukset ovatkin huu-haata.

Miksi ihmiset ovat tänään sairaita jne? Ravintomme mukana saamme valtavat määrät lisäaineita, jotka alkavat "elämään" kehossamme ja siitä seuraa se, että maksa ei jaksa enää hoitaa tehtäväänsä jne.

Miksi tutkijat eivät julkista julki tietoa, mitä väärin saamme ravinnostamme päivittäin. Mutta - se on se ruokateollisuus, mikä jyllää ja sitähän tietoa ei taas julkisteta eikä sitä kukaan rahoita. Näin julki tulee lopulta vain se tieto, mikä hyödyttää rahallisesti - mutta mitä tahoa.

Äänestä
  • Kun kaikista yritetään tehdä sairaita ja sitä kautta lääketeollisuudelle uusia voittoja näin saadaan monenlaista turhaa tutkimusta.Lääkefirmat keksii uusia sairauksia ja niihin kalliita lääkkeitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tarkkaaja kirjoitti:

Onko niin pitäisi selvittää luotettavasti. Kuntapäättäjät ovat todennäköisesti priorisoineet virheellisesti, jos tiedot edes jotenkin ovat paikkansa pitäviä. On todenäköistä myös kuntapäättäjät tukevat mieluummin alan yksityistämistä.

Tähän viittaisi viestit siitä, että yksityiset palvelut ovat kunnille kallista puhastelua. Kuntapäättäjät ja aiankin oikeisto on sitoutunut tukemaan yksityisiä yrityksiä. Se edellyttää, että kuntapalvelut eivät saa rahaa tehtäviinsä. Ja sektori ajetaan alas ja luodaan tilaus yksityistämiselle.

Varsinainen uutinen, joka liitty politiikan tekemisen ihmisten kustannuksilla.

Helsingin Sanomat Ylen mukaan kertoo, että terveydenhuollossa on liikaa henkilöstöä. Potilaita leikataan turhaan. Yllättävän tilanteen on selvittänyt Kuopion yliopisto.

Tutkimuksessa on selvitetty, että terveyskeskuksissa on kaksi tai kolme kertaa enemmän henkilökuntaa ja virkoja kuin tarvittaisiin. Potilaita leikkataan hyödyttömästi. Leikkaukset eivät johda potilaiden paranemiseen.

Suomessa on tutkimuksen mukaan OECD-maista eniten vanhuksia pitkäaikaishoidossa sairaalan vuodeosastoilla. Vanhuspaikkoilla voisi hoitaa myös kaikki Viron yli 65-vuotiaat pitkäaikais- hoitoa tarvitsevat, toteaa tutkimuksen johtaja professori Juha Kinnunen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu