käyt täällä palstalla ja miten jaksat? Oma mieheni kuoli samoihin aikoihin kun sinun miehesi ja joka ikikinen päivä olen käynyt lukemassa näitä kirjoituksia. Usein olen ajatellut myös sinun kohtaloasi ja miettinyt kuinka olet jaksanut päivästä toiseen. Ikävä, ahdistus, kaipaus ovat jokapäivä läsnä ja itku tulee edelleen milloin sattuu, eikä vieläkään oikein voi ymmärtää ja tajuta tapahtunutta. Meidän yhteinen harrastus oli golf ja kun nyt yksikseni itkien kierrän kenttää, näen rakkaani joka paikassa, kuinka hän käveli kentällä, tai istui klubilla, kuinka yhdessä lähdimme pelin jälkeen kotiin, lämmitimme saunan ja nautimme olostamme parvekkeella. Kaikki ihanat muistot tulvivat mieleen ja sitten ajattelen, miksi turhaan muistelen niitä ja raastan sydäntäni - hän ei tule enää takaisin ja taas kerran päätän, että lopetan itsekin pelaamisen - en pysty enkä jaksa yksin. Sinullahan oli miehesi kanssa lentopallo yhteisenä harrastuksena. Vieläkö käyt pelaamassa?
Onko se sinulle voimanlähde? Olisi mukava vielä kuula jotain sinusta. Toivon todella, että epätoivo, tuska ja ikävä eivät kuitenkaan ole kokonaan sinua lannistaneet, vaikka välillä nuo tuntemukset vievät mennessään ja sydämeen koskee tuskaisesti. En tiedä antaako tämä kesä voimia vai lisääkö ikävää. Syksyä pelkään jo nyt.
Onko se sinulle voimanlähde? Olisi mukava vielä kuula jotain sinusta. Toivon todella, että epätoivo, tuska ja ikävä eivät kuitenkaan ole kokonaan sinua lannistaneet, vaikka välillä nuo tuntemukset vievät mennessään ja sydämeen koskee tuskaisesti. En tiedä antaako tämä kesä voimia vai lisääkö ikävää. Syksyä pelkään jo nyt.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Nyt kesäaikaan tulee harvemmin käytyä netissä, mutta joskus kuitenkin. Pihalla olisi niin paljon tehtävää.
Älä vaan lopeta sitä pelaamista, miehesikin varmasti haluaisi, että pelaat edelleen.Yritä ajatella, että onneksi sinulla on niitä muistoja yhteisistä hetkistä. (Eräs ystäväni sanoi minulle, että ole onnellinen, että olet kokenut sellaisen rakkauden, jota kaikki eivät edes saa koskaan tuntea.) Kyllä ne muistot aina vaan sattuvat. En tiedä loppuuko tämä kipu koskaan.
Minulla on ehkä pahin masennus taittumassa, syönyt mielialalääkkeitä toukokuusta lähtien. En ole ihan varma auttavatko, kun joskus tulee niin pahoja hetkiä. Eilenkin pelkäsin käydä saunassa yksin, alkaa välillä kuulua ihme ääniä.
Pelaamassa käyn - minusta tuntuu, että ne ovat ainoat hetket viikossa, kun tapaan normaaleja ihmisiä. Lentopalloa pelatessa ei onneksi ehdi ajatella muuta, on se sen verran intensiivistä.
Luulen, että kesä voisi antaa voimia, jos vain olisi kesäkelit ja saisi touhuta puutarhassa. Olen jo jopa ostanut uusia taimia, eli suunnittelen jo jotakin eteenpäin.
Olen ollut nyt kohta viikon kesälomalla, tekisi mieleni mennä jo töihin. Siellä olisi ihmisiä ja tekemistä.
Yksi pieni ilouutinen tänään, noin puoli tuntia sitten: terve poikavauva syntyi! Tuntuu kuin minulla olisi nyt jo 4 lastenlasta, vaikkei minulla omia lapsia olekaan. Mutta sitten kun ajattelen, ettei mieheni saanut iloita tästä lapsenlapsestaan (jonka ultrakuvan hän ehti nähdä)...
On tämä yhtä vuoristorataa!
Minulla on välillä epätodellinen tunne etten elä omaa elämääni. Ja olenkin liikaa yrittänyt elää mieheni elämää.. teen asioita, joita hänellä oli tapana tehdä.
Haudalla käyn usein, kivi tuli juuri ennen juhannusta. Komea kivi, mutta komea oli mieskin.
Oletko kesälomalla ja oletko keksinyt tekemistä? Itse yritän vierailla ystävieni luona niin paljon kuin mahdollista. En tiedä mitä syksy tuo tullessaan, en vieläkään osaa ajatella kovin pitkälle eteenpäin.