Intohimomme. Mutta kerroppas sinä mikä on sinun intohimosi?
Minulla on nykyään aivan älytän mieliteko lukemiseen.
Minulla on nykyään aivan älytän mieliteko lukemiseen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 62
Vanhimmat
???
Hyvin monet intohimot ovat sellaisia, ettei ole mitään väliä,onko housut vai ei, esim. lukeminen, syöminen, askartelu, puutarhanhoito jne...
Ainakin naapureiden mielestä, jos syöt, askartelet ja hoitelet puutarhaa ilman housuja. Sattaa tietysti herättää paljonkin intohimoja jo pelkkä ajatuskin meissä monissa.
tietysti sinulla voi olla tressejä alasti olosta, esimerkiksi häpeät itseäsi. Eli olet kompleksinen...Siitä voi tulla todellinen tressi myös.
Täällä ei jutella seksistä, eiköhän ole sellainen sivu jo valmiina.
tosi viisaasti hänelle. :-)
minun intohimoni = huolehdin itsestäni, piru vie minua ei mikään himo johdata, olen oman itseni ja sehän riittää minulle.
Ei
Ei
Juu
Juu
tasapeli
asioita, joiden huomaan aina välillä herättävän vähintään pieniä, joskus suuriakin intohimoja. Jos pitää mainita vain yksi, silloin vastaan: elämä. ;))
himoja ja kaikkea ei viitsi kertoakaan, mutta joskus iskee suklaan himo ja huomaamatta menee levy loppuun ja huono olo seurauksena.
Olen perehtynyt hivenaineisiin ja voin kertoa, että suklaassa on sinkkiä, ja sitä erityisesti mies tarvitsee erääseen asiaan.
Hyvä olet oivaltanut, miehelle suklaata ja seesamsämpylöitä!
Suklaata ja sinkkiä. Pitääpä kokeilla mitä vaikuttaa! Entä seesam? vaikka ei minulla mikään vaivaa mutta aina voi varautua pahimpaan.
maksalle.
Ole toisellakertaa ostamatta suklaata. Kyllä sitä joskus saa itseään helliä.
Luin sen eräästä hivenainekirjasta ja sen sinkin sanottiin olevan hyvä mieskuntoisuuteen ja että ruuassa sitä on eniten suklaassa ja seesamissa.
En sitten itse tiedä ihan mitä kaikkea se kuntoisuus oikein on. Pientä epäilystä on vuosien varrella kyllä tullut, mutta ujona pikkublondina en kehtaa keroa mitä luulisin. Ja edelleen ujona tyttönä en kehtaa kertoa, sitäkään, että millaista se suklaan vaikutus oikein on. Siis että miltä se sitten, se kuntoisuus, sen suklaan jälkeen tuntuu. hih hih
intohimoni oli matkustelu, nykyään se on löhöily.
mikään paitsi matkoilla löhöily!
Sanottakoon.
Minä olen intohimoinen juustojen maistelija ja kun
reissaan niin maistelen ja ostelen eri leipomoitten
leipää.Niitä on mielenkiintoista maistella kun
löytyy niin erilaisia makuja.
ovat minunkin intohimo ja niitä meneekin varmaan kilo viikossa, joka kauppareissulla ostan erilaista.
Varulta käyn vuosittain kolesterolikokeessa, mutta vielä pysynyt kurissa.
Se oli minun intohimoni noin kuukauden kunnes sain jokaaamuisen päänsäryn kaverikseni. Se juusto oli valkoisen leivän kanssa tosi hyvää. Pään särkyni loppui kun lopetin sen herkun.
Kysymyksesi on jäänyt minulta huomaamatta.
Minulla on niin huono nimi musti,jotten muista
varsinkaan erikoisia juustojen nimiä.
Harmittaakin joskus kun ei kaupassa muista mitä
on maistellut ja mitä,ei omasta maku"muistista"kannata ottaa.
En ole koskaan osannut yhdistää päänsärkyä juustoon.
Minkä maalaista ja tyyppistä juusto oikein on.
Voimakasta,mietoa ja tuoksu.:)
Tuoksusta tuli mieleeni kun jo kuusikymmentä
luvulla olin juuston ystävä.Asuin kolhoosi
asunnossa jossa oli yhteinen jääkaappi.
Minulta kiellettiin jääkaapin käyttö ellen
lakkaa tuomasta sinne juustojani.:)
Sitä on kahta vahvuutta. Minä tykkään siitä vahvasta valkoisen leivän kanssa. Voi kamala oli se vaan sellainen perioori kun sen juuston keksin, joka aamu särki päätä ja oli muutenkin hontelo olo.
Tytär kertoi nauraen että hänen äitinsä oli salajuoppo. Minä ihmettelin mitä hän nyt oikein höyryää? Tulihan se selväksi että söin usein iltaisin herkkuani ja aina aamulla oli karmee rapula," miksi hän sitä sanoi. Joo katsos kun se juusto on paloviinaa sisältävää. Siksi oli se päänsärky. Heti kun lopetin juuston niin loppui vaivatkin siihen paikkaan. Ollaan sille jutulle naurettu eräänkin kerran.
se on nykyään nukkuminen..Voisin päästää viikon putkeen..
se ei ollenkaan ole normaalia jos nukuttaa aina?
Vai makaatko vaan?
mun unitauti johtuu mun kintuista..Ne kun eivät anna yöllä nukkua..:)
Nyppästä työkaverin korvanlehdestä kasvava pitkä karva, tekis varmaan kudaa ;)
Sellaisia himoja on varmaan vähän.
karva pois. Kerroppa sitten meille miten hän
siihen reagoi.:))
Annetaan himon yltyä! Olen vain yksikseni huvittanut mieltäni ajatuksella kun istun usein työpaikan kahviringissä siinä hänen vierellään ja takanakin. Hahhaa! Voishan siitä jutusta jotain aivan yllättävääkin syntyä päiviä värittämään ;)
aatteles,sitten ku oot sen nyppässy poikki,nii sit ei ole enää tuotakaan odotuksen riemua....;)
Ei pidä tuhlata kaikkia mahdollisuuksia hetken mielijohteesta ;) Olet aivan oikeassa. Myöhemmin saattaa tulla vielä suurempi tarve ja intohimo tuohon ohi kiitävään nautinnon hetkeen. Hah-haa!
oli kyllä niin hauska, että nauraa hörhöttelin
sitä. Kaupassakin oli vaikea pitää naamaa
ns. peruslukemilla. Joku ajatteli varmaan että
tuo ihminen on ihan päkö kun itsekseen naureskelee.
Sitä minäkin usein hulluilla-ajatuksilla itsellekin, ja usein olen miettinyt että mitähän muut ajattelee kun kaupan hyllyjen välissä huvitta ne ajatukset aivan nauruksi asti.
intohimoisesti ja eroottisesti kiusata sekä kutitella :O
ku vinkkaat mihin ))))
Uudet perunat ja Ahti-silli :)nam.....
ne rupeaakin uimaan vastamäkeen.
että suurin intohimo ja aikaa vievin harrastus, on tämä keskustelupalsta. Koukussa ollaan ja pahasti.
Joka viestiin pitää yrittää vastata vaikka ei olisi asiaan mitään lisättävää. Voipi pikkuhiljaa muodostua todelliseksi ongelmaksi jollei jo nytkin ole sellainen ?
Ja intohimoista ehkä helpompia tyydyttää jos tämä sitä on. Välillä tekee mieli kirjoittaa kun on aikaa ja sitten taas ei.
Intohimo on minusta tarkoittaa suurta kyltymätöntä ja hallitsevaa vetovoimaa johonkin tarpeeseen niin kuin ehkä sukupuolivietti parhaimmillaan tai jonkun mielestä pahimmillaan on.
Olikohan tämä nyt kovinkaan viisaasti sanottu vaikka intohimoisesti sitä yritin ;)
että intohimoni ovat keskustelupalstat; suomeksi, englanniksi ja espanjaksi. Ruotsiksi en ole koskaan osallistunut. Olen mukana aika monessa, mutta osallistun säännöllisesti "vain" kolmeen, neljään, mutta kyllä minulla näiden palstojen sivut ovat aina auki ja silloin tällöin vilkaisen onko tullut kiinnostavia aiheita.
T. Paloma
..tuossa edellä että tämä nettikeskustelu minusta mitenkään paheksuttavaa ole vaikka se intohimo- ja tavaksi on tullutkin.
liian ladattu sana kuvailemaan tällaista viatonta nettikeskustelujuttua?
Intohimo on passion, hyvin voimakkaasti tunneladattu tilasubstantiivi. Ehkä sen pitäisi kuitenkin säästää suurempia asioita varten kuin istua juttelemassa puuta heinää ihmisten kanssa?
T.
Paloma
voi luopua hinnalla et millään. Älä välitä et ole ainoa. Minä esimerkiksi olen yksi onnellinen..tai... en tiedä. Kyllä se tässä menee kun ei ajattele liikaa.
Jos joku sanoo minulle että oletko tietokone riippuvainen? Niin minä vastaan että tietokoneen sisus asiat ovat minun intohimoni josta on vaikea luopua.
yrittänyt olla avaamatta koko suomisivua. Mutta niin siinä aina käy etten pysty.
ole oikea sana, mutta pelkkä himo kalskahtaa minun korvissa jotenkin ahtaalta.
milloin saat avata tämän keskustelusivun. Minä olen jo päättänyt. Olen täällä yhden pikku perioodin aina silloin tällöin. Nykyisin olen päättänyt etten ikinä saa avata tätä nettiä ennen seitsemää illalla. Olen hyvin onnistunut koska telkka ottaa oman osansa ajoista.
Ei kai sillä mitään väljä ole vaikka vastaa toiselle vaikkei toinen ole kysynytkään mitään? Sillälaillahan sitä ulkonakin tutustutaan toinen toisiin. Ei kukaan mykkää ymmärrä.
Ristikot.
Nyt himoitsen niin että melkein kuolen erästä miestä.
Omaa vai vierasta? Vapaata vai varattua? Jees, intohimot jalavien alla.....
t.
Paloma
Varattua. Sexiä. Intohimoa.
Häh! Olen realisti.
vaarassa?
ihmettelen tätä elämää...
sitä peltilehmää palvotaan kuin kuin Jumalaa
on lakkojen poimiminen. Mitäpäs sitä nyt enää
muuta.:) Leipäjuustosta pidän myös.
muistutit, niin ne lakat - kunpa pääsis vielä joskus niitä keräämään.
Hillojen, niin kuin minä olen oppinut sanomaan, poimiminen onkin oikein mukava intohimo.
Leipäjuusto ja hillat, sekin voi olla monen intohimo.
Onko sinulla taatut apajat, vai? En toki utsi, mutta hyvä jos on, ettei tarvi summamutikassa haeskella. Ranuahan se on oikein se hillapitäjä.
Hyviä hillakoita, anna anteeksi, jos sitä ei saa toivottaa! :))
kukinnat on onnistuneet. Pakkaset liekö ollut tai
raekuuroja? Himokkasti odottelen suolle pääsyä
ja ennen kaikkea lakka tai hilla saalista.
on vuosikymmeniltä jo tutuksi tulleet suot, joilla
tykkään käydä. Marjoja löytyy kyllä jos kukinnot
onnistuu.
Leipäjuusto ja hillat on minun suurta herkkuani.
Vesi tuli nytkin kielelle.:))
Tarkoitan "lakkoja" tai "hilloja" kuten pohjoisempana sanotaan. Kivaa niiden poimiminen on ja mieluusti niitä poimin ja etsiskelenkin. Leipä juustostakin olen oppinut hillojen kanssa pitämään niin että kyllä kai sitä voi hyvin jo intohimoksikin sanoa. Ja äläs nyt vain mitään muuta sano. Kyllä niitä muitakin intohimoja jokaiselta löytyy, eikä ikä tai mikään muukaan niitä karkota ;)
Ennen vuosia sitten oli minun himoni joka ikinen kesä noukkia litroittain vadelmia, mustikoita ja puolukoita, vain omiin tarpeisiin. Sitten syksyisin keittelin montalitraa omenahilloa kun lapset tykkäsivät maidon kanssa siitä. Puolukat katosivat myös lasten suihin pullanpalojenpäälisenä..
minullakin tullut herkuksi viimeisen kymmenen
vuoden aikana. Makeanhimo tuli tyydytettyä
vähäksi aikaa viikonloppuna. Tuli syötyä niin paljon karkkeja.)))
paikat.oon jonkun verran matkustanu mutta aina
lisää haluan nähdä ja tavata uusia ihmisiä!