Polvet kummalliset!

Tässä on ollut polvissa ongelmia jo yli vuoden ajan. viime vuoden keväällä kävin fysioterapeutilla kipujen takia ja ne johtuivat kireistä reisilihaksista. Nyt polvet ja kivut ovat jotenkin eri tuntuiset, tilanne on pahentunut aika paljon tässä parin viikon aikana.

Eli: Polvet "muljuvat" koko ajan, eivät naksu äänekkäästi paitsi välillä. Tuntuu että lumpiot olisivat pois paikoiltaan. Pyöräilen melko paljon, ja tämä "pois paikoiltaan meneminen" tapahtuu usein. Ennen siihen riitti että polvi naksahti kerran kunnolla ja kaikki oli taas ok, mutta nyt tunne ei mene ohi vaikka naksahtaa/muljahtaa monta kertaa.
Polvissa on myös epämääräisiä kipuja vähän väliä. Ei missään tietyssä kohdassa tai tiettyyn aikaan, ihan epämääräisiä ovat.

En pysty tekemään esim. kyykkyjä kunnolla ja pyörällä ajo ei oikein suju sillon kun polvet ovat huonolla päällä.

Tosin esim. treeneissä ei polvissa ole mitään vikaa, ja treenejen jälkeen kun ajan pyörällä kotiin tätä muljumista ei tapahdu lähes ollenkaan. Lajina taekwondo.

Olisi upeaa jos joku osaisi antaa jotakin vinkkiä tai linkkiä, mistä nämä vaivat johtuisivat. Häiritsevät nimittäin koko ajan.
2325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

En osaa sen pahemmin neuvoa, mutta kaksi taekwondo:ta harrastaneet kaverini joutuivat lopettamaan polvivaivojen vuoksi. Minulla oli sama juttu. Eivät polvet kestäneet.

Äänestä

Mulla oikea polvi muljahtelee välillä, menee ikään kuin pois paikoiltaan, ja jalkaa "kiertämällä", kuuluu naksahdus, ikään kuin jokin menisi takaisin paikoilleen. Aikoinaan jossain nettipalstalla lääkäriltä kyselin mistä voisi johtua, veikkasi että nivelsiteet on löystyneet tai jotain kulumia ym... Tähystämällä selviäisi, mutta koska kipuja ei ole, ja vaiva ei haittaa jokapäiväistä elämää, annan toistaiseksi olla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muljuu ym, kirjoitti:

Tässä on ollut polvissa ongelmia jo yli vuoden ajan. viime vuoden keväällä kävin fysioterapeutilla kipujen takia ja ne johtuivat kireistä reisilihaksista. Nyt polvet ja kivut ovat jotenkin eri tuntuiset, tilanne on pahentunut aika paljon tässä parin viikon aikana.

Eli: Polvet "muljuvat" koko ajan, eivät naksu äänekkäästi paitsi välillä. Tuntuu että lumpiot olisivat pois paikoiltaan. Pyöräilen melko paljon, ja tämä "pois paikoiltaan meneminen" tapahtuu usein. Ennen siihen riitti että polvi naksahti kerran kunnolla ja kaikki oli taas ok, mutta nyt tunne ei mene ohi vaikka naksahtaa/muljahtaa monta kertaa.
Polvissa on myös epämääräisiä kipuja vähän väliä. Ei missään tietyssä kohdassa tai tiettyyn aikaan, ihan epämääräisiä ovat.

En pysty tekemään esim. kyykkyjä kunnolla ja pyörällä ajo ei oikein suju sillon kun polvet ovat huonolla päällä.

Tosin esim. treeneissä ei polvissa ole mitään vikaa, ja treenejen jälkeen kun ajan pyörällä kotiin tätä muljumista ei tapahdu lähes ollenkaan. Lajina taekwondo.

Olisi upeaa jos joku osaisi antaa jotakin vinkkiä tai linkkiä, mistä nämä vaivat johtuisivat. Häiritsevät nimittäin koko ajan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu