Evijärvi ja Lappajärvi yhteen

Nyt pitäisi Evijärven ja Lappajärven liittyä yhteen. Valtiolta saisivat vielä liittymisavuastusta. Pärjäisivät myös yhdellä lukiolla ja kunnantoimistolla. Muodollisesti edellä mainitut voisivat toimia kahdessa pisteessä, mutta selviä rahasäästöjä kuitenkin tulisi. Myös seurakunnassa tulisi säästöjä. Kirkonmenot pidettäisiin aina vuorosunnuntaisin jommassa kummassa. Muutaman vuoden kuluttua ehkä sitten pakkoliitetään ilman avustusta Alajärveen tai Kauhavaan. Mutta pitempään säilyisi itsemääräämisoikeus Evijärvellä ja Lappajärvellä, jos yhdistyisivät. Totuus on selvästi se, että tällaisten kuntien ikärakenne on täysin vinoutunut. Sitä ei sitten muutaman lapsiperheen houkuttelemisella vielä korjata. Yhdistykää niin saatte lisärahaa esimerkiksi tiestön parantamista varten. Jos Lappajärvi liitetään Alajärveen, niin tuskin Kauhavan tien mutkia saadaan oikaistua. Kauhava on lähin rautatieasema ja lyhin tie Seinäjoelle ja Vaasaan ja Ruotsiin kulkee sekä Evijärven että Lappajärven kohdalla Kauhavan kautta.
2565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jotta yhtehen,tarkootat.Kaksi köyhää.
Ei käy menöö monelta virka,virat kun vähenevät.

Äänestä

kaks väkitukkoa omaneduntavoittelijaa yhteen,joilla molemmilla lompsa tyhyjä?Ei onnistu,sanottiin pankis.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuntayhdistäjä kirjoitti:

Nyt pitäisi Evijärven ja Lappajärven liittyä yhteen. Valtiolta saisivat vielä liittymisavuastusta. Pärjäisivät myös yhdellä lukiolla ja kunnantoimistolla. Muodollisesti edellä mainitut voisivat toimia kahdessa pisteessä, mutta selviä rahasäästöjä kuitenkin tulisi. Myös seurakunnassa tulisi säästöjä. Kirkonmenot pidettäisiin aina vuorosunnuntaisin jommassa kummassa. Muutaman vuoden kuluttua ehkä sitten pakkoliitetään ilman avustusta Alajärveen tai Kauhavaan. Mutta pitempään säilyisi itsemääräämisoikeus Evijärvellä ja Lappajärvellä, jos yhdistyisivät. Totuus on selvästi se, että tällaisten kuntien ikärakenne on täysin vinoutunut. Sitä ei sitten muutaman lapsiperheen houkuttelemisella vielä korjata. Yhdistykää niin saatte lisärahaa esimerkiksi tiestön parantamista varten. Jos Lappajärvi liitetään Alajärveen, niin tuskin Kauhavan tien mutkia saadaan oikaistua. Kauhava on lähin rautatieasema ja lyhin tie Seinäjoelle ja Vaasaan ja Ruotsiin kulkee sekä Evijärven että Lappajärven kohdalla Kauhavan kautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu