tosiaan, haluan nyt kertoa hieman ystävästäni ja siitä kun menetin hänet.
tutustuimme erään ystäväni kautta, mutta kovin pintapuoliseksi jäi heidän toveruutensa. sitten jotenkin ihmeen kautta päädyin pian yhteen hänen veljensä kautta (tästä on aikaa nyt n. 3 vuotta). no, niinhän siinä sitten kävi että huomasimme rakastuneemme toisiimme, vaikkakin hänen veljensä oli ikään kuin välissämme, ja monet kerrat mietin jo eroakin, sillä niin kokonaisvaltaisesti rakastuin! en itse asiassa ole ikinä, en IKINÄ tuntenut mitään sellaista ketään muuta kohtaan... kerran sitten päätin jättää poikaystäväni, siis tämän rakkauden kohteeni veljen, ja koin sen eromme aikana monia ikimuistoisia hetkiä tämän ns. rakkauden kohteeni kanssa. en unohda niitä hetkiä ikinä. en IKINÄ. nyt moni varmasti ajattelee että jopas olenkin paskamainen ämmä, mutta ei tunteilleen voi mitään. kuitenkin, palasimme sitten yhteen poikaystäväni kanssa, sillä minulla oli niin kovat omantunnon tuskat. meninhän sentään veljeksien väliin! en olisi voinut ikinä antaa itselleni anteeksi jos olisinkin yhtäkkiä ikään kuin vaihtanut veljeksestä toiseen. ei. vaan päätin sittenkin jatkaa seurustelua suuren rakkauteni veljen kanssa, ja menimme kihloihinkin. no, puoli vuotta siitä suuri rakkauteni tappoi itsensä, pitkäaikaisen masennuksen uuvuttamana. ja kyllä, tiedän etten luultavasti olisi voinut tehdä enää enempää hänen hyväkseen, olimme niin paljon yhteydessä ja parhaat ystävät mitä olla saattaa, mutta silti. silti kannan syyllisyyttä hänen kuolemastaan. vaikka hänen itsemurhastaan on yli vuosi, rakastan häntä yhä enemmän kuin ketään koskaan. en olisi koskaan voinut kuvitellakaan kokevani mitään tällaista. sen vain sanon teille ihmiset, että älkää ajatelko liikaa järjellä, vaan antakaa valta myös tunteille. minä tein siinä virheen. vaikka olimme ystäviä loppuun saakka, emme siltikään voineet julkisesti sanoa rakastavamme toisiamme ja se tosiasia raastaa minua yhä edelleen. tulen rakastamaan häntä lopun ikääni. parasta ystävääni ja sielun sukulaistani. ja edelleen seurustelen hänen veljensä kanssa. välitän hänestäkin, erittäin paljon. mutta en koskaan niin kuin hänen veljestään. en tule koskaan välittämään kestään niin kuin hänen veljestään. ja sen asian kanssa minun on vain elettävä. kiitos jos jaksoit lukea sekavaa tekstiäni, oli vaan pakko purkaa tuntemuksiani kun ei ole ketään kelle puhua.
tutustuimme erään ystäväni kautta, mutta kovin pintapuoliseksi jäi heidän toveruutensa. sitten jotenkin ihmeen kautta päädyin pian yhteen hänen veljensä kautta (tästä on aikaa nyt n. 3 vuotta). no, niinhän siinä sitten kävi että huomasimme rakastuneemme toisiimme, vaikkakin hänen veljensä oli ikään kuin välissämme, ja monet kerrat mietin jo eroakin, sillä niin kokonaisvaltaisesti rakastuin! en itse asiassa ole ikinä, en IKINÄ tuntenut mitään sellaista ketään muuta kohtaan... kerran sitten päätin jättää poikaystäväni, siis tämän rakkauden kohteeni veljen, ja koin sen eromme aikana monia ikimuistoisia hetkiä tämän ns. rakkauden kohteeni kanssa. en unohda niitä hetkiä ikinä. en IKINÄ. nyt moni varmasti ajattelee että jopas olenkin paskamainen ämmä, mutta ei tunteilleen voi mitään. kuitenkin, palasimme sitten yhteen poikaystäväni kanssa, sillä minulla oli niin kovat omantunnon tuskat. meninhän sentään veljeksien väliin! en olisi voinut ikinä antaa itselleni anteeksi jos olisinkin yhtäkkiä ikään kuin vaihtanut veljeksestä toiseen. ei. vaan päätin sittenkin jatkaa seurustelua suuren rakkauteni veljen kanssa, ja menimme kihloihinkin. no, puoli vuotta siitä suuri rakkauteni tappoi itsensä, pitkäaikaisen masennuksen uuvuttamana. ja kyllä, tiedän etten luultavasti olisi voinut tehdä enää enempää hänen hyväkseen, olimme niin paljon yhteydessä ja parhaat ystävät mitä olla saattaa, mutta silti. silti kannan syyllisyyttä hänen kuolemastaan. vaikka hänen itsemurhastaan on yli vuosi, rakastan häntä yhä enemmän kuin ketään koskaan. en olisi koskaan voinut kuvitellakaan kokevani mitään tällaista. sen vain sanon teille ihmiset, että älkää ajatelko liikaa järjellä, vaan antakaa valta myös tunteille. minä tein siinä virheen. vaikka olimme ystäviä loppuun saakka, emme siltikään voineet julkisesti sanoa rakastavamme toisiamme ja se tosiasia raastaa minua yhä edelleen. tulen rakastamaan häntä lopun ikääni. parasta ystävääni ja sielun sukulaistani. ja edelleen seurustelen hänen veljensä kanssa. välitän hänestäkin, erittäin paljon. mutta en koskaan niin kuin hänen veljestään. en tule koskaan välittämään kestään niin kuin hänen veljestään. ja sen asian kanssa minun on vain elettävä. kiitos jos jaksoit lukea sekavaa tekstiäni, oli vaan pakko purkaa tuntemuksiani kun ei ole ketään kelle puhua.
Vastaukset 2
Vanhimmat
huh, huh!!!Luin sen kyllä ihan loppuun asti, vaikka moni varmaankin jättää lukematta, koska et ollut "toimittanut" tuota kertomustasi...
Siis se kappalejako, mikä on tässä vastauksessa niinkuin olla pitääkin, siis kohdallaan...Yksi asia per kappale, noin lyhyesti sanoen...Ja looginen esitystapa myös...
Helpottaa huomattavasti asian tajuamista, vaikka kyllä näinkin fiksut ihmiset, kuten esim. minä, tajuavat ja hahmottavat aika nopeasti sekavahkostakin tekstistä sen olennaisen...
Otapa tästä opiksesi, niin seuraavalla kerralla kenties saat niitä vähemmän lahjakkaitakin lukijoita kiinnostumaan tuotoksistasi...:) Eipä sitten muuta kuin heipparallaa...;) Niih se on!!!
Moi! mä tiedän miltä susta tuntuu kun oon ite kokenu ton samaan, eka menetin 2 mun parasta ystävää sit entisen poikaystävän, ja tuntuu että en pääse ikinä niitten kuoleman yli, en usko ainakaan että pääsen, välil tuntuu että voisin ees yrittää unohtaa ne mutta en vaan pysty, kaipaan niitä koko ajan. :( ja otan sydämmellisesti osaan! koita pärjätä , ja voimia!