Olipa kerran parisuhde - sitä oli kestänyt 5 vuotta. Sittenpä pari kuukautta kanteli nainen puhelintaan jopa vessaan, suihkuun yms. mukanaan - vahti sitä kuin haahka..
No pienemmästäkin epäilykset heräsivät, lisäksi viestiääneksi muuttui piippaus - odottelin lipsahdusta, koska tiesin jotain olevan pielessä (hän ei tietenkään myöntänyt mitään). Sitten näin puhelimessa viestin "Rakastan sua jne. jne." Lähettäjä oli varattu nuorimies tyttöystäväni työpaikalta, jolla oli myös ongelmia pitkässä parisuhteessa, kato sehän käy tylsäksi eikös niin? Ja parin kuukauden alkuhuuma on aina tylsää samaa paskaa parempaa..
Hohhoijaa ja nyt minulle syötetään kaikenlaista paskaa siitä, että ei merkinnyt mitään ja ei tapahtunut mitään jne. jne. Aukkoja on miljoonasti ja selitykset ovat vaisuja - mitäpä vittu siinä edes enää selittelee, lähteköön vetämään.
Pointtina kuitenkin se, että olen ollut tälle henkilölle aivan liian hyvä..olen elänyt aivan liikaa hänelle ja ajatellut kaikissa ratkaisuissa aina myös hänen etuaan. Kantelin kukkia kotiin, maksoin ulkomaanmatkat, maksoin vuokrat/autot - vain koska halusin pitää häntä kuin prinsessaa - olin todellinen herrasmies. En todellakaan halunnut ostaa hänen rakkauttaan. Siltä se kyllä nyt näin jälkikäteen kuulostaa omaankin korvaani.
Ja vaikka itsetuntoni on nyt pohjamudissa voin kuitenkin rehdisti todeta, että mitä miehiin tulee olen erinomainen puoliso: on ulkonäköä, kolutus, tarpeeksi rahaa mukavasti elämiseen - näytän vaan valitsevan aina väärät ihmiset ja minua ei näytä kukaan jaksavan ilman ehtoja ja minun jatkuvaa joustamista - en vain enää usko mihinkään
Itse olen jo reilun aikaa sitten valmistunut yliopistosta - ns tyttöystäni taas ei tiedä alkuunkaan mitä haluaa elämältään, joten löysi töistä samanlaisen hengenheimolaisen sitten - kaiken olen yrittänyt joustaa ja antaa tukea, vaikka tilanteemme ovat elämänvaiheiden kannalta hieman erilaiset. Ja kaikkeni antaisikin rakastan häntä niin suuresti
Itseä pelottaa huomata kuinka tämän kovan ulkokuoren alta löytyy herkkä tunkeikas ihminen, jonka maailman romahtaa tälläisestä, vaikka on minulla paljon muutakin: työt, perhe, koulutus ja ennenkaikkea iso lauma mahtavia ystäviä..
Silti ei sekään auta, en jaksa en vain jaksa - tosin olen sen verran pelkuri, etten kyllä varmaan edes hyvän sään aikaan uskaltaisi tehdä mitään itselleni, mutta se kuitenkin liikkuu päässäni jatkuvasti - en vain jaksa enää lähteä rakentamaan elämäni palapeliä uudestaan, en taas - miksi ihmeessä lähtisin? Sen verran minussa on miestä, että käytännönasiat tulen hoitamaan kuntoon vieköön akka vaikka kaikki kamat, kunhan vie ne minun nimissä olevasta kämpästä nopeasti - yhteinen omaisuus myyntiin - ja sitten katsotaan uudestaan, käytännön askareet tulevat olemaan vaikeita paloja, mutta sentään ne pitävät minut jollain tavalla liikkeessä
Sitten kun nämä käytännön järjestelyt onkin tehty alkaa kesälomani töistä ja tiedän putoavani täysin tyhjän päälle. Enkä jaksa edes hankkia mitään sisältöä, mikään ei kiinnosta. Varmaankin suurin ponnistelu menee loman aikana sen miettimiseen, että mikä on helpoin tapa lähteä - kesäloman lopussa sitä ollaan kuitenkin edelleen elossa ja tyhjän päällä, sekä hirveässä kunnossa henkisestä että fyysisesti. Silti miksikään elämäksi tulevaa ei voi kutsua - haluan kuolla.
En osaa olla itsekäs, en koskaan, en ole munaton vässykä, mutta olen silti aina liian kiltti - voi kun osaisinkin olla itsekäs ja haistattaa paskat ihmiselle joka ei minua ansaitse ja kääntää uuden sivun elämässäni, niin se pelastaisi minut - mutta en osaa, enkä jaksa
Kiitos kun kuuntelitte.
"Never enough, but do I really deserve what I got?"
ps. Loppuun pahoittelut hurjasta kieliasusta, täysin epäjohdonmukaisesta rakenteesta ja ärsyttävästä kirjoitussävystä. Olen vain nyt sen verran väsynyt, etten jaksa keskittyä niihin sen tarkemmin.
pps. Pahoittelen myös, että tukin vielä oikeasta surusta ja läheisten menetyksestä potevien palstan - jotenkin vain eksyin kirjoittamaan tämän tänne.
No pienemmästäkin epäilykset heräsivät, lisäksi viestiääneksi muuttui piippaus - odottelin lipsahdusta, koska tiesin jotain olevan pielessä (hän ei tietenkään myöntänyt mitään). Sitten näin puhelimessa viestin "Rakastan sua jne. jne." Lähettäjä oli varattu nuorimies tyttöystäväni työpaikalta, jolla oli myös ongelmia pitkässä parisuhteessa, kato sehän käy tylsäksi eikös niin? Ja parin kuukauden alkuhuuma on aina tylsää samaa paskaa parempaa..
Hohhoijaa ja nyt minulle syötetään kaikenlaista paskaa siitä, että ei merkinnyt mitään ja ei tapahtunut mitään jne. jne. Aukkoja on miljoonasti ja selitykset ovat vaisuja - mitäpä vittu siinä edes enää selittelee, lähteköön vetämään.
Pointtina kuitenkin se, että olen ollut tälle henkilölle aivan liian hyvä..olen elänyt aivan liikaa hänelle ja ajatellut kaikissa ratkaisuissa aina myös hänen etuaan. Kantelin kukkia kotiin, maksoin ulkomaanmatkat, maksoin vuokrat/autot - vain koska halusin pitää häntä kuin prinsessaa - olin todellinen herrasmies. En todellakaan halunnut ostaa hänen rakkauttaan. Siltä se kyllä nyt näin jälkikäteen kuulostaa omaankin korvaani.
Ja vaikka itsetuntoni on nyt pohjamudissa voin kuitenkin rehdisti todeta, että mitä miehiin tulee olen erinomainen puoliso: on ulkonäköä, kolutus, tarpeeksi rahaa mukavasti elämiseen - näytän vaan valitsevan aina väärät ihmiset ja minua ei näytä kukaan jaksavan ilman ehtoja ja minun jatkuvaa joustamista - en vain enää usko mihinkään
Itse olen jo reilun aikaa sitten valmistunut yliopistosta - ns tyttöystäni taas ei tiedä alkuunkaan mitä haluaa elämältään, joten löysi töistä samanlaisen hengenheimolaisen sitten - kaiken olen yrittänyt joustaa ja antaa tukea, vaikka tilanteemme ovat elämänvaiheiden kannalta hieman erilaiset. Ja kaikkeni antaisikin rakastan häntä niin suuresti
Itseä pelottaa huomata kuinka tämän kovan ulkokuoren alta löytyy herkkä tunkeikas ihminen, jonka maailman romahtaa tälläisestä, vaikka on minulla paljon muutakin: työt, perhe, koulutus ja ennenkaikkea iso lauma mahtavia ystäviä..
Silti ei sekään auta, en jaksa en vain jaksa - tosin olen sen verran pelkuri, etten kyllä varmaan edes hyvän sään aikaan uskaltaisi tehdä mitään itselleni, mutta se kuitenkin liikkuu päässäni jatkuvasti - en vain jaksa enää lähteä rakentamaan elämäni palapeliä uudestaan, en taas - miksi ihmeessä lähtisin? Sen verran minussa on miestä, että käytännönasiat tulen hoitamaan kuntoon vieköön akka vaikka kaikki kamat, kunhan vie ne minun nimissä olevasta kämpästä nopeasti - yhteinen omaisuus myyntiin - ja sitten katsotaan uudestaan, käytännön askareet tulevat olemaan vaikeita paloja, mutta sentään ne pitävät minut jollain tavalla liikkeessä
Sitten kun nämä käytännön järjestelyt onkin tehty alkaa kesälomani töistä ja tiedän putoavani täysin tyhjän päälle. Enkä jaksa edes hankkia mitään sisältöä, mikään ei kiinnosta. Varmaankin suurin ponnistelu menee loman aikana sen miettimiseen, että mikä on helpoin tapa lähteä - kesäloman lopussa sitä ollaan kuitenkin edelleen elossa ja tyhjän päällä, sekä hirveässä kunnossa henkisestä että fyysisesti. Silti miksikään elämäksi tulevaa ei voi kutsua - haluan kuolla.
En osaa olla itsekäs, en koskaan, en ole munaton vässykä, mutta olen silti aina liian kiltti - voi kun osaisinkin olla itsekäs ja haistattaa paskat ihmiselle joka ei minua ansaitse ja kääntää uuden sivun elämässäni, niin se pelastaisi minut - mutta en osaa, enkä jaksa
Kiitos kun kuuntelitte.
"Never enough, but do I really deserve what I got?"
ps. Loppuun pahoittelut hurjasta kieliasusta, täysin epäjohdonmukaisesta rakenteesta ja ärsyttävästä kirjoitussävystä. Olen vain nyt sen verran väsynyt, etten jaksa keskittyä niihin sen tarkemmin.
pps. Pahoittelen myös, että tukin vielä oikeasta surusta ja läheisten menetyksestä potevien palstan - jotenkin vain eksyin kirjoittamaan tämän tänne.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Ymmärrän, että olet just nyt tosi ahdistunut, maailmasi on romahtanut ja ajatuksesi kertovat juuri siitä. Sinulla on oikeus tuntea noin. Ja hyvä,että purat tuntojasi - se auttaa pitemmän päälle.
Mutta mieti miettimällä, mitä sinulla vielä on. Vanhemmat? He varmasti rakastavat sinua ja odottavat tapaavansa sinua mahdollisimman paljon.
Sisaruksia? Ole heidän kanssaan.
Ystävät ovat sitä varten, että saat tukeutua heihin silloin kun on vaikeaa.
Ainoan lapsemme kuolemasta on nyt kuukausi ja aika on todella raskasta. Kuitenkin sirareni, tätini ystäväni ja muut läheiset ovat huolehtineet minusta niin, että välillä aivan unohdan kysyä heiltä, miten he itse jaksavat.
Kyllä meillä on oikeus tunte surua ja surra, olla vihaisia ja haavotettuja. Vaikka nyt onkin äärettömän vaikeaa, aika auttaa.Niin on pakko uskoa, muuten millään ei ole väliä.
Neuvoni, sinulle hyvä ystävä on, yritä jaksaa hakeutua nyt niiden muiden rakkaittesi seuraan - pahinta on jäädä yksin miettimään. Ja ammattiapua ei pidä väheksyä. Minä pääsin kriisiapuun työterveyshuollon psygologille, koska lapseni kuoli rajussa liikenneonnettomuudessa.
Te olette menettäneet lapsenne ja minä täällä omassa pienessä maailmassani näen punaista tälläisestä.
Aikamoisen pikkumaista - tiedän.
Ja kiitos muutenkin kommenteista, kyllä minä rakastan häntä valtavasti ja haluaisin yrittää, mutta kun tunnen hänen "palon" tähän suhteeseen sammuneen, niin en mielelläni lähdeä yrittämään/hakkaamaan päätä seinään, jonka jälkeen mulla olisi vain kahta-kauheampi olo.
Anna suhteellennekin aikaa, jos voit. Ei se tapa, jos odotat muutaman viikon, ja puhutte asioista. Puhutteleko todella, avoimesti? Jos rakastat häntä, kuten sanot, mikset uskoisi häntä? Ehkä mitään ei todella ole tapahtunut. Jos oli tapahtumaisillaan, voit ehkä muuttaa hänen mielensä.
Se on aina kolahdus ylpeydelle, ja tunteille, jos pelkää joutuvansa jätetyksi. Mutta muista, että olette ennenkaikkea ystäviä, ette toinen toistenne omaisuutta. Kunnioita häntä, jopa hänen valintojaan. Pysy ystävänä siltikin. Kyllä maailmaan tyttöjä mahtuu.
Itsemurha on pelkurin keino. Kipu ei tapa, se vahvistaa. Rakkaus ei ole helppoa. Silti se on parempi kuin olla rakastamatta.
Ole itsellesi hellä.
mitään hölmöyksiä. Eukko on kusettanut. Käy surutyö läpi, pura itseäsi näillä palstoilla, itke. Mene metsään ja huuda. Ja sitten kun alkaa pahin mennä ohi, niin elämä uusiksi. Sullahan on koko elämä edessä. Muija löytää jonkun huithapelin. So what, antaa palaa! Kyllä karma maksaa.
Typerää antaa yhden akan sekoittaa koko elämää. Sun pitää ajatella itseäsi eikä koko ajan muita. Kyllä näitä kusettajia riittää. Etpähän toista kertaa mene samaan naruun vaan otat kiltin ja empaattisen naisen.
Mä olen kantapään kautta käynyt läpi näitä juttuja. Vielä ollaan hengissä.:)
Meitä riittää jotka on kokenut saman.En voi kai koskaan käsittää kuinka jotkut voi elää tuollaista kaksoiselämää.Itse en moiseen pysty . Voimia sinulle sillä vielä se aurinko paistaa ja ei todellakaan kaikki naiset sit ole samanlaisia.
Ota itseäsi niskasta kiinni ja ryhdistäydy. Entinen ns. tyttöystäväsi ei ole sinun tasoisesi. Olet älykkäämpi, lahjakkaampi, luotettavampi, rehellisempi, herkempi ja tunteikkaampi kuin ns. tyttöystäväsi. Ajattele itseäsi. Ota menetetyt vuodet, rahat, aika jne. kokemuksena. Ole ystäviesi ja perheesi kanssa, he tarvitsevat sinua. Olet varmasti ihana ihminen ja löydät tasoisesi tyttöystävän, joka rakastaa ja ymmärtää sinun hienoja ominaisuuksia.
Luettuani kertomuksesi, halusin kertoa poikani kertomuksen, miten elämä voi koetella. Kunpa tämä kertomus olisikin vain tekstiä ja heräisin pahasta unesta. Poikanikin oli kiltti, älykäs, lahjakas, rehellinen, luotettava, herkkä ja erittäin hyvässä asemassa työelämässä, oli asunto ja auto. Kunnes poikani löysi tämän "Lusifeeruksen", kuten äitini nimittää poikani entistä ns. tyttöystävää. Tämä poikani ns. tyttöystävä käytti poikaani rahallisesti hyväkseen. Rupesi odottamaan lasta ja kertoi lapsen olevan pojalleni. Ei halunnut muuttaa yhteen poikani kanssa. Jätti poikani. Muutti yhteen uuden miehen kanssa (joka ei ole työelämässä). Edelleen kusetti poikaani ja "kuppasi" rahaa tuleviin elatusmaksuihin. Rahat menivät ns. tyttöystävälle viinaan, ravintolaelämään ja lääkkeisiin. Kertoi pojalleni, että hänellä on syöpä, jotta saisi enemmän rahaa. Poikahan antoi rahaa hyvästä sydämestään. "Rahankuppaussuhde" kesti noin kaksi vuotta, poikani kuolemaan saakka. Nämä asiat ovat selvinneet poikani kuoleman jälkeen. Toki tiesin jotakin. Poikani kertoi minulle, ns. tyttöystävän odottavan lasta hänelle ja että hän olisi halunnut muuttaa yhteen, koska lapsikin oli tulossa, mutta ns. tyttöystävä ei halunnut. Poikani ei ehtinyt tunnustaa lasta omakseen. Hän kuitenkin ehti hoitaa ja pitää lasta omanaan ennen kuolemaansa. Jälkeenpäin on selvinnyt, että lapsi ei ole poikani ja ns. tyttöystävällä ei ole syöpää. Lisäksi poikani antamat rahat menivät tosiaankin ravintolaelämään. Tämä ns. tyttöystävä ryyppäsi ja kiersi ravintoloita silloinkin, kun oli raskaana. Tällä ns. tyttöystävällä on useampi lapsi. Olen ollut aikaisemmin yhteydessä sosiaaliviranomaisiin. Kuulin, että sosiaalitantat ovat ottaneet lapset huostaan pari kertaa aikaisemmin. Toisen huostaanoton yhteydessä oli tehty huumeseulantatestit. Yksi lapsista palautettiin huostaanotosta tälle ns. tyttöystävälle sosiaalitanttojen mukaan äidin mielenterveydellisten syiden vuoksi. Lapset ovat nyt yhtä lukuuottamatta tällä ns. tyttöystävällä. Nyt kuulemma lasten huostaanottamiseen ei ole aihetta, vaikka tämä ns. tyttöystävä on mieleltään sairas ja käyttää mielialalääkkeitä ja ilmeisesti erästä lääkettä huumaavassa tarkoituksessa ja lisäksi ryyppää. Pitäisi saada verekseltään kiinni "itse teosta" sosiaalitanttojen mukaan, jotta lapset voitaisiin ottaa huostaan. Toisaalta minun ei tarvitse enää huolehtia "muiden lapsista", koska rakas poikani on kuollut ja selvisi, että tämän ns. tyttöystävän lapsi ei olekaan poikani lapsi. Poikani ei käyttänyt huumeita eikä ottanut henkeä itseltään. Hänellä oli vaikea perussairaus, mutta ymmärrän, että paineet tämän ns. tyttöystävän "rahankuppauksen" ja "isäksi yrittämisen" sekä ns. tyttöystävän uuden miehen (liekö uusi mies lapsen isä?) myötä johtivat kuolemaan. Olen erittäin katkera ja vihaa täynnä tätä ns. tyttöystävää kohtaan. Onko kenellekään syytä epäillä, etteikö syytä olisi? Toivottavasti on olemassa karman laki.
Suru ja tuska on seuranani. Olen myös vihainen ja katkera. Viha ja katkeruus kohdistuu ns. tyttöystävään. Miten voin voittaa vihan ja katkeruuden? Miten selviän tästä hengissä? Poikani oli ihanan kiltti ja rakas. Minulla eikä kenelläkään muulla ollut koskaan mitään ongelmaa hänen kanssaan. Minulle sanoi eräs ihminen, että Jumala salli poikani kuolevan, koska poikani elämä olisi ollut niin vaikeaa. Silti, ajattelen, että pojallani olisi ollut oikeus saada elää sitä toivomaansa perheellisen elämää. Minulla on niin ikävä poikaani. Milloin ja miten voin vain muistaa ja kaivata rakkaudella poikaani?
ps. Anteeksi NeverEnough, että tulin tontillesi, minä vain purkauduin kirjoittamalla....
Mites se menikään...? "Ne, joita Jumala eniten rakastaa, lähtevät ensimmäisenä Taivaaseen"...tms...
Äsh...vaihda eukkoa (etkös jo vaihtanut?) tai hommaa kotieläin!
Siat menee aina helmille - näin se jostain syystä on...!
Ja kun helmeä lähtee etsimään, löytää sian!
tunteikas ja olet kyllä selvästi täysjärkinen.
Mutta tyttöystäväsi on kyllä selvästi tehnyt sinuun syvän haavan ja ymmärrän sinua hyvin.
Vaikka antaisitkin hänelle aikaa ja välinne paranisivat, ihmisen mieli on niin ihmeellinen, että unohtaminen on todella vaikeaa.
Ja siksi onkin mahdollista, että tämä asia putkahtaisi esiin joskus uudelleen ja pilaisi välinne uudeellen,ajan päästä. Oletko Valmis siihen?
Kirjoituksesi ei olut ollut ollenkaan epälooginen eikä sekava, siksi ajattelen, että anna tytön mennä, istu hetki tyhjän päällä, saat ajatella, sellaista ihminen tarvitsee, kunhan et uppoa siihen.
Tunnut mieheltä joka haluaa hoitaa asiansa, vaikka rakastatkin häntä, niin parempi yksin kuin "huonon" kanssa.
Kesäloma? Se voi tuoda eteesi uuden tilaisuuden, mahdollisuuden , auringonpaisteen.
Tilanne on sinun kannaltasi inhottava, mutta usko, et jää yksin, meille jokaiselle on joku jossain.
Hyvää jatkoa sinulle!
Olen varma että löydät elämääsi naisen joka arvostaa juuri sinunlaistasi miestä!
Ala katsella ympärillesi!
Häneen iski silmänsä narsistinen vanhapiika, ja veljeni ihastui häneen, ja jäi jotenkin ansaan. Nainen kieltäytyi muuttamasta hänen luokseen, piti itseään hänen 'morsiamenaan', samalla kun puhui halveksivasti hänestä omille sukulaisilleen. Valitti sitä, että veljeni joi, valitti hänen sairauttaan (osteoporoosi), hänen pukeutumistaan, hänen saamattomuutaan, käyttäytymistään,.. Mutta riippui kiinni kuin takiainen, ja pisteli. Tuli sisään omalla avaimella, jonka veli oli hänelle heikkona hetkenä antanut, ja kieltäytyi edes koputtamasta. Kiusasi miestä kaikin tavoin. Ei halunnut fyysistä suhdetta, mutta halusi nukkua hänen kanssaan. Silloin kun hänelle sopi (mies asui sopivasti hänen työpaikkansa lähellä). Velipoika kärsi masennuksesta, eikä tuolla hirviöllä ollut myötätunnon hiventäkään häntä kohtaan. "Piristyt, kun kuolet", hän sanoi, kun mies halusi puhua pahasta olostaan. Aina piti olla keksimässä jotain ilkeää - se tuntui olevan hänen elämäntyönsä. Tuon kommentin jälkeen veli ei enää jaksanut, vaan ampui itsensä naispaholaisen edessä.
Älä tee samoin. Etsi nainen, joka arvostaa sinua. Sellaisiakin on. Harvalla nuoruuden rakkaus säilyy läpi elämän. Useimmat joutuvat kokemaan särkyneen sydämen ja hylätyksi jättämisen tuskan. Älä pelkää tunteita. Anna niiden tulla. Ne lieventyvät vähitellen.
"olen ollut tälle henkilölle aivan liian hyvä.."
"olin todellinen herrasmies."
"olen erinomainen puoliso: on ulkonäköä, kolutus, tarpeeksi rahaa mukavasti elämiseen"
"tilanteemme ovat elämänvaiheiden kannalta hieman erilaiset"
"En osaa olla itsekäs"
Puhut alentuvasti tyttöystäväsi koulutuksesta omaasi verrattuna. Puhut sinusta, itsestä, koko ajan, pelkästään. Entä hän? Miksi hän ei ole onnellinen kanssasi? Aina toisten syy?
Joskus ihmiset ajautuvat yhteen heppoisin perustein, osaamatta rakastaa, puolin ja toisin, ja sitten sitä ajaudutaan erilleen. Ei se ole välttämättä kenenkään syy. Ei sitä tarvitse ottaa kuin jotain muinaista tragediaa. Elämää se vain on.
Etsi joku, jota pidät itseäsi parempana, ei välttämättä koulutuksen, ulkonäön ja tulojen takia (nuo ovat ulkoisia, merkityksettömämpiä asioita) vaan hänen sydämensä sivistyksen ja luonteensa vuoksi. Etsi joku, jota todella kunnioitat ja rakastat. Lakkaa hakemasta surkimusta, jonka sitten odotat olevan kiitollinen, kun alennuit valitsemaan hänet. Muista, että olet varmaankin ihan tavallinen matti meikäläinen, et mikään maailman napa. Vaikka toisaalta jokainen on oman maailmansa napa, tyttöystäväsikin. Ja minä.
Älä tapa ketään. Se on pelkurin tie. Typerän, kouluttamattoman ihmisen tie. Kosta saavuttamalla jotain niin upeaa elämässäsi, että naista kismittää sietämättömästi, kun ei jäänyt luoksesi! Ajattelepa, miltä J.K. Rowlingin jättäneestä portugalilaishulttiosta tuntuu, kun köyhästä, tavallisen näköisestä naisestaan tulikin maailman tunnetuimpia ja menestyneimpiä naisia! Tee sinäkin jotain merkittävää - ensin kostoksi, mutta myöhemmin omaksi iloksesi. Ja seuraavan kumppanisi iloksi.
Anteeksi - en tosiaankaan tarkoittanut puhua hänestä alentavaan tyyliin. Vaan korostin meidän välisiä eroja - hän ei ole onnellinen kanssani, koska minusta on tullut enemmänkin kuin veli hänelle. Lisäksi uskaltaisin sanoa, että hänestä on tullut hyvin pinnallinen uudelle paikkakunnalle muuton ja uuden kaveripiirin jälkeen.
Eikä ollut tarkoitus paasata itsestäni ja pönkittää egoni rippeitä. Purin vain tuntojani - kiitos sinullekin että luit ja kommentoit.
Minusta on varmasti tullut niin rutiininomainen ja seesteinen taakka, että olen muuttunut itsestäänselvyydeksi, jota kautta hiljalleen hänen tunteensa ovat kylmenneet.
Eihän sitä itsekään voi sanoa, että tunteet ovat samanlaiset kuin suhteen alussa. Siloin on aina se huuma päällä, joka meillä kesti parisen vuotta. Sen jälkeen tunteet muuttavat luontoaan, minulla syvälliseen ja merkitsevään rakkauteen - hän taas tuntee minut enemmän rakastavaksi sukulaiseksi kuin kumppaniksi.
Ihmiset muuttuvat, ajat muuttuvat ja tunteet muuttuvat. Niinhän se on, mutta silti tämä taakka jota orastavan eron myötä kannan on raskain mitä olen elämäni aikana joutunut kantamaan. En haluaisi luopua hänestä, mutta tiedän että ehkä 2-4vk:n jälkeen en enää koskaan näe häntä. Pikkumaiseltahan se kuulostaa, mutta en omien vaikeuksieni vuoksi pysty kuulemaan hänestä mitään, jos/kun eromme toteutuu. En ainakaan pitkään pitkään pitkään aikaan - vuosiin.
Hän edelleen sanoo, että rakastaa mua valtavan paljon, niin että sattuu. Uskon häntä, on hänellä valtavasti tunteita mua kohtaan, jopa paljon rakkautta. Mutta vain vääränlaista rakkautta pitämään parisuhdetta kasassa. Hän on tunteistaan vaan rehellinen - hyvä niin. Pahempaa olisi elää valheessa, vaikka sattuu sattuu sattuu.
Mua pelottaa että mulla on tälläinen vaikutus ihmisiin. Edellinen pitkä suhteeni päättyi lähes identtisesti. Joskus teininä sitä oikeasti uskoi "siihen oikeaan", ihmiseen jonka kanssa kaikki sujuisi elmän loppuun asti mukavasti. Kuinka naiivi sitä olikaan huh huh.
En vain oikeasti tiedä mihin tästä jaksan - olen totaalisen rikki. En saa unta ja ahdistus on erittäin kovaa luokkaa. Rintaan sattuu ja viikossa on painoa lähtenyt 5kg (helvetin tehokas dieetti). Ehkä se tästä, mutta ei tämä olo ainakaan parane jos pitkitämme tilannetta.
Kiitos kaikille teidän viesteistänne. Niistä on monista ollut apua ja ne ovat saaneet pitkästä aikaa minut hengittämään edes hetkeksi - kiitos.
"I don't know where I'm going - all I know is I'm just going, going"
"When you want it - it goes away too fast
Sometimes you hate it - and it only seems to last
Just remember, when you think you're free -
The crack inside your heart - is me"
Jokaisen suru, oli sen syy mikä tahansa, täytyy elää läpi. Elämässäsi on juuri nyt päällimmäisenä suru siitä, että olet petetty ja pettynyt itseesikin. Minun suruni syy on toinen, mutta yhtäkaikki me elämme tuntevina ihmisinä eikä kenenkään surua ole syytä vähätellä. Osallistu keskusteluun täällä ja puhu oaistesi ja ystäviesi kanssa - se auttaa. Kerro jatkossa tuntemuksistasi, olen halukas kuulemaan, että selviät. Kyllä, sinä pääset tämän vaikean ajan yli, aikaa se vie, mutta ole armelias itsellesi ja salli itsesi tuntea, olla masentunut, katkerakin tai vihainen, ne kaikki kuuluu asian käsittelemiseen. Toivotan oikein sydämestäni sinulle jaksamista.
rakkautta? Ihmiset rakastavat eri tavoin. Onko hän sattumoisin kaksonen? Kaksosilla on kevyempi ote asioihin, mutta he rakastavat tavallaan, syvästi ja kestävästi. Oletko ehkä itse joku tunteellisempi tyyppi, ehkä kalat, rapu, härkä, skorpioni, oinas, leijona? Voi olla totuttelemista toinen toisensa tyyliin.
kun toinen tekee puolestasi mitä tahansa.rakkautta on se kun jaksat seistä toisen rinnalla vaikeinakin aikoina ja asettua hänen asemaansa.rakkautta on se kun hän seisoo rinnallasi tapahtui mitä tapahtui.rakkautta on anteeksi anto kun toinen on pettänyt ja satuttanut.oikeaa rakkautta on se kun toinen nukkuu pois ja sinä olet hänen rinnallaan kuoleman loppuun asti.oikea rakkaus ei koskaan kuole!
Moikka,
Mielenkiintoista pohdintaa - tosin itse olen jousimies ja hän on härkä - tiedän tiedän horoskooppien mukaan täysin tuhoontuomittu liitto heh.
itsekin horoskooppeihin.tosin nyt usko on hiipunut jonkun verran.olen itse kalat ja rakkaani oli oinas,vastakkaiset,tuli ja vesi.mutta kai se meidän tapauksessa oli sitten niin että vastakohdat täydentävät toisiaan.lähinnä se oikea rakkaus kuitenkin piti meidät yhdessä(syksyllä olisi tullut 9vuotta).kunnes kuolema meidät erotti.jaksamista sinulle,paistaa se aurinko vielä jonakin päivänä sinunkin elämääsi.minäkin sitä kovasti odotan..
jäljillä siis:) Härkä on romanttinen tyyppi. Jaa, jos uskoo horoskooppimerkkeihin. Minä olen kaksonen, ja rakastin härkää. Ystäviä olemme edelleen, mutta suhde kaatui minun näennäiseen kevytmielisyyteeni ja hänen tunteellisuuteensa.
Jousimiehet ovat yleensä tosi mukavia ihmisiä! Rehtejä, älykkäitä, innostuneita, rehellisiä, ja kaikkea muta mukavaa. Jousimiehiä ei ole koskaan liikaa.
Vuosia sitten halusin kuolla. Mieheni löysi nuoremman ja paremman. Pitkään jatkui epämääräisiä menoja yms. Pientä vihjailua oli kuitenkin ilmassa, että joku on jossakin jne. Alkoi minun mollaamiseni, yksinäiset menot yms. Lapset olivat pieniä ja minä olin maassa.
Sitten eräs henkilö herätti minut. Koskaan, ei koskaan, ei kukaan ole sen arvoinen, että oma elämä kannattaisi uhrata hänen takiaan! Muista se!
Kaikella on tarkoituksensa. Hän ei ole sinua varten. Sinua varten on jotain "parempaa". Luota siihen.
Voimia!
Kiitos paljon - itsekin koin jonkinlaisen heräämisen jo nyt - en voi uhrata elämääni yhden henkilön vuoksi, joka ei joko ymmärrä kuinka hyvä olen hänelle ja/tai rakasta minua oikealla tavalla parisuhdetta varten.
En voi sille mitään - on hyvä, että hän on nyt sentään rehellinen. Valheessa olisi vielä hirveämpi elää.
Jotenkin löysin itseni viikon totaalisen pimennon jälkeen - sain selkärangan ja munat jostain takaisin heh.
En tiedä - toivottavasti olo pysyy näin hyvänä, tottakai se heittelee.
Kiitos teille kaikille tuesta ja kommenteista, sekä voimia teille kaikille joilla on vaikeaa.
Jousimies on hieno mies. Ehkä on parempi olla nappaamatta uutta kumppania heti paikalla. Yksin on hyvä olla, aika ajoin. Sitä tulee enemmän sinuksi itsensä kanssa.
Terve,
Puhut ihan totta - vähän aikaa ajattelinkin tässä latautua ihan yksin, kyllä noita naisia riittää, mutta kiirehtiminen ei kyllä auta mitään/ketään.
Ja kiitos jousimiehelle annetuista kehuista:)
Kuinkahan helvetin pitkään tunteet oikein heittelevät laidasta laitaan prkl - luulin jo saaneeni itseäni niskasta kiinni mutta kyllä on tänään vaikeaa niin niin vaikeaa huh huh huh...
Kuitenkaan enää samalla tavalla en murru kuin viikko sitten, mutta kyllä tässä saa legoja keräillä.
kauan kun annat niiden heitellä.suru kestää jokaisella oman aikansa.toiset toipuu nopeammin ja toiset hitaammin.aika paljon se on kiinni itsensä niskasta kiinni ottamisesta.keksi itellesi jotain tekemistä mistä saisit muuta ajateltavaa.ehkä se sittä sitten pikkuhiljaa helpottaa.oletko saanut tehtyä tilit selviksi ex naisesi kanssa?vai emmitkö vielä että ottaisitko sittenkin hänet takaisin?en usko että itse pystyisin jatkamaan suhdetta sinun tilanteessasi.luottamusta on vaikea saada takasin kun sen kerran on menettänyt.mutta ei ole mahdotonta sekään.ota itseäsi niskasta kiinni ja tee valintasi!asioilla on aina tapana järjestyä.huh huh kuinka optimistista puhetta rakkaansa menettäneeltä ihmiseltä.näetkö aioilla on todella tapana järjestyä.