Varokaa rekkoja !!

Rekkakuskit eivät ole enää vanhoja kokeneita kuskeja. Siellä on nykyään paljon nuoria kavereita, joista OSA on selvästi vielä ammattitaidottomia ja ns. kuumakalleja.

Kerran moottoritiellä näin perälaudattoman rekan, josta oli jokin irtonainen kakkosnelonen melkein ulkona. Ei olisi kiva saada sitä parrua tuulilasiin tai sen läpi. Ratissa nuori kaveri. Yritin herättää kyllä hänen huomiotaan, mutta hankalaahan se oli suuressa vauhdissa. En tiedä tajusiko hän.

En tiedä miksi joskus rekat ajavat letkassa. Olen nähnyt jopa 3 rekkaa peräkanaa. On aikamoinen riski lähteä ohittamaan tuollaista kulkuetta.

"Iso, mutta hyvätapainen"
Mahtaako enää niin pitää paikkansa?

Kommentteja ?
6717
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vielä on kunnollisia oikeita ammattilaisia! Mutta vähenemään päin ovat. Ja rahtarin on turha puolustautua sillä että löytyy niistä henkilöautonkuljettajistakin... JOO JOO, mutta ne eivät tekeennykkään AMMATTILAISIKSI.

Äänestä

katsomaan rekkaliikennettä, ei mikään harvinaisuus nähdä jopa 8 rekkaa letkassa, muutama henkilöauto ja lisää rekkoja...
Joukossa on suomalaisiakin mutta valtaosa on venäjän kilvissä.

Äänestä

Yritätkö tappaa mut?

Aatteleppa että raskaankaluston puikoissa silti on edelleen kuitenkin kokemusta vaikka taidot on kateissa aika pahasti mutta niin ne on muillakin kuljettajilla. Että henkilöautokuskien puikoissa ajaa vielä enemmän ajotaidottomia ja ihan oiekasti just sellaisia, hirvittää just sellainen joskus.

Se mikä harmittaa että asioille ei juuri voi mitään, niin usein tekisi mieli mennä sanomaan pari huonosti valittua sanaa jonkun vatipään ajamisista mutta minkäs teet kun kaikki menee menojaan ja kohtaaminen on aina vain hetkellistä.

Kerran olen ajanut perässä ja mennyt sanomaan papparaiselle tai kysymään hieman hänen ajotavoista. Syy oli kun ei nähnyt mitään jäätyneitten ikkunoiden takia.

Kyllä suurin osa ammattikuskeista on vielä edelleen ajotaitoisia, ajokokemus pitää siitä huolen.

Äänestä

On jo tapahtunut niin monta suur-onnettomuutta talvisin Rekkojen perävaunujen hallitsemattomista liikkumisista,vastaantulevien kaistoille,että tulisi kieltää niiden käytöt talvisin, ilman viisastenkerhoja.Ellei ihmishengillä ole mitään väliä,voidaan tehdä näistä perävaunuista vaikka maantiejuna ja selitellä sen taloudellista kannattavuutta.

Äänestä
  • Kai nyt selkeni?

    Äänestä

Venäläiset rekat ajaa peräkanaa,lieneekö homoja vai pelkääkö muuten eksyvänsä jollei ajeta "tappi tuntumalla".
Tämä havaittu useammasti liikenteessä.
Ei ole ainoalaatuista että usein kotimaankin rekisterissä oleva rekka samassa nipussa.
Väliin ei mahdu kun liki toisissaan kiinni ajavat.
Eikö liian lyhyt välimatka autojen välillä koskekaan rekka autoja?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


henkilöautoolija kirjoitti:

Rekkakuskit eivät ole enää vanhoja kokeneita kuskeja. Siellä on nykyään paljon nuoria kavereita, joista OSA on selvästi vielä ammattitaidottomia ja ns. kuumakalleja.

Kerran moottoritiellä näin perälaudattoman rekan, josta oli jokin irtonainen kakkosnelonen melkein ulkona. Ei olisi kiva saada sitä parrua tuulilasiin tai sen läpi. Ratissa nuori kaveri. Yritin herättää kyllä hänen huomiotaan, mutta hankalaahan se oli suuressa vauhdissa. En tiedä tajusiko hän.

En tiedä miksi joskus rekat ajavat letkassa. Olen nähnyt jopa 3 rekkaa peräkanaa. On aikamoinen riski lähteä ohittamaan tuollaista kulkuetta.

"Iso, mutta hyvätapainen"
Mahtaako enää niin pitää paikkansa?

Kommentteja ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu