Nivuskipu

Haluaisin tietää onko jollain muulla ollut samoja oireita ja mikä näihin oireisiin oli syynä?

Eli, pelaan jalkapalloa ja minulla on ollut vasen nivunen kipeänä neljä kuukautta. Kipu estää täysillä juoksemisen ja kiihdyttämisen. Olen vähentänyt koko ajan harjoittelua ja nyt olen ollut lääkäreiden ohjeiden mukaan täysin ilman liikuntaa 3 viikkoa, mutta se ei tunnu auttavan. Lääkärit ja fysioterapeutit eivät ole löytäneet syytä, eikä magneettikuvissa näkynyt mitään. Kipu tuntuu kun puristan jalkoja yhteen, eli käytän lähentäjiä. Myös istuessa tuolilla ja jalat maassa reisiä sivuttain heiluttaessa tuntuu vihlovaa kipua alueella sisäreisi/nivunen.
1011728
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kuvaamasi oire on hyvin tyypillinen eräs SI-nivelen virheasennon aihettuamista ongelmista.

Eikö kukaan ole tutkinut sinua kuten selkäpotilaan kliinisiin tutkimuksiin kuuluu?
http://therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Kuva:TFA_0318.jpg

Ai mutta kun ne lekurit ei tajua, että tuollainen on edes mahdollista. Tai ne harvat, jotka kyseiseen ongelmaan edes uskovat eivät tajua, että tuo voi aiheuttaa ongelmia selän lisäksi muuallekin. Lukaisepa ja kuuntele mitä fysiatri kertoo:
http://www.selkasivut.fi/selka/turunen/turunen.html

Tuo on hyvin yleinen ongelma, mutta erittäin huonosti tunnettu. Alle 1% lääkäreistä (lähinnä fysiatrit) tunnistaa ongelman ja ehkä n. 0,01% heistä osaa sen korjata.

Äänestä
  • vastauksesi sinulle tyypillistä,eikö tullu mieleesi,että voi olla vaikka tyrä?
    Urheilevalla pojallani oli samankaltaisia oireita,hänellä oli nivustyrä.

    Äänestä

  • tyypillinen juttu kirjoitti:

    vastauksesi sinulle tyypillistä,eikö tullu mieleesi,että voi olla vaikka tyrä?
    Urheilevalla pojallani oli samankaltaisia oireita,hänellä oli nivustyrä.

    Tietenkin voi olla paljon muutakin.

    Mutta miksi se tyrä tuli? Siihenkin on oltava syy. Jos lantio on epäsymmetrinen ja toimii epäsymmetrisesti, niin se altistaa tyrälle.

    Äänestä

  • Itseasiassa luettuani tuon tekstisi Turusesta, huomaan että minulla on ollut aiemmin monia oireita jotka hän mainitsee. Viime kesänä ihmettelin pakarakramppejani, yhdessä vaiheessa oli jopa lamauttava niska/yläselän kipu joka alkoi äkisti palloa puskiessa, joskus aiemmin perinteistä hiihtäessä ristiselän kipua, joka esti hiihtämisen, ödeema vasemman lonkan koukistajassa.. Suoliluiden päitä peukaloiden avulla katsoessa näyttää, että oikea olisi hieman ylempänä ja vastaavasti oikea olkapää on hieman alempana. Aion puhua asiasta ja ristisuolinivelestä urheilulääkärin kanssa kun minulla on seuraava käynti.

    Ajattelin myös, että ehkä kannattaisi varata aika Turuselta, mutta hänen vastaanottonsa ovat aika kaukana. Sattuisitko Parannettu tietämään ketään toista henkilöä, mieluummin lääkäriä kuin kansanparantajaa, joka Läntisessä Suomessa hallitsee samat asiat kuin Turunen?

    Äänestä

  • edelleen kyllästynyt kirjoitti:

    Itseasiassa luettuani tuon tekstisi Turusesta, huomaan että minulla on ollut aiemmin monia oireita jotka hän mainitsee. Viime kesänä ihmettelin pakarakramppejani, yhdessä vaiheessa oli jopa lamauttava niska/yläselän kipu joka alkoi äkisti palloa puskiessa, joskus aiemmin perinteistä hiihtäessä ristiselän kipua, joka esti hiihtämisen, ödeema vasemman lonkan koukistajassa.. Suoliluiden päitä peukaloiden avulla katsoessa näyttää, että oikea olisi hieman ylempänä ja vastaavasti oikea olkapää on hieman alempana. Aion puhua asiasta ja ristisuolinivelestä urheilulääkärin kanssa kun minulla on seuraava käynti.

    Nimimerkkisi olikin Hoidettu..

    Vastaavia fysiatreja ei ilmeisesti ole Suomessa.
    Mutta fysiatri Timgreniä voisit kokeilla. Hän on toinen eri polkuja tallaava kuin muut fysiatrit:
    http://www.kristittylaakari.fi/LANTIO.htm

    Ja tiedot siis:
    http://www.kristittylaakari.fi

    Äänestä

Nivustyrä, nivusen revähdys (revähdykset voivat kestää viikoista kuukausiin parantua) tai sitten Si-nivelen toiminnassa vikaa.

Katso alla oleva linkki:

http://www.fysiatria.net/SI-nivelkipu2.html

Äänestä
  • Minulla oli oikeassa nivusessa kipua ja kävellessä aloin ontumaan. Tyrää tai jotain bursiittia ajattelin, mutta sieltä löytyikin lonkkakuluma. Pitkään ei kärsi kävellä eikä pyöräillä. Juoksupyrähdyksistä puhumattakaan.
    Joudun syömään kipulääkkeitä. Lihakset pääsivät huonoon kuntoon, mutta kyllä se lihaspanssari on tarkoitus saada timmiin kuntoon tukemaan selkää ja lonkkaa.

    Äänestä

24/03-12. Aamulla heti sängystä noustessani oikeapuoleiseen nivukseeni viilsi,
kuin kuvatakseni tunnetta --kuin ois terävällä puukolla pistetty.Minulla oli asunnon muutto päällä ,enkä ehtinyt sinä päivänä sitä kummemmin ajattelemaan. Vaanpa25/03 olin "jalaton"( kipuherkkä en ole), mutta nyt tiedän mitä SÄRKY on. On kuvatty lonkka --ei mitään vikaa !kuitekin nyt kipuillut jo kuitenkin kovin tulehduslääkkein tuettuna, nyt 9/04 -jo kuin pienin askelin tyyntymäsä,vaan vielläkin tuntumassa.Lääkärini kehoitti kunnon heirojalle menoa,niinpä nyt onkin huomenna 10/04 aika.koska ja kun ei lääkärin kovakaan painelu nivuseen tuntunut kivulta!
Olen yksin ja ymmällä,mitä seuraavaksi.Röngtenissä tuli lääkärin mukaan ´tieto pelosta etäispesäkkeisiin, joita ei ilmennyt. Olen sairastanut rintasyövän ,että 7/5 -12
tulee siitä kymmenen vuotta.

Äänestä

Minulla alkoi toisen jalan/nivusen kivut polvileikkauksen jälkeen. Jaloissa ei mInittavaa pituuseroa, mutta jalka suoristettiin. Ei sen jälkeen ole mennyt näemmä samaan tahtiin toisen koiven kanssa, vaikka leikkaus onnistui ja polvesta tuli hyvä ja kivuton. En oikein tiedä kenelle asian kanssa menisin. Lonkassa ei kulumaa. Venyttely ei auta,
, ajattelin lihaskireyttä kun on ollut kaikenmoista jännitystä ja polvea on tietysti pitänyt treenata jne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kyllästynyt tähän kirjoitti:

Haluaisin tietää onko jollain muulla ollut samoja oireita ja mikä näihin oireisiin oli syynä?

Eli, pelaan jalkapalloa ja minulla on ollut vasen nivunen kipeänä neljä kuukautta. Kipu estää täysillä juoksemisen ja kiihdyttämisen. Olen vähentänyt koko ajan harjoittelua ja nyt olen ollut lääkäreiden ohjeiden mukaan täysin ilman liikuntaa 3 viikkoa, mutta se ei tunnu auttavan. Lääkärit ja fysioterapeutit eivät ole löytäneet syytä, eikä magneettikuvissa näkynyt mitään. Kipu tuntuu kun puristan jalkoja yhteen, eli käytän lähentäjiä. Myös istuessa tuolilla ja jalat maassa reisiä sivuttain heiluttaessa tuntuu vihlovaa kipua alueella sisäreisi/nivunen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu