Neuvokaa, kiitos!

Kuolema on monen mielestä pelottava ajatus. Totrtaki suree kun tietää läheisen elämän kohta loppuvan. Sitä suree itse ja muiden läheisten takia. Jokainen suree ihan omalla tavalla, ja minusta tuntuu että se oikea tapa auttaa tulee ihan luonnostaan. Olla läsnä ja kuunnella on yksi tapa .
Jos isäsi uskoo, ja pappikin on jo käynnyt luulen että hän saa siitä oman lohtunsa koska näin on toivonut.
Turhaa minun on täällä sanoa totuutena että taivas on olemassa.
Jos uskoo siihen se tuo lohtua, ja silloin se on oikein, ja jopa hyvä asia.
Jollet itse usko, luulen että ajan kanssa luot jonkinlaisen ajatuksen kun isäsi ei enää ole keskuudessanne.
Itse olen menttänyt lapseni, ja haluan uskoa että hän tavallaan on koko ajan kanssamme siellä jossain. Niin minusta tuntuu sanokoot kuka tahansa mitä , ja minulla on oikeus uskoa ihan mihin haluan.
Kuolemasta selviää kumma kyllä. Vaikeaa se on eikä sitä unohda, eikä kaipaus lopu.
Itse olen vaan pakosta oppinut elämään suruni kanssa, ja hyväksynyt sen että välillä itkettää kun kaipaus on kova.
Kun toimii niin kuin sydän kertoo en usko että voit tehdä paljon pahaa läheisillesi.
Minun suruuni kuuluu myös suruni nyt ainoan lapseni puolesta. Suren hänen surua, suren sitä että hän on ainut lapsi ym.
Mutta iloitsen myös kun hänellä on hyvä päivä ja on iloinen.
En painosta häntä puhumaan, yritän olla läsnä niin paljon kuin mahdollista hänen elämässä jotta hänellä on turvallinen olo.
Uskon myös että hänelle oli tärkeää nähdä minun suruani, konkreettisesti.
Paljon on opuksia mitä voi lukea, tosin kun on surun murtama ei aina itse jaksa hakea apua itselleen, ja on myös vaikeaa ymmärtää tarvitsevansa apua.
Syöminen on tärkeä asia joka jopa minulta unohtui täysin. Se todellakin ON tärkeää. Ilman ruokaa ei jaksa hoitaa asioita , siksi söin tosin vahti selän takana väkisin jotain.
Lapseni takia oli oltava olemassa häntä varten.
Silti olen kiitollinen siitä että ensimmäisenä päivänä kuoleman jälkeen kaverini laittoi ison kattilan kastiketta jotta lapseni ja isä söi kolme päivää.
"onneksemme" meillä oli myös tuttava perhe joka tiesi enemmän kuin hyvin mitä käymme läpi ja oli suureksi tueksi.
He jopka on kokenut saman todellakin tietää mistä puhuu, jotenkin uskottavampaa kuin saman lukis kirjasta.
Toinen ystävä myös toi seuraavana päivänä minulle nukahatamislääkkeitä, joita ilman en olisi täällä tänään tätä kirjoittamassa.
Me koimme äkkikuoleman, eikä kukaan voi kuvitella sen sattuvan omalle kohdalleen.
Tähän ei voinnut varautrua millään muotoa. Joten suru alkaa vasta kun edes alkaa ymmärtämään koko asiaa sokin jälkeen.
Pää jauhaa ylikierroksilla koko ajan, ja äitinä minä yritin auttaa kaikki muita läheisiä parhaan kykyni mukaan.
Minusta on järkevää nyt käydä asioita läpi, vaikka kuolema on tiedossa, on se aina kuitenkin suru, ja iso asia johon ei kuitenkaan kai osaa varautua 100%sesti.
Jos sinulla on kysyttävää , niin kysy. Mutta muista.Suru on yksillöllistä ja tämä on vaan minun kokemus. Mutta auttaa yritän parhaan kykyni mukaan.

Jeesus sanoi;" Kaikki jotka häneen uskoo saavat elää vaikka olisi kuollut".
Älä pelkää, rauhoitu. Isäsi on tehnyt parannuksen, ymmärtänyt miten elämä jatkuu iänkaikkisuudessa eli löytänyt Taivaan kodin tien ja pääsee taivaaseen.

Sinun pitää huolehtia vain itsestäsi ja lapsistasi. Jumala pitää huolen teistä kaikista, muista läheisistäkin. Hän tietää mitä tarvitsette.
Isäsi pääsyä lepoon turvaan kivuilta, murheilta ja synnin kiusauksilta. Te muut voimaa ja ymmärrystä jatkaa omaa elämää kunnes teidän aika on täysi.

Sinun ei tarvitse päästää irti ennen kuin sen aika on. Etukäteen sitä tietää odottaa mutta, se tyhjyys on jokseenkin sellainen etteipä siihen pysty varautumaan sillä meidän mielikuvituksemme on lempeämpi meille kuin kuolema. Omastakokemuksesta tiedän tämän. Alku shokki on sitten se joka suojelee meitä kun kuolema on käynyt sen aikaa kunnes pystymme ja jaksamme kestää asian. Hae vaikka nyt jo rauhoittavia kun olosi on niin hysteerinen ja pelkäät.
Lapsi pelkää rokotus piikkiä sen nähdessään, mutta kun se on tehty, tämä rauhoittuu. Lienee vastaavanlainen pelkomme kuolemaa kohtaan eli yhtä turha. Pelko ei auta ja muuta totuutta muuksi. Joka syntyy myös kuolee, tämä on elämää. Lapset on vain lainaa oli fraasi jota kuuli jokaisen lapsen syntymän jälkeen. Aivan, enpä edes ajatellut että, kuolema veisi yhden heistä ennen kuin itseni. Vanhemman ihmisen kuolema on sen jälkeen ollut paljon helpompi. Tuota ennen pelkäsin jo sitä, miten kestän äidin tai isän kuoleman..? suotta kaikki pelko! Nyt en enää pelkää vaikkeivat vanhempani ole uskossa. Herran hoidossa he silti ovat, minulla ei ole huolta.


