Porokolarit

Kuten kaikki tietänette Lapissa on poroilla vapaa laiduntamisoikeus,,eli ne saavat vaillella vapaana missä vain.Myös tiellä autojen kiusana.Porokolareita sattuu usein ja yleensä autokin kärsii tuntuvia vahinkoja.Olisikohan nykyaikana syytä tarttua tuohonkin laiduntamiseen,,onhan eu antanut muitakin lakeja??? Voisi vaikkapa lopettaa ton vapaana pidon tai toinen mahdollisuus olisi,,,että porokolarin sattuessa poronomistaja maksaisi auton korjauksen joko omasta pussistaan tai sit jostakin voimaan tulevasta vakuutuksesta,,alkais porotkin olla poissa tieltä,,,nythän poron omistajan ei tartte maksaa mitään ja saa vielä kunnon korvauksen alle jääneestä porostaan,,
4378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Lapissa turistiautot ovat vierailijoita, ja porot alkuperäisväestöä.Siksi on oikein että poroilla on etuajo-oikeus,ja turistin pitää väistää ammattielinkeinoa.Porot ovat vaan viisaampia eivätkä tunkea etelään toisten reviirille.Ethän sinäkään työpaikallasi väistele pohjoisen turisti-ihmisiä.

Äänestä
  • no siinähän oli poromiehen vastausta vai on poroilla niinsanottu etuajooikeus kattia kanssa.Olen edelleenkin sitä mieltä että noista korvauksista poronomistaja joustuis korvaamaan poron aiheuttamat vauriot autolle ja porosta ei saisi omistaja mitään korvausta.Varmaankin tuollaisen lain saisi aikaiseksi eu pykäliin vedoten,,,ja vakuutusyhtiöt tulisivat mielellään mukaan,,vähentyneinä korvausina,,porot aitaukseen

    Äänestä

Muutan kerrostaloon ja valitan naapureiden kenkien kopinasta, suihkussa käynnistä, vauvan itkusta, kaalilaatikon hajusta, parveketupakoinnista...

Muutankin omakotitaloon ampumaradan viereen, mutta valitan meluhaitasta.

Ostan kesämökkitontin sikalan vierestä. Rakennan mökin ja vaadin sikalaa lopettamaan toimintansa hajuhaittojen vuoksi. Syön kuitenkin sikaa.

Lähden lomalle Lappiin nähdäkseni jotain mitä kotona ei ole, kuten poroja. Mutta vaadin poroja hävitettäväksi, jotta ne eivät haittaa autoilua. Muutaman poron voisi säästää aitaukseen. Ajaisin sitten turvallisesti reilua ylinopeutta ihmettelemään niitä.

Vaadin lappilaisia luopumaan elinkeinostaan, mutta en hyväksy, että he elävät pelkillä avustuksilla.

Äänestä
  • aloittaja on oikeassa. Poronhoito on pääsääntöisesti harrastus niillä eteläisillä aluella, joissa eniten porokolareita tapahtuu. Vaikuttaa myös siltä, että porokolari on tuottoisaa poromiehille. Joillain paliskunnilla se edustaa jopa neljääkymmentä prosenttia teurastuotoista. Joo, liiketoimintaa ihmishengillä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jokin vaan kirjoitti:

Kuten kaikki tietänette Lapissa on poroilla vapaa laiduntamisoikeus,,eli ne saavat vaillella vapaana missä vain.Myös tiellä autojen kiusana.Porokolareita sattuu usein ja yleensä autokin kärsii tuntuvia vahinkoja.Olisikohan nykyaikana syytä tarttua tuohonkin laiduntamiseen,,onhan eu antanut muitakin lakeja??? Voisi vaikkapa lopettaa ton vapaana pidon tai toinen mahdollisuus olisi,,,että porokolarin sattuessa poronomistaja maksaisi auton korjauksen joko omasta pussistaan tai sit jostakin voimaan tulevasta vakuutuksesta,,alkais porotkin olla poissa tieltä,,,nythän poron omistajan ei tartte maksaa mitään ja saa vielä kunnon korvauksen alle jääneestä porostaan,,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu