nyt. Olen siirtänyt ja siirtänyt auton ostoa verojen laskun toivossa. Nyt se loppui! Elokuussa minulla on hyvin ansaittu loma ja aion lähteä matkalle uudella autolla. Olen 100% varma, että ennen nykyhallituskauden loppua (v 2010) ei hankintavero uusilla autoilla laske Suomessa yhtään prosenttia. Sitten ehkä ilmoitetaan vaalien alla, että autoveroja lasketaan vaiheittain...
Lokko loppui
o8h98
5949
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Esittelyautonko vai jonkun kauppakassin ostat? Et taida ihan elokuuksi ehtiä uutta autoa alle saamaan toimitusaikojen takia.
Sinä olet kirjaimellisesti miettinyt asian a:sta o:hon. Lakko on lokko. Autosikin on varmisti outo.
SUomesta koskaan ostanut (yhden ulkomailla). Eli olen ollut siis uuden auton ostolakossa ajokortin saamisesta lähtien nyt n. 25 vuotta. Eikä mitään ongelmaa jatkaa lakkoa.
Olen taasen 100%:n varma, että auton hankintavero laskee viimeistään 1.1.2011. ELVI lasketaan hankintaveron osaksi.
Olen niin varma, että olen valmis lyömään asiasta vetoa. Oletko sinä?
Olen samaa mieltä. Enkä siis lyö asiasta vetoa. Olen siis varma, ettei hankintaverolle tapahdu mitään ennen kuin aivan nykyhallituskauden lopulla. Ehdin siis ajaa uudella autollani ennen sitä kolmisen vuotta. Ennustukseni: Hallitus antaa loppuvuonna 2010 ohjelman, jossa 5 - 10 vuoden aikana siirrytään vaiheittain autojen hankinnanverottamisesta käytön verotukseen. Eli hankintavero putoaa kalenterivuodessa 10 - 20 %. Tällä varmistetaan se, ettei kukaan joudu veromuutoksessa "kärsimään".
PS. Uusi autoni on tavallinen japsimerkki ja perheauto.