Ajokortti

Jokus usein liikenteessä huomaa että ehkä joku on voinut voittaa ajokrtin arvonnsata. Itselläni on ollut ajo kortti reilut kaksi vuotta eikä yhtää kolaria paitsi pari kolhua parkki paikalla. Parkki paikoilla ihmiset jättävät aina usein välin toiseen autoon. Miksi sitä autoa ei voi ajaa siihen toisen auton viereen ? Jätety väli on pieni ja kun ajan siihen kolhin usein toisten autoja. Jos autot olis vierekkäin voisi parkkipaikka olla turvallinen paikka.

Kirjottin tämän vain koska haluaisin muistuttaa muita tielläliikkujoita että opetelkaa parkkeeraamaan tai tulkaa kävelyn kauppa keskuksiin. Ajo kortti koe tulisi tehdä uudelleen jos parkkeereta ei osaa parkki paikalle kunnolla. PISTE
5473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sinun on siis pakko parkkeerata siihen pieneen väliin, vaikka tiedät että kolhit toisten autoja?

"Parkki paikoilla ihmiset jättävät aina usein välin toiseen autoon. Miksi sitä autoa ei voi ajaa siihen toisen auton viereen ?"

Meinaatko, että jos parkkeeraisi ihan siihen toisen auton viereen, niin sitten ei kylkiä kolhittaisi?
Noh, jos on pakko parkkeerata esim. kauppakeskuksen parkkikselle, niin jätän juuri sellaisen välin, että siihen ei mahdu enää autoa, mutta naapuriautonkaan ovi ei ota omaani kiinni, vaikka sen pläjäyttäisi täysillä auki.

Äänestä

Tarkkasilmäinen ajuri näytät kuitenkin olevan kun olet tehnyt noin teräviä huomioita kanssa autoilijoistasi. Eiköhän se autokin vielä joskus osu siihen parkki ruutuun. Tietääkseni ajo korttia ei kuitenkaan voi voittaa arvonnasta, vaikka minustakin monasti siltä tuntuu.

Hauskaa vapun jatkoa, taitaa ollakin jo meno päällänsä.

Äänestä

ajokrtin
arvonnsata
ajo kortti
Parkki paikoilla
Jätety
Kirjottin
tielläliikkujoita
tulkaa kävelyn kauppa
parkkeereta

Olihan tuo vitsiksi tarkoitettu, olihan?

Äänestä

ajokrtin
arvonnsata
ajo kortti
Parkki paikoilla
Jätety
Kirjottin
tielläliikkujoita
tulkaa kävelyn kauppa
parkkeereta

Olihan tuo vitsiksi tarkoitettu, olihan??

Äänestä

"Jätety väli on pieni ja kun ajan siihen kolhin usein toisten autoja"

"Kirjottin tämän vain koska haluaisin muistuttaa muita tielläliikkujoita että opetelkaa parkkeeraamaan tai tulkaa kävelyn kauppa keskuksiin. Ajo kortti koe tulisi tehdä uudelleen jos parkkeereta ei osaa parkki paikalle kunnolla."

No mutta sähän oot just oikee henkilö arvostelemaan toisten ajo- ja pysäköintitaitoja. Itse sun kannattais mennä tekemään ajokoe uudestaan, jos kerta toisensa jälkeen yrität tunkea autoasi liian ahtaaseen rakoon ja samalla kolhit toisten autoja.

Ei mitenkään pahalla, mutta suosittelen, että tulet itse kävellen kauppakeskuksiin ja annat niiden ajella jotka sen paremmin osaa. Vaikkakin pysäköivät hieman ohi ruudun, niin eivät he ainakaan tunge liian ahtaisiin väleihin ja tule sitten nettiin valittamaan, että taas lähti auto korjaukseen kun joku perkele oli jättänyt niin kapean raon, etten mahtunut siihen kolhimatta viereistä kärryä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ajuri kirjoitti:

Jokus usein liikenteessä huomaa että ehkä joku on voinut voittaa ajokrtin arvonnsata. Itselläni on ollut ajo kortti reilut kaksi vuotta eikä yhtää kolaria paitsi pari kolhua parkki paikalla. Parkki paikoilla ihmiset jättävät aina usein välin toiseen autoon. Miksi sitä autoa ei voi ajaa siihen toisen auton viereen ? Jätety väli on pieni ja kun ajan siihen kolhin usein toisten autoja. Jos autot olis vierekkäin voisi parkkipaikka olla turvallinen paikka.

Kirjottin tämän vain koska haluaisin muistuttaa muita tielläliikkujoita että opetelkaa parkkeeraamaan tai tulkaa kävelyn kauppa keskuksiin. Ajo kortti koe tulisi tehdä uudelleen jos parkkeereta ei osaa parkki paikalle kunnolla. PISTE

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu