Luin varsin mielenkiintoisen tutkimuksen (Kirkon tutkimuskeskus, Itsemurha ja uskonnollisuus. Hannu Sorri) uskonnollisuuden ja itsemurhien suhteesta toisiinsa.
Tutkimus on valitettavan vanha mutta ilmeisen asiantuntevasti tehty, mm. kaikki käytetyt tilastolliset menetelmät, joihin erilaiset tilastot perustuivat oli tarkoin kuvattu.
Tutkimuksen 'pohjatyö' ja osin myös tutkimusaineisto perustuu toiseen, kansainvälisestikin ainutlaatuiseen tutkimuksen, jossa tutkittiin kaikki suomessa vuonna 1987 tapahtuneet itsemurhat.
Tulos on varsin yllättävä: uskonnollisuus lisää riskiä itsemurhaan, uskonnollisten mielenterveyden kuormitus on muita suurempi ja psykiatrisen diagnoosin saaneiden joukossa uskonnollisten diagnoosit ovat verrokki ryhmään verrattuna vakavampia (yleisiä mm. depressio ja psykoosi)
Uskonnollisella ihmisellä tarkoitetaan tässä tutkimuksessa ihmistä, joka osallistui aktiivisesti jonkin uskonnollisen yhteisön toimintaan tai muutoin on voitu todentaa hänen uskonnollisuutensa, esim. haastattelemalla jälkeen jääneitä omaisia, tutkimalla potilaskertomuksia jne.
Tutkimuksen mukaan itsemurhan tehneistä 18% oli uskonnollisia (siis uskonnollisesti aktiivisia toimijoita) mikä ylittää väestön keskiarvon tilastollisesti merkittävällä tavalla. Uskovien keskimäärin pienempää kynnystä hakeutua hoitoon ei pidetty selittävänä tekijänä, koska uskonnollisuutta tutkimuksen mukaan voi leimata myös selkeä 'hoidon vastaisuus'(mm. potilas- ja omaiskertomuket).
Lahkojen kohdalla vaikutus on kaksijakoinen, lahko voi joko vähentää tai lisätä itsemurha riskiä. Lahkojen usein tiukka linja itsemurhaan sekä tiivis sosiaalinen ympäristö ovat vähentäviä tekijöitä. Toisaalta tiukasti dogmaattinen ja tuomitseva lahkoympäristö voi vaikuttaa tutkimuksen mukaan täysin päinvastoin.
Tutkimus myös kertoo, että naisten osuus itsemurhaan päätyneistä oli uskonnollisten ihmisten ollessa kyseessä huomattavan korkea varrattuna tilastolliseen jakaumaan väestön keskuudessa keskimäärin. Osin tätä selittää,että naisten osuus uskonnollisissa on miehiä suurempi mutta ei täysin.
Tärkeä tulokseen vaikuttava seikka on myös varmasti se, että mielenterveydeltään järkkyneet helposti hakevat apua myös uskonnollisuuden parista. Tutkimus olikin tilastoinut erikseen ihmiset, joiden uskonnollisuus oli "herännyt" vasta itsemurhaa edeltävinä aikoina. Näitä tapauksia oli noin kolmannes. Useilla tässäkin ryhmässä olleista oli kuitenkin aikaisempina vuosina ollut uskonnollista aktiviteettia mutta se oli hiipunut.
Suhteessa eniten uskovia itsemurhan tehneitä oli entisessä vaasan- ja Pohjois-Karjalaläänissä, Pohjois-Karjalan läänissä ero oli erittäin huomattava, Vaasan läänissä uskovien itsemurhat olivat puolet yleisempiä verrattuna ei-uskonnollisiin. Ikäjakauma vastaa yleisiä tilastointeja.
Itsemurhaan päätyneet uskovat, jotka olivat 'jäähyväiskirjeessään' käsitelleet kohtaloaan kuoleman jälkeen uskoivat yleensä pääsevänsä paratiisiin.
Itsemurha tavat poikkesivat myös toisistaan, uskovien itsemurha oli yleensä vähemmän 'väkivaltainen' lukuun ottamatta poikkeusta: Uskovat miehet päättivät päivänsä keskimääräistä useammin ampumalla.
Itsemurhan tehneistä 12%:lla (otos, 1397 henkilöä kokonaisuudessaan, kaikki 1987 vuonna itsemurhan tehneet) oli pidempiaikainen uskonnollinen tausta, (6 %:lla uskonnollisuus oli herännyt tai aktivoitunut uudestaan vasta itsemurhaa edeltävinä aikoina). Luku on merkittävä verrattuna väestöön keskimäärin. Yleisimpiä itsemurhat olivat vapaissa suunnissa, jehovantodistajien ja kirkon herätysliikkeiden piirissä, kuten lestadiolaisuudessa.
Vaikka tutkimus oli kirkon tekemä tuli se johtopäätökseen, että uskonnollisuudella ja itsemurhilla on yhteys, ero oli aivan liian suuri tilastovirheeksi.
Tutkimus on valitettavan vanha mutta ilmeisen asiantuntevasti tehty, mm. kaikki käytetyt tilastolliset menetelmät, joihin erilaiset tilastot perustuivat oli tarkoin kuvattu.
Tutkimuksen 'pohjatyö' ja osin myös tutkimusaineisto perustuu toiseen, kansainvälisestikin ainutlaatuiseen tutkimuksen, jossa tutkittiin kaikki suomessa vuonna 1987 tapahtuneet itsemurhat.
Tulos on varsin yllättävä: uskonnollisuus lisää riskiä itsemurhaan, uskonnollisten mielenterveyden kuormitus on muita suurempi ja psykiatrisen diagnoosin saaneiden joukossa uskonnollisten diagnoosit ovat verrokki ryhmään verrattuna vakavampia (yleisiä mm. depressio ja psykoosi)
Uskonnollisella ihmisellä tarkoitetaan tässä tutkimuksessa ihmistä, joka osallistui aktiivisesti jonkin uskonnollisen yhteisön toimintaan tai muutoin on voitu todentaa hänen uskonnollisuutensa, esim. haastattelemalla jälkeen jääneitä omaisia, tutkimalla potilaskertomuksia jne.
Tutkimuksen mukaan itsemurhan tehneistä 18% oli uskonnollisia (siis uskonnollisesti aktiivisia toimijoita) mikä ylittää väestön keskiarvon tilastollisesti merkittävällä tavalla. Uskovien keskimäärin pienempää kynnystä hakeutua hoitoon ei pidetty selittävänä tekijänä, koska uskonnollisuutta tutkimuksen mukaan voi leimata myös selkeä 'hoidon vastaisuus'(mm. potilas- ja omaiskertomuket).
Lahkojen kohdalla vaikutus on kaksijakoinen, lahko voi joko vähentää tai lisätä itsemurha riskiä. Lahkojen usein tiukka linja itsemurhaan sekä tiivis sosiaalinen ympäristö ovat vähentäviä tekijöitä. Toisaalta tiukasti dogmaattinen ja tuomitseva lahkoympäristö voi vaikuttaa tutkimuksen mukaan täysin päinvastoin.
Tutkimus myös kertoo, että naisten osuus itsemurhaan päätyneistä oli uskonnollisten ihmisten ollessa kyseessä huomattavan korkea varrattuna tilastolliseen jakaumaan väestön keskuudessa keskimäärin. Osin tätä selittää,että naisten osuus uskonnollisissa on miehiä suurempi mutta ei täysin.
Tärkeä tulokseen vaikuttava seikka on myös varmasti se, että mielenterveydeltään järkkyneet helposti hakevat apua myös uskonnollisuuden parista. Tutkimus olikin tilastoinut erikseen ihmiset, joiden uskonnollisuus oli "herännyt" vasta itsemurhaa edeltävinä aikoina. Näitä tapauksia oli noin kolmannes. Useilla tässäkin ryhmässä olleista oli kuitenkin aikaisempina vuosina ollut uskonnollista aktiviteettia mutta se oli hiipunut.