Kammo johtuu kuoleman lopullisuudesta ja siitä suuresta tuntemattomuudesta. Osa syyllinen on oma voimattomuus, katsoa läheisen voimien hiipumista ja kuolemaa.

Rakkaan ihmisen kuolemasta ei pääse yli kuin ajan kanssa. Minulle sanottiin että, olet saanut "surumaljan" juo se viimeistä pisaraa myöten. Kaksi vuotta meni enkä suostunut nöyrtymään tai edes yrittään hyväksyä, miksi minun lapseni?!
Nyt on kulunut yli 10 vuotta ja tunnen saaneeni rauhan. Aika tasaa tunteet ja ikävän joka ensin "läikkyy yli laidan"

Sinulla on ihana ymmärtäväinen äiti, voitko puhua tästä hänen kanssaan? Lähtöjärjestys on luonnollinen kun vanhempi kuolee ennemin lasta.
Ajattele asiaa toisinpäin. Sinä olisit kuolettavasti sairas kivut kovat, valittaminen ei auta, tiedät että, kuolema antaa vapauden tuskista. Haluatko kumman?
Varmasti isällesi on armahdus kaikesta kun saa kuolla. Haluaisi varmasti teidän ja sinunkin olevan hyvillämielin hänen puolestaan.
Mahd. helpottaisit isäsi loppuaikaa pitäen kädestä kiinni ja ymmärtäisit isäsi kohtaa juttelisit kuin toivoa olisi ettei isäsi vielä kuole.

Tässä ajatuksiani. Tunsin käsinkosketeltavan hätääntymisesi ja tarkoitukseni oli rauhoittaa, kulkea hetki kanssasi. Kysy toki mikäli et jotain ymmärtänyt. Tiedän miten mieli vääntää asian väärinpäin. Voimia Sinulle, Jumala on kanssasi. Jeesus itse kärsi tuskien tien ja näin tuntee sinunkin tuskasi.

Elämä vain jatkuu, senkin jälkeen, kun isäsi aika on tullut täyteen. Ajattele sitä kuolemaa syvänä unena, josta hän ei enää herää. Luopuminen läheisestä on aina vaikeaa, mutta ajattele asiaa niin, että hän ei tunne enää kipua, vaan on saanut ikuisen rauhan.

Luutavasti kaikki ihmiset pelkäävät kuolemaa, sen lopullisuuden takia. Onneksi sinulla on lapset, joiden takia sinun on tavallaan pakko pysyä elämän syrjässä kiinni. Muista olla äitisi tukena. Kahdestaan te olette vahvempia, kohtaamaan tämän väistämättömän asian.

Simät kyynelissä luin teidän kannustavia ja koskettavia kommenttejanne.

Vertaistuki on varmaan parasta, mitä ihminen voi toivoa. Kiitos ja halaus teille jokaiselle.

Avioeron kohdatessa tajusin, että vaikka minulla oli läheisiä ihmisiä ympärillä, niin suru oli käytävä lävitse omassa mielessään. Sitä ei voinut siirtää kenellekään. Meillä on isän takia suru, jonka jokainen meistä joutuu käsittelemään omassa mielessään ja itsenäisesti. Minä suren painumalla peiton alle. Lamaannun ja väsyn ihan totaalisesti. Yritän paeta tätä kaikkea uneen.

Sitten, kun saan pakotettua itseni johonkin hyödylliseen, niin sekin auttaa unohtamaan. Antaa tavallaan etäisyyttä.

Taivaan Isän siunausta teille jokaiselle.

"Elääkin välillä ihan omissa maailmoissaan, vai johtuuko se kipulaastarista, joka hänellä on jatkuvasti. "

Se fentanyylilaastari voi olla syypää omassa maailmassa majailuun. On todella paljon heroiinia vahvempaa. Tosin vaikutus normaaliannoksilla on samanlainen, kuin heroiinillä

Minunkin isällä oli parantumaton syöpä. Hän sairasti sitä seitsemän vuotta ja nyt viikko sitten häneltä ehtyi voimat lopullisesti.
Ikävä on nyt suunnaton ja koti tuntuu niin hiljaiselle ja tyhjälle (hoidin isää kotona melkein loppuun saakka).
Itsekkäästi halusin pitää isän täällä maan päällä niin pitkään kuin mahdollista, mutta nyt ymmärrän, että isällä on nyt parempi olla kuin pitkiin aikoihin. Isä keskusteli viimeisenä erään pastorin kanssa ja se tuntuu lohduttavalle, että hän varmasti sai tästä keskustelusta rauhan sielulleen.
Hautajaiset on nyt tulevana lauantaina ja muistotilaisuus pidetään kotona. Pitäisi jaksaa siivota, mutta ystävä tulee auttamaan minua tässäkin asiassa. Täytyy vaan pyytää apua, kun tuntuu ettei itse jaksa.
Itku tulee koko ajan ihan pienistäkin asioista, mutta kyyneleet puhdistaa. Annan itselleni luvan itkeä kun itkettää.
Syöpä on kamala sairaus. Se syö ihmisen elävältä. Minusta ainakin kuitenkin nyt tuntuu, että kuolema oli isälle helpotus. Isä pääsi kivuistaan ja siitä loputtomasta taistelusta, jota hän sairautensa vuoksi kävi vuosikausia.