Suhteessa eniten uskovia itsemurhan tehneitä oli entisessä vaasan- ja Pohjois-Karjalaläänissä, Pohjois-Karjalan läänissä ero oli erittäin huomattava, Vaasan läänissä uskovien itsemurhat olivat puolet yleisempiä verrattuna ei-uskonnollisiin. Ikäjakauma vastaa yleisiä tilastointeja.
Itsemurhaan päätyneet uskovat, jotka olivat 'jäähyväiskirjeessään' käsitelleet kohtaloaan kuoleman jälkeen uskoivat yleensä pääsevänsä paratiisiin.
Itsemurha tavat poikkesivat myös toisistaan, uskovien itsemurha oli yleensä vähemmän 'väkivaltainen' lukuun ottamatta poikkeusta: Uskovat miehet päättivät päivänsä keskimääräistä useammin ampumalla.
Itsemurhan tehneistä 12%:lla (otos, 1397 henkilöä kokonaisuudessaan, kaikki 1987 vuonna itsemurhan tehneet) oli pidempiaikainen uskonnollinen tausta, (6 %:lla uskonnollisuus oli herännyt tai aktivoitunut uudestaan vasta itsemurhaa edeltävinä aikoina). Luku on merkittävä verrattuna väestöön keskimäärin. Yleisimpiä itsemurhat olivat vapaissa suunnissa, jehovantodistajien ja kirkon herätysliikkeiden piirissä, kuten lestadiolaisuudessa.
Vaikka tutkimus oli kirkon tekemä tuli se johtopäätökseen, että uskonnollisuudella ja itsemurhilla on yhteys, ero oli aivan liian suuri tilastovirheeksi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ja vapaisiin suuntiin heistä kuului kait 30-kymmentä ja niihin luettiin myös elämän.sana seurakunta, jossa masennuksen johdosta niitä tehtiin eniten.
Tosin nykyään ihmiset eivät enää tapuna psyykkisiä vaivojaan samalla tavalla pidä, kuin 80-luvulla.
Tosin nuo kolmisen kymmentä vapaan suunnan itsaria on liian suuri, vaikka luterilaisuus oli ihmeteltävän suuri, kun melkein kaikki loput sinne kuuluivat.
Itsemurhan tekoihin tosin syitä voidaan aivan muualtakin etsiä, kun uskonnollisuudesta, pelkästään sairaudetkin ajavat ihmisen itsemurhaan.
Syitä on tosiaan lukematon määrä, miksi ihmiset päätyvät tuohon lopulliseen ratkaisuun, eli päättämään päivänsä itse, vaikka apu saattaisi löytyä läheltäkin.
Toivotaan, ettei kenenkään kesä noiden ajatusten alla kulje, vaan voisimme ystävää tukea yhdenkin askeleen verran, kohti valoisampaa tulevaisuutta.
Tutkimus ei asiaa seurakunta/yhteisökohtaisesti eritellyt.
"Yleisimpiä itsemurhat olivat vapaissa suunnissa, jehovantodistajien ja kirkon herätysliikkeiden piirissä, kuten lestadiolaisuudessa."
Näitäkään ei ollut eritelty tämän tarkemmin, edelliset ryhmät vain edustivat tilastollista poikkeamaa, joka mainittiin, joten lukumääristä en osaa sanoa mitään. Poikkeama ei ollut mitenkään räikeästi silmiille hyppäävää mutta tilastollisesti havaittava. Tutkimuksen tarkoitus ei ollut leimata mitään uskonnollista ryhmää vaan tutkia asiaa yleisellä tasolla, joten tältä osin ei lukumääriä esitetty.
Kirkkoon kuuluvat mutta vailla mitään merkkejä uskonnollisesta aktiivisuudesta olevat ihmiset katsottiin tutkimuksessa ei uskonnollisiksi.
Uskonnollisiksi katsottiin siis vain ne tapaukset, jotka toimivat aktiivisesti uskonnollisuuden parissa, oli se sitten kirkon tai jonkin muun yhteisön piirissä tapahtuvaa toimintaa. Tämä osa siis edusti sitä 18% vajaan 1400 itsemurhatapauksen kokonaismäärästä.
on juuri ulkonaista uskonnollisuutta, suurelta osin! Oliko se tutkimus kirkon sisäinen tarve tutkia